Retkikohteet

tiistai 31. tammikuuta 2012

Kokkisodan toinen osa



Sunnuntaina käytiin Kokkisodan toinen osa, kun oli Jannen kokkausvuoro. Raaka-ainekassista löytyi seuraavat raaka-aineet:


- broilerin rintafileitä
- päärynä
- persikka (joka osoittautui sen verran raa’aksi, ettei sitä käytetty ollenkaan)
- luumuja
- herkkusieniä
- mozzarellaa
- persikka-päärynä pilttiä
- savoijinkaali (eli siis kurttukaali).

Puolitoista tuntia oli Jannellakin aikaa etsiä ohjeita ja vinkkejä ja saada ruoka valmiiksi.

Lopputuloksena oli mozzarellalla täytetyt broilerin rintaleikkeet, sienellä ja luumulla täytetyt kaalikääryleet ja persikka-päärynä-mozzarellakastiketta. Jälkiruoaksi oli päärynä-luumupaistosta vaniljakastikkeen kanssa.
Annoksen värimaailma sopii hyvin myös lautasen väreihin.

Ranskalainen hedelmäpiirakka. Rakenne oli vähän tavallisesta poikkeva, mutta maistuva.
Tuomarin mukaan molemmat annokset olivat hyvin maistuvia. Oli myös mukavaa syödä täysin uudenlaisia ruokia, kuten kasvistäytteiset kaalikääryleet. Hieman erikoiselta kuulostava kastike oli hyvää.

Ja oletteko koskaan syöneet pahalta maistuvaa jälkiruokaa? Minä en ainakaan. (paitsi kerran koulussa, kun oli basilikasorbettia, joka suli lautaselle ja lopulta kaikki muut herkut maistui vain basilikalle, yök!)


sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Neuletakki


Pitkästä aikaa neuloin jotain muuta kuin pöllölapasia tai villasukkia. Kaverillani on häät maaliskuun alusta ja alennusmyynneistä löysin kivan mekon itselleni. Ja tuota mekkoa ja tilaisuutta varten päätin sitten neuloa itselleni neuletakin. 

Lankana käytin Schachenmayr-nimisen valmistuttajan Fine Wool –lankaa, joka on tosi ohutta, mutta riittoisaa. Neuloin kaksinkertaisella langalla, 4½-kokoisilla puikoilla, mutta siltikin neulos on aika ohutta, vai miksi sitä sanotaan? Virkkaamiseen tuo kaksinkertainen lanka oli vähän hankalaa, ja reunuksiin ja kauluksiin virkattu pitsikuvio ei olekaan kaikkein kauneinta. 

Komistukseksi rintaan kokeilin Pitsikukka-kehikkoa, jonka sain joululahjaksi. Siitähän tulikin ihan kiva koristus!


sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Kokkisota

Kokkisota oli hyvä tv-ohjelma, jota oli jännittävää seurata. Oli hauska katsoa, mitä kokit keksi tehdä raaka-aineista, joita vieraat toi. Mietin myös, että olisi ollut mukava kuulla enemmän ajatuksia vieraiden päätöksistä, miksi hän oli ostanut juuri kyseiset raaka-aineet.
Mitähän raaka-ainekassi sisältää?
Kerran aiemmin tätä olemme jo Jannen kanssa kokeilleet, mutta siitä on aikaa varmaan pari vuotta. Nyt siis oli taas aika kokeilla kokkisotaa kotona! Arvoimme kokkausvuorot, ja tämän sunnuntain keittiövuoro tuli minulle. Eli Janne osti raaka-aineet, joista minun piti sitten laittaa ruokaa – pääruoka ja jälkiruoka. Raaka-ainekassin budjetiksi sovimme 10 euroa ja lisäksi sovimme, että kotona kaapeista löytyviä tarvikkeita saa myös käyttää.

Kiivi, fenkoli, inkivääri, verigreippi, villircuola ja nieriä, jaiks!
Jannen ostoskassin sisältö oli seuraavanlainen: fenkoli, inkivääri, verigreippi, nieriäfilee, kiivi ja villirucola. Kaikki kyllä tuttuja raaka-aineita, mutta hetken aikaa kyllä piti mietitä, mitä näistä käyttäisi mihinkin annokseen.
Netistä etsimään vähän vinkkejä!
Nieriän marinadi valmis!
Ideat ja ohjeet kirjataan ylös.
Pelisäännöiksi sovimme, että kokilla on aikaa 1½ tuntia suunnitella ja valmistaa ruoka. Nettiä ja keittokirjoja saa myös käyttää apuna. Siispä suuntasin nettiin ja nopeasti löytyikin reseptit ruoka-annoksien pohjiksi ja pienillä muutoksilla kaikki raaka-aineet myös tulivat käyttöön.


