Helppo villapaita

Aiemmin esittelin, kun tein siskolleni rennon villapaidan. Innostuin mallista ja päätin tehdä itselleni samanlaisen. Ja nyt innostuin kirjoittamaan ohjeen ylös ja puhtaaksi, joten jaan sen teille, jos haluatte myös tehdä tällaisella helpolla ohjeella villapaidan itselleni. Paidan koko on noin M, mutta se on helposti muokattavissa erikokoiseksi lisäämällä tai vähentämällä silmukoita tai tekemällä sen pienemmillä puikoilla.

Tarvikkeet:

600 g lankaa, jonka tiheys on 17-20 x 21-25 (minä käytin Novitan Suomalaista sukkalankaa ja Impivaaraa, mutta myös 7 veljestä sopii hyvin)

pyöröpuikot kokoa 4 ja 6 (pitkät, 80 cm)

sukkapuikot kokoa 4 ja 5

Etu- ja takakappale:

Luo 160 silmukkaa ja neulo pyöröpuikolla joustinneuletta 6 oikein, 4 nurin puikoilla numero 4.

Neulo joustinta 6 cm. Vaihda työhön pyöröpuikot nro 6 ja neulo sileää neuletta (eli oikeaa). Laita merkkilangat molempiin sivuihin puoliväliin silmukoita osoittamaan etu- ja takakappaleet.

Kun olet neulonut 10 cm, tee lisäykset ennen ja jälkeen merkkilankoja eli työhön tulee yhdellä kerroksella 4 lisäsilmukkaa. Toista nämä lisäykset 6 sentin välein yhteensä 6 kertaa eli työssä on lopulta 184 silmukkaa. Neulo paidasta niin pitkä kuin haluat, minun paitani pituus on 54 cm, ja tee kainalokavennukset eli päätä 8 silmukkaa merkkilankojen ympäriltä. Jätä nyt tämä paitaosa odottamaan hihoja. (Silmukoita jäljellä 168)

Hihat:

Luo 40 silmukkaa numeron 4 sukkapuikoilla ja neulo joustinneuletta 6 oikein, 4 nurin suljettuna neuleena. Kun joustinneuleen pituus on 10 senttiä, vaihda numeron 5 puikkoihin ja neulo sileää neuletta.  Aloita myös lisäykset, eli lisää yksi silmukka viimeisen puikon loppuun ja ensimmäisen puikon alkuun joka 8. krs yhteensä 9 kertaa. Eli lopulta silmukoita on yhteensä 58.

Neulo niin pitkät hihat kuin haluat, minun hihoissa pituutta on 56 cm ennen kainalokavennuksia eli päätä 4 silmukkaa viimeisen puikon lopusta ja 4 silmukkaa ensimmäisen puikon alusta. Neulo molemmat hihat samalla lailla. (Silmukoita jäljellä 50)

Kaarroke ja raglankavennukset:

Laita hihat samalle puikolle paitaosan kanssa kädenteitä varten jätettyjä kohtiin. Nyt sinulla pitäisi olla puikolla silmukoita yhteensä 268 kpl. Laita merkkilangat niihin kohtiin, joissa hihat, etu- ja takakappale yhdistyvät eli yhteensä 4 merkkilankaa. Neulo edelleen sileää neuletta ja aloita raglankavennukset. Kavennukset tehdään joka toinen kierros yhteensä 20 kertaa.

Raglankavennukset: Kavennukset tehdään ennen ja jälkeen merkkilankojen.

Aloita 3 silmukkaa ennen merkkilankaa neulomalla 2 silmukkaa oikein yhteen, sitten 2 silmukkaa oikein (jälkimmäinen on merkkilanka) ja sen jälkeen nosta 1 silmukka, neulo 1 oikein ja vedä nostettu silmukka neulotun yli.

Kun olet tehnyt työtä kainalokavennuksista mitattuna 14 cm, on aika tehdä tilaa pääntietä varten. Ota etukappaleen keskimmäiset 24 silmukkaa langalle odottamaan. Tee myös kavennuksia pääntien molemmin puolin joka 2. kierros 1x2 silmukkaa ja 1x1 silmukkaa.

