Ruoanlaitto harrastuksena

Jos Janne saisi päättää, mitä meillä syödään, olisi kyseessä lähes aina jokin lihaklöntti, joka laitetaan uuniin ja annetaan olla siellä vähintään 1½ tuntia. Ja ruoan esivalmistelut on hyvä aloittaa jo edellisenä päivänä. Tai tällaisia ruokia hän ainakin usein tekee, jos saa itse päättää. Meillä on viimeaikoina ollut ruokalistalla siipiä, ribsejä ja nyt viimeisimpänä pulledporkia eli ylikypsää, revittyä possua ciabattan välissä. (Ciabatan teko ei myöskään ole mikään kädenkäänteessä tapahtuva juttu, vaan esitaikina, juuri, pitää tehdä mielellään 17 tuntia ennen varsinaisen taikinan valmistusta, jonka täytyy myös kohota 1½ tuntia ja sitten se leivotaan ja sitten vielä kohotetaan 45 minuuttia ennen paistamista. Eli kyseessä on siis todellista slow foodia!)

Pulled pork

Joskus mietin, mitä ihmiset tarkoittavat, kun kertovat harrastavansa ruoanlaittoa ja leivontaa, koska sehän on kuitenkin sellainen asia, jota kaikkien on pakko tehdä, jos ei halua syödä pelkkiä puolivalmiita mikroruokia. Minäkin sanon, että harrastan ruoanlaittoa. Miksi ja miten sen määrittelen harrastukseksi?

Olen tullut siihen tulokseen, että sanon ruoanlaittoa harrastuksekseni, koska lueskelen usein hyvikseni (ja keräilen) ruokaohjeita ja –lehtiä. Netissä surffailen erilaisissa ruokablogeissa tai muissa paikoissa, jossa ruoka on esillä. Näistä kaikista eri lähteistä kerään uusia ideoita ja ajatuksia omaan kokkailuun ja aika ajoin niitä myös kokeilen. Ja juuri tuo esimerkissä kertomani Jannen halu kokeilla erilaisia ruokia, joiden valmistamiseen täytyy nähdä vaivaa (ja joiden valmistamisesta syntyy paljon tiskiä), on ruokaharrastusta parhaimmillaan. Yritän kuitenkin välttää ruokahifistelyä, joka mielestäni on ruokaharrastuksen jalostuneempi muoto, joka mielestäni menee vähän yli ja unohtuu se tärkein eli ruoka ja syöminen. Tarkoitus on kuitenkin syödä elääkseen, eikä elää syödäkseen. 

Ribsit ja ranskalaiset