En tapaa
tehdä mitään suuria uuden vuoden lupauksia, toisinaan jotain pieniä päätöksiä pitkin vuotta.
Tänä vuonna tein päätökseni mun ja Jannen puolesta. Tavoitteena on olla
päättäväisempi ja itsekkäämpi. No ehkä nämä adjektiivit eivät kuvaa hyvin sitä,
mitä päätökseni pitää sisällä, joten selvennetään hieman lisää.
Mua ärsyttää
paljon, että meillä keskustelut aloitetaan hyvin usein kysymyksellä.
Esimerkkejä: ”Otetaanko jäätelöä? Mitä kuuluu? Onko nälkä? Mitä haluaisit
tehdä?” Kysymysten takana on kuitenkin usein kysyjän puolesta jo ajatus siitä,
että tekee mieli jäätelöä, on nälkä tai haluaa keskustella jostain asiasta ja
lähteä jonnekin. Päätös asiasta heitetään kuitenkin toiselle ja usein käy niin,
a) kysymyksen esittäjän toive ei toteudu, b) toive toteutuu, mutta siihen menee
paljon aikaa, kun pitää käydä läpi toisenkin mielipiteet, c) asia ei etene
mihinkään, kun kumpikaan ei osaa/jaksa/halua päättää.
Uuden vuoden
lupauksen tarkoituksena on siis se, että jatkossa osaisimme esittää toiveemme
ilman kysymystä, minä muodossa. ”Otan jätskiä, otatko sä? Mulla on nyt vähän
huono fiilis. Nälkä, lähdetään ulos syömään. Haluan retkelle.”. Hyvä esimerkki
oli, kun viimeksi lähdimme retkelle. Janne kysyi, tehdäänkö eväsleivät mukaan.
Mun mielestä ei tarvinnut tehdä, mutta Janne kuitenkin teki kaikille. Ja se oli
hyvä, että teki. Katsotaan ,mitä tämän päätöksen käy, kehitytäänkö asiassa vai palataanko vanhoihin tapoihin.
Tekikö muut
uuden vuoden kunnaiksi jotain yhtä merkittäviä lupauksia tai päätöksiä?
Kuulostaa hyviltä lupauksilta/tavoitteilta. Mekin tehtiin koko isolla UV:ta viettäneellä porukalla tavoitteita/toiveita tulevalle vuodelle. Sellaisia, mitä haluais toteuttaa, mutta ei ehkä tuu tehneeksi, jos ei ota sitä tavoitteekseen ja kerro muillekin. Voin kertoa mun kahdesta tavoitteesta toisen - haluan tänä vuonna matkustaa Norjaan (tapaamaan yhtä DTS-kaveria). Toinen tavoite pysyköön salassa, kunnes (ehkä) toteutan sen! ;)
VastaaPoistaToivon, että tämä päätös tuottaa myös toivottua tulosta ja päätösten tekeminen tässä taloudessa vähän helpottuisi. Toivottavasti sullakin myös se salainen tavoite täyttyy, niin saadaan tietää, mikä se on :D
PoistaMä en tehnyt uudenvuodenlupauksia. Nyt ei jotenkin tuntunut sellaiselta "tilinpäätöshetkeltä", että ois pitänyt käydä läpi mennyttä ja suunnitella tulevaa. Varmaan siksi, että miellän eläväni nyt vauvavuotta, ja oon vasta puolivälissä. Muutenkin (jostain syystä) meidän elämä jaksottuu aina elokuusta alkaviin vuoden pätkiin. ;)
VastaaPoistaMutta todella hyvä toi sun uudenvuodenlupaus! Pitäis iteki osata tehdä noin...
Mä oon ajatellut, että tämä on vain meidän "ongelma". Että ollaan liian demokraattisia ja pienetkin asiat ratkaistaan vasta sitten, kun kaikki on sanonut mielipiteen.
Poista