Kun kaikki raglankavennukset ja pääntien kavennukset on tehty, puikolla pitäisi olla 102 silmukkaa (mutta ei se niin vaarallista, jos on jotain muuta). Tämän jälkeen poimitaan pääntien reunasta silmukoita puikolle ja otetaan myös langalle jätetyt silmukat mukaan. Ja vaihdetaan myös puikkoihin numero 4. Tasoita koko silmukka määrä siten, että sinulla on silmukoita yhteensä 100. Neulo joustinneuletta, 4 oikein, 6 nurin (HUOM! Erilainen kuin muut joustimet!), ja aloita joustin neule siten, että raglan hihojen kavennuskohtien silmukat ovat oikeita silmukoita. Tarvittaessa siis lisää ja kavenna silmukoita matkan varrella.

Kun joustimen korkeus on 4 cm, kavenna 6 nurjan silmukan rivistä yksi silmukka, eli jatkossa teet joustinta 4 oikein, 5 nurin. Neulo näin, kunnes korkeus on 6 cm. Päätä silmukat.

Upea piirrokseni, josta käy ilmi paitani mittoja.

Viimeistele työ eli ompele kainalosaumat kiinni ja päättele langat. Ja sitten vain paita käyttöön!

Tai jos ei onnistu, niin lähetä langat mulle, niin minä neulon.

12.3.2016 Lisäys: kirjoittelin ylös, miten itse tapaan tehdä ihan perusvilla paidan, omien mittojen mukaan. Siinä hihat neulotaan perinteisemmällä tavalla erikseen, ilman tässä olevia raglankavennuksia. Käy katsomassa sekin ohje tästä.

"En unohda koskaan, miten onnellinen olin rakentaessani ensimmäistä taloani. Ja minä rakensin nopeasti! Sen täytyi johtua perityistä taipumuksista, mutta myös lahjakkuudesta ja harkintakyvystä. Mutta koska omaa työtään ei sovi kehuskella, kuvaan vain lyhyesti taloa."- Muumipappa

Auringon tarpeessa

Kylläpä on ollut harmaa helmikuu, vai oletteko samaa mieltä? Säätieodoitusten innoittamana päätettiin lähteä lomalle, pois kotoa ja kaupungin harmaudesta. Ennustukset kun lupailivat, että loppuviikon ja uuden viikon alussa paistaisi aurinko.

No, nyt ollaan oltu täällä lauantaista asti, eikä sitä aurinkoa ole nähty vieläkään! Tuntuu vähän huijaukselta. Säätiedot lupailee aurinkoa aina seuraavalle päivälle, mutta näyttää kyllä lupailevan ihan mitä sattuu. Ärsyttää, kun tarkoitus oli päästä nauttimaan auringosta ja vapaasta jossain mualla kuin kotinurkissa ja vähän ulkoillakin. Ehkä se aurinko paistaa sitten huomenna, kun on tarkoitus lähteä kotiin. Sitten harmittaa. Enkä ole viitsinyt katsoa, millaista säätä kotona olisi - siellä kuitenkin on paistanut aurinko koko ajan. Humph!

Koska aamulla oli harmaata ja summista, päätimme lähteä käymään läheisessä turistinähtävyydessä ja vähän kiertämässä kauppoja, jos vaikka mieli siellä piristyisi ja sää kirkastuisi. No ensimmäinen tavoite täyttyi, toista vielä odotellaan. Noh, ehkä sitä voi pilkkiä ja hiihtää pilviselläkin säällä, mutta aurinko kyllä piristäisi mieltä enemmän....Valohoidon tarpeessa ollaan!

"Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakat palavat." – Muumipappa

 

Omena-kinuskikääretorttu

Sunnuntai-illan vieraille lupasin tarjota jotain hyvää. Ja tietenkään en suostunut tekemään jotain vanhaa, tuttua ja turvallista, vaan kehittelin jotain uutta. Kääretorttu on sellainen leivonnainen, että sitä tulee harvemmin tehtyä tai syötyä. Poikkeus on unelmatorttu, jota ainakin meidän perheen juhlissa on lähes aina tarjolla.

