Retkikohteet

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. marraskuuta 2017

Maissi-kanakastike



Tämä on helppo, nopea ja maistuva kanakastike. Sopii tarjottavaksi riisin tai pastan kanssa. Isosisko, joka ei yleensä suostu syömään kastikkeita, vaan syö riisin riisinä, kanan kanana ja kasvikset raakoina, on nyt joka kerta (eli 3 kertaa) syönyt lautasensa tyhjäksi, kun meillä on ollut tätä ruokana. Joten uskallan siis suositella tätä myös muille vaativille ruokailijoille.

Ohje on alun perin Valiolta ja voin todeta heidän kanssaan, että tämä on  koko perheen arkisuosikki.

300 g broilerin fileesuikaleita
rasvaa
suolaa
mustapippuria
persiljaa
1 rkl tomaattisosetta
2 dl ruokakermaa
200 g pakastemaissia

1.       Ruskista kanat pannulla. Mausta suolalla, pippurilla, tomaattisoseella ja persiljalla.
2.       Lisää ruokakerma ja anna kiehahtaa.
3.       Lisää pakastemaissi, kuumenna
4. Valmista tuli. Ehtikös riisi jo kypsyä?



perjantai 13. lokakuuta 2017

Arjen ruokalista ... hukassa






Muutama viikko sitten kirjoittelin mielessäni tekstiä arjen ruokalistasta. Silloin tuntui olleen jakso, jolloin oli helppo keksiä monipuolisia ja vaihtelevia ruokia arki-illoiksi. Viikon aikana oli kanaa, jauhelihaa, pastaa, perunaa, riisiä, nuudelia, kalaa ja joka viikkoinen kasvisruoka. Monipuolista ja vaihtelevaa, vaikkakin ihan yksinkertaista ja perinteistä.

Mutta sitten iski taloutemme aikuisväestöön mahatauti, jonka jälkeen ruokalistasuunnittelu on ollut jostain syystä hankalaa. Ei vain irtoa, en keksi mitään, vaan ruokalistalla pyörivät samat tutut keitot, kana-kasviskastikkeet ja makaroni-jauheliha-hemapo-mössö. 

Auta siis miestä mäessä tai siis äitiä kotona ja kerro oma vinkkisi, mitä teet, kun et muuta ruokaa keksi. Meidän perheessä tuo enkeksimitäänmuuta-ruoka taitaa olla jauhelihakastike ja perunat. Onko teillä jotain muuta?

tiistai 24. toukokuuta 2016

Kanavartaat



Grillaus on meidän perheessä miehen homma. Taitaa olla monessa muussakin perheessä sama juttu. Mutta onnistuu multakin yksi grilliherkun teko. Tuosta herkusta on muodostunut aika tuttu ja takuuvarma ruoka, jota uskaltaa tarjota vieraillekin. Kyseessä on kreikkalaistyyliset kanavartaat eli souvlaki. Lisukkeeksi laitetaan feta-salaattia, tuoretta leipää ja tsatsikia, suuremmille porukoille jonkinlaisia perunoita, niin kyllä maistuu. 

Jopa niin hyvin, että viime sunnuntaina vitsailtiin asialla. Mietittiin, että jos joskus vielä mennään Kreikkaan, niin haluaako siellä tilata ravintolassa kana-souvlakia? Jos joutuukin pettymään, kun ei ole yhtä hyvää kuin itse tehtynä.



Haluaisin jakaa teille reseptin, mutta kun sitä ei oikeastaan ole. Ainakaan mitään tarkkaa mitään tarkkaa määrää. Mutta suuntaa antava vinkki tulee tässä, sovella itse sen mukaan, mitä kaapista löytyy tai mistä tykkäät.


broilerin fileeleikkeitä

öljyä

sitruunamehua

suolaa

pippuria

valkosipulin kynsi

yrttejä: timjami, basilika, oregano, persilja tuoreena tai kuivattuna



Leikkaa ohutleikkeet reiluksi paloiksi, jotka pysyy hyvin varrastikuissa.

Laita palat muovipussiin (pakastuspussiin), jonne tehdään marinadi.

Kaada päälle öljyä, niin että kaikki palat saavat osuutensa.

Ja sitten sekaan mausteita oman maun mukaan.

 Anna marinoitua jääkaapissa tunti taikka pari tai vain puolituntia pöydällä.

Laita palat vartaisiin ja grillaa kypsiksi.

Tai laita uuniin grillivastusten alle, sekin toimii. 




Kantsii kokeilla, tämä on hyvää! Tai sitten tuu meille, niin tehdään ja syödään yhdessä.