Pääruokana meillä siis oli vartaissa paistettua nieriää, jotka oli marinoitu seoksessa, jossa oli inkivääriä, verigreipinmehua, villirucolaa, oliiviöljyä, suolaa, pippuria ja sokeria. 

Nieriän kanssa tarjottiin riisiä, jonka keitinvedessä mausteena oli myös inkivääri, verigreipinmehu ja villirucola. Lisäkkeenä oli kermassa ja kasvisliemessä haudutettua fenkolia kera kirsikkatomaattien.

Fenkolit ruskistetaan ennen haudutusta.

Ja sitten yhtäkkiä reipas tunti olikin jo kulunut ja ruoka alkoi olla valmista!

Esillelaittoa olisi voinut miettiä vielä tarkemmin!

Jälkiruokana oli kakku, jossa oli päällä ranskankerma-jogurttivaahto ja kiiviä ja verigreippiä.

Ja ainakin tuomari oli tyytyväinen ruoka-annoksiin. Maut olivat kohdillaan ja riisikin maistui hyvälle yksistään. Erityisesti tuomari ihastui fenkoliin. Kokeilkaa tekin tätä kotona, tämä on jännittävää!

torstai 12. tammikuuta 2012

Tulppaanien aika

Aika on taas tullut kerätä pois kaikki jouluiset koristukset pois. Huomennahan on Nuutin-päivä, joten kohta tulee melkein kiire! Jäljellä kun on vielä muutamia joulupalloja ikkunassa ja joulukuusikin elinvoimaisena purkissaan. Ehkäpä otan kuusesta vain joulukoristeet pois ja päätän, että se on sisäkuusi. Niin hyvä kuusi on ollut, kun ei ole yhtään varistanut neulasia!

Jouluvalojahan on alettu kutsua hetken aikaa sitten vain sisutusvaloiksi, jotka vielä kivasti tuovat valoaan muuten niin pimeisiin aamuihin ja iltoihin.

Aika on myös ollut aloittaa joka keväinen tulppaanikausi! Kimpun koristeeksi keräsin lauantaina metsästä mustikanvarpuja. Olipa muuten tuona lauantaina upea talvipäivä! Pakkasta sopivan paljon ja ihanasti auringonpaistetta! Enpä panisi ollenkaan pahakseni, vaikka tuollaisia säitä tulisi ennen kevättä vielä paljon!

torstai 5. tammikuuta 2012

Oho, hups...

Käsityö- ja leivonta-aiheisissa blogeissa tavataan aina esitellä omia taitojaan, mitä kaikkea hienoa on saanut aikaan. Mutta harvemmin kukaan esittelee niitä pilalle menneitä ja epäonnistuneita luomuksia, vaikka varmasti kaikilla on niistäkin paljon kokemusta. Senpä vuoksi esittelen teille muutaman epäonnistuneen luomuksen. Oma sarjansa olisi näiden lisäksi tietenkin ne keskenjääneet käsityöt, joita myös löytyy laatikoista.

Neuleohjeet on joissain lehdissä/muissa lähteissä aina hieman erilaisia, tai jostain muusta syystä lopputulos ei näytä ihan samalta kuin mallissa. Niin myös kävi tämän tunikan kanssa. Lehdessä mallin päällä oli hienosti istuva tunika/mekko. Lankana oli käytetty melko ohutta Kotiväki-puuvillalankaa. Vaikka lanka oli kallista, päätin silti sijoittaa siihen, koska tunika näytti niin kivalta. Tällä kertaa päätin tehdä myös suoraan ohjeesta, ilman mitään muutoksia. Lopputuloksen näette kuvasta. Koko on M, eli tällä kertaa melko runsas M. Ehkäpä oma käsialani oli turhan löysää tähän ohjeeseen...


Erilaisia myssyjä ja pipoja löytyy lehtien ohjeista aina. Muutaman yrityksen jälkeen olen kuitenkin todennut, etteivät ne näytä minun päässäni yhtä kivoilta kuin kuvissa. Tai sitten oma pääni on vain liian pieni näihin ohjeisiin. Ehkä tämäkin pipo olisi sopivampi sitten, jos ottaisin rastat…


Keittiössä myös sattuu monenlaisia kömmähdyksiä. Usein vika on maussa, mutta tällä kertaa vika oli pullataikinassa, joka kohosi turhan innokkaasti. Maku oli ulkonäöstä huolimatta hyvä.

Tällä kertaa kuvien laatukin oli samaa sarjaa kuin kirjoituksen otsikko...