Kääretorttuhan on kuitenkin hyvin muuntautumiskykyinen leivonnainen: itse tortun voi tehdä tavalliseen tapaan vehnäjauhoista, mukaan voi laittaa kaakaojauhetta tai voi tehdä vaikka raidallisen tortun. Tai sitten kuten minä tein tällä kertaa, käytin pohjaan ruis- ja perunajauhoja. Ja jos pohja on helposti muuteltavissa, niin entäs sitten täytteen kanssa! Väliin voi laittaa pelkkää hilloa, mutta jos haluaa tehdä vähän erikoisemman, kääretortun voi täyttää kermalla, rahkalla, tuorejuustolla, mascarponella tai vaikka jäätelöllä. Ja makua antamaan käyvät kaikki marjat ja hedelmät (Tässä toinen kääretorttu-vinkki)

Eli lyhyesti sanottuna kääretorttua voi tehdä jos jonkinlaista! Minun tekemäni kääretorttu oli tällä kertaa omena-kinuskikääretorttu, jossa oli nimestään huolimatta myös vähän raparperia ja rahkaa.

Pohja

4 kananmunaa

1 ½ dl sokeria

1 ¼ dl ruisjauhoja

½ dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

2. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon.

3. Sekoita aineet varovasti sekaisin.

4. Levitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, paista 200 asteessa 10-12 minuuttia.

5. Ripottele sokeria leivinpaperin päälle ja kumoa torttupohja siihen. Poista leivinpaperi.

Täyte:

2 dl kuohukermaa

1 dl fariinisokeria

250 g rahkaa

3 dl omenasosetta, 1 dl raparperisosetta

1. Laita kerma ja sokeri kattilaan, kuumenna ja sekoita kokoajan noin 10 minuuttia.

2. Ota kattila pois levyltä, laske lavuaariin kylmää vettä ja jäähdytä kinuski.

3. Laita vielä jääkaappiin jäähtymään. Kun on kylmennyt, vatkaa kinuskia vaahdoksi.

4. Lisää vaahtoon rahka ja sekoita.

5. Levitä kääretortun päälle ensin sose ja sen jälkeen kinuskirahka.

6. Kääri rullalle ja laita jääkaappiin odottamaan tarjoilua.

Ensimmäisellä maistelu kerralla kääretorttu oli vähän kuiva, olisi siis saanut tekeytyä ja maustua jääkaapissa vielä pidempään. Mutta pidin hieman erilaista, rouheisemmasta torttupohjasta. Maut myös tulivat paremmin esiin seuraavana päivänä. Omenaa olisi saanut olla enemmän, mutta makeus oli juuri sopiva. Tykkäsin ja voin suositella muillekin.

”He istuutuivat teepöytään, ja Vilijonkka oli niin iloinen, kun hänellä oli seuraa, että puhui puuta heinää ja kaatoi teetä pöytäliinalle.”

Luopumisen tuskaa

Minä olen hamsteri. Säästän ja talletan tavaraa, enkä malta niistä luopua, vaikka tiedän, etten niitä enää oikeasti tarvitse. Mutta en halua luopua muistoista; vanhoista elokuvalipuista, ensimmäisen opiskeluvuoden junalipuista, kivistä ja kävyistä, lapuista ja kirjeistä. Lapsuuden kodistani löytyy kaikki kirjeet, jotka olen saanut kirjeystäviltäni ahkeran kirjeenvaihtoharrastuksen jäljiltä. Kirjeet on niputettuna siisteihin pinoihin ja sidottu kiinni narulla. Mutta mitä niilläkään oikeasti enää teen? Laatikoiden kätköistä löytyy erilaisia pikkutavaroita, lappuja ja kortteja, jotka muistuttavat tietyistä ajanjaksoista ja tapahtumista elämässäni. En osaa heittää niitä pois, koska olen joskus saanut ne joltain ja haluan säästämällä kunnioittaa ja muistaa niiden antajia.

