Synttärit

Viikonloppuna juhlittiin meidän kaksivuotiasta. Neuvolantädinkin mukaan hän on touhukas ja reipas kaksivuotias, joka on kasvanut vuodessa liki 15 senttiä!

Meidän kaksivuotiaan lempisanoja ovat mua, hauaaa ja auttaa. Eli ”mun”, ”haluaa” ja ”auttaa”. Hän on innokas auttamaan kaikessa, tietenkin myös niissä asioissa, joissa äiti tai isä ei tarvitse apua, tai ainakaan tuon 90 senttisen apua. Vastauksena kieltoihin on yleensä hauaa, eli hän haluaa tehdä sitä, mitä ei saa. Ja kaikki tavarat tai vaikka metsässä näytetyt poronjäkälät ovat hänen.

Päivittäin yllätyn siitä, miten paljon hän ymmärtää, muistaa ja osaa yhdistellä asioita. Esimerkiksi synttäripäivänään puhuttiin vielä makuuhuoneessa ollessamme lahjoista, onkohan hänelle tänään synttärilahjoja tulossa. Reipas kaksi vuotias kurkkaa ovesta olohuoneeseen, joulukuusen alle ja toteaa ”ei oo”. Niin, sieltä joulukuusen altahan niitä lahjoja joulunakin löytyi. Synttärilahjat löytyi sitten jostain muualta.

Harmikseni hän on perinyt suuttumisentaidot vanhemmiltaan - suuttuu yhtä nopeasti kuin äitinsä ja on yhtä hitaasti leppyvä kuin isänsä. Tutuiksi ovat tulleet jo vartin mittaiset huutoraivarit omasta mielestäni turhista asioista, kuten siitä, että väärä henkilö riisuttaa hänen ulkovaatteensa tai hän ei saa itse avata ovea. Kiukun iskiessä ei auta lepyttely, sylittely ja puhuttelu. Täytyy antaa toisen huutaa. Jonkin ajan päästä hiljennys voi onnistua harhautuksella, mutta usein sekin vasta kymmenen minuutin huudon jälkeen ja sen jälkeen on oltava hienovarainen, koska uusi raivo saattaa puhjeta pienestäkin epäkohdasta.  

Lempitouhuja ovat kirjojen lukeminen, värittely, palapelit ja keittiössä touhuaminen. Joululahjaksi hän sain leikkihellan ja nyt synttärilahjat täydensivät hyvin tuota leikkiä. Tyttö on myös innokas muistipelinpelaaja, tosin ei vielä kovin salonkikelpoinen pelaaja. Vaaleapunainen Niiskuneiti-kortti ja muutamat muut lempparikortit kun joku kääntää esiin, hän haluaa ne itselleen ja etsii parin toisen vuorosta tai säännöstä piittaamatta. Ja sääntöihin orientoitunut äiti ei tiedä, pitäisikö lasta komentaa, vai antaa pelata omien tapojensa mukaan. Sittenhän oppii pelaamaan väärin, eikä jatkossa kukaan lapsi halua pelata tuollaisen lellikkihuijarin kanssa!

Kaiken kaikkiaan siis varsin ihana, iloinen, nauravainen, tarkkaileva, sopeutuva ja kehittyvä tapaus.