Eilen keskusteltiin, mikä on parasta sunnuntai tekemistä. Emme olleet
asiasta samaa mieltä. Jannen mielestä parasta olisi ruoanlaitto kotona
pitkänkaavan mukaan, yleinen oleminen ja urheilun katsominen telkkarista. Minä
puolestaan haluaisin mennä jonnekin kivaan paikkaan, vaikka päiväkahville
luontoon tai kirjastoon lukemaan lehtiä. Mutta siitä varmaan olimme kuitenkin
samaa mieltä, että eilen oli täydellinen sunnuntaisää, auringonpaiste! Mikä
olisi sinun lempitapasi viettää sunnuntaita?
Eilen emme sitten lähteneet päiväkahville luontoon, vaan kahvittelimme
kotona – tai siis Janne joi kahvia ja minä teetä. Ja tarjoilutkin olivat oman
keittiön tuotoksia, mokkapaloja. Ajattelin, että koko uunipellillinen
mokkapaloja on liian suuri annos, joten tein vähän pienemmän,
irtopohjavuoankokoisen annoksen. Tässä ohje, jos haluat myös kokeilla. On ne
kyllä aina yhtä hyviä!
Mokkapalat
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 rkl kaakaojauhetta
75 g voisulaa
Päällystä:
100 g tomusokeria
1 rkl kaakaojauhetta
1,5 rkl voisulaa
2 rkl vahvaa kahvia
1 tl vaniljasokeria
1. Vatkaa munat ja sokeri
vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne taikinaan siivilän läpi. Sekoita
tasaiseksi ja lisää voisula. Jos on liian paksuntuntuista taikinaa, lisää 0,5
dl maitoa.
2. Laita irtopohjavuoan pohjalle
leivinpaperi ja voitele reunat. Kaada taikina vuokaan. Paista uunissa, 175
asteessa noin 15 minuuttia, tikulla voit kokeilla kypsyyttä.
3. Anna jäähtyä ja tee päällystä
sekoittamalla aineet keskenään. Tomusokerin ja kaakaojauheen voi lisätä
siivilän läpi, jolloin välttyy mahdollisilta paakuilta. Levitä päällyste kakun
päälle ja laita vaikkapa nonparelleja kaiken kruunuksi.
Viikko sitten maljakkoon otetut oksat ovat nyt hiiren korvilla. |
"Maailmassa ei ole mitään mukavampaa kuin viihtyminen, eikä mikään ole helpompaa." - Mymmeli
Ainoat pääsiäiskoristeeni ovat aiemmin näkyneet vihreät munat ja nämä kukot. Toisesta tosin tuli toviksi päätön kukko, kun sen siivet on liimattu, eikä pystynyt lentämään, kun hyppäsi pöydältä alas.
Ihanat pääsiäiskoristeet ja hihityttävä kuvapari! :D Mun suosikkisunnuntaipuuha vois olla vieraat (tai kyläily) ja miksei päiväkahvit vaikka ulkona. Ehkä takapihalla, ei missään liian kaukana sentään! ;D
VastaaPoistaVieraat olis kyllä ihan ykkösjuttu mille tahansa päivälle, täällä kun ne on vähän harvinaisempaa herkkua!
PoistaPakko kysyä. Miten ihmeessä te ette oo tuon isompia, kun leivot noinkin usein? Mihin se kalorit kulutat vai osaatko syödä vain vähän ja pakastaa loput? nim.kolmenkympin kriissä oleva, jolla jää kaikki vyötärölle, eli siis ELina.
VastaaPoistaIhana kysymys :D Alkuvuodesta oli taukoa tuon leipomisen kanssa, nyt oon taas aktivoitunut paremmin sen suhteen. Tai taas innostunut enemmän. Onko se sitten hyvä vai huono asia, niin siitä en oo ihan varma... Ehkä vähän molempia. :D
PoistaJa ei, en osaa syödä vain vähää. Tuosta syötiin kolmasosa sunnuntaina, toinen kolmasosa eilen iltapalaksi (eli huono tapa, korvaan järkevän ruoan herkuilla) ja loput on pakastimessa. Eli aika usein siis pakastan loput/puolet/osan, jos ei oo muita syöjiä. Sitten tietenkin me ite syödään ne sieltä pakastimesta myöhemmin.
Silloin tällöin kyllä mietin, että olisko sitä kuinka paljon hoikempi, jos ei näitä ylimääräisiä herkkuja söisi, mutta kuka haluaa olla kuiva kukkakeppi sekä ruumiltaan että mieleltään? :)
Joo mökkipääsiäiseen saa tuoda tuollaisia herkkuja.
VastaaPoista