Lehdestä luin joskus, että luopumisen opettelu on hyvä aloittaa hiuksista. Ne ovat kuitenkin sellainen ”tavara”, jonka saa aina kasvattamalla takaisin. Mutta minulle se on kyllä säästämisen kohteista ykkönen! Miten malttaisin luopua tästä letistäni, jota täytyy talvella pitää kiinni, koska muuten hiukset ovat käsittämättömän sähköiset ja kesäisin irrallaan olevat hiukset liimaantuvat inhottavasti hikiseen ihoon kiinni. Eli siis tavallaanhan hiukset ovat yhtä turhat kuin kaikki muutkin säästetyt tunne-esineet, ei niistä vain malta luopua, vaikka usein ne ovat tiellä, jäävät auton oven tai vetoketjun väliin, takkuuntuessaan ärsyttävät ja hiostavat niskaa. Mutta hiukset ovat osa minua, kuka niistä malttaisi luopua?

(Sivutarina. Olimme kylässä siskoni luona. Istuimme kahvipöydässä, kun kummipoikani kysyi: Mikä Heli tuo iso on tuossa toisella puolella? Esittelimme vuoronperään tavaroita, jotka olivat lähelläni. Tämä teelaatikko, muki, lusikka, kukkakimppu, tuoli vai mitä tarkoitat? Mikään ei ollut oikea ”iso toisella puolella”. Kunnes yhtäkkiä keksin ja heilutin sivussa olevaa lettiäni. ”Ai tämä?” ”Joo, mikä se on?” ”No tämä on letti, Helin hiukset.” Ja niin olivat pienimies ja kummitäti tyytyväisiä, toinen sai vastauksen kysymykseensä ja toinen sai huomiota hiuksilleen.)

Eli hiuksista en siis aio opetella luopumista, vaan tein sen neljän vuoden takaisilla opiskelumuistiinpanoilla. Ne olivat tähän asti majailleet häkkivarastossa, siististi mapitettuna kasseissa odottamassa mahdollista uutta käyttötarkoitusta. Mutta enpä ole niitä tämän runsaan kolmen vuoden aikana tarvinnut, joten päätin luopua niistä. Jannen kanssa tyhjäsimme kansiot ja samalla naureskelimme joillekin luentomateriaaleille, muistelimme opettajia ja tunteja, tutoriaaleja ja tenttejä ja kasasimme järkyttävän määrän paperia paperinkeräykseen vietäväksi.

Olihan se kamalaa, se luopuminen. Ja seuraavana yönä näin unta, että tuli tilanne, jossa minun olisi pitänyt pakosti tarkistaa joku asia, johon olisi löytynyt vastaus ainoastaan noista luentopapereista. Mutta siellä ne nyt makasivat, paperinkeräysastian pohjalla. Ei auttanut, piti etsiä asia jostain muualta. Sen jälkeen en ole muistiinpanoja kaivannut, paitsi nyt vähän tuli niitä taas ikävä. Ehkä seuraavaksi voisin käydä läpi työpöydän laatikot ja heittää sieltä pois jotain, mitä en enää tarvitse.

Ja niin, ne vanhat junaliput olen oikeasti heittänyt menemään jo aika kauan aikaa sitten.

”Omistaminen merkitsee vain huolia ja matkalaukkuja, joita joutuu raahaamaan mukanaan.”

– Pikku Myy

Iso tuossa toisella puolella...

Yhtä vaikeaa luopumisen kanssa on uuden hankkiminen. Pitäisi hankkia uudet silmälasit. Vanhoissa linssien pinta on ihan naarmuilla ja sangat ovat myös huonossa kunnossa. Mutta  valinnan tekeminen on yhtä vaikeaa joka kerta. Ehkä paras ratkaisu tähänkin on vain nopeat päätökset - vähemmän ajattelua, enemmän toimintaa.