Purkuneule

Kerällä, puikoilla, valmiina, kaapissa, purettuna, kerällä, vyyhtinä, kuivumassa, laatikossa, kerällä, puikoilla, päällä. Siinä on erään villatakin tarina. Tai tarkemmin tämän viime vuoden tammikuussa esitellyn villatakin muuttumisleikki takista villapaidaksi. Vuosi sitten takkia esitellessä valittelin, ettei tuo ylhäältä alaspäin neulottu villatakki oikein istunut päälle, vaan kinnasi ikävästi. Oli siis väärän kokoinen. Kun takki oli puolivuotta hengaillut vaatekaapissa henkarissa ilman käyttökertoja, päätin purkaa sen. Seuraavat puolivuotta se odotti lanka-arkussa vyyhtinä ja odotti kärsivällisesti sitä, mikä siitä tulisi seuraavaksi.

Joululomalla selailin äitini Novita-lehtiä ja niistä mieleen jäi ohje kaarrokeneulepaidasta, jossa oli kirjoneuletta.  Malli jäi kummittelemaan mieleeni, joten päätös oli tehty. Ohjeeseen tein pieniä muutoksia, paidan helmaan ja hihoihin en ohjeen tavoin neulonut kuvioneuletta ja silmukkamääräkin oli pienempi. Myös kaarreokeosan kuvioneuleesta jätin yhden kuvion pois, kuvan ja piirustuksen mukaan kaarrokkeesta olisi tullut liian pitkä.

Lopputulos on hyvä. Parempi kuin edellinen. Sopii päälle, ei kinnaa. Paitsi kaulus ehkä vähän. Kuvioneuleen tekeminen pyöröpuikoilla suljettuna neuleena oli lähes terapeuttista hommaa, kun sitä sai tehdä ylhäisessä yksinäisyydessä ja rytmittää mielessään 2-3-2-2-3-2. Tästä lähin alankin tehdä kirjoneuleista vain paitoja, enkä takkeja – paljon helpompaa ja kivempaa!

 Ja taas oli kuvausassistentti paikalla. Isä ilmoitti, että laitetaas vähän vaatetta päälle ja mennään pihalle ottamaan kuvia äitin villapaidasta. Hän haki heti oman villatakkinsa ja se piti pukea päälle. Kun minä asetuin kuvattavaksi, hän marssi perässä ja otti samat asennot kuin äitikin. Aika symppistä.

Menneen (ja tämänkin) viikon haasteita

Äitiys (ja lapsi) on tuonut mukanaan jos jonkinlaisia haasteita tai yllätyksiä. Menneeltä viikolta on takataskussa taas kaksi melko kinkkistäkin haastetta.

Ensimmäinen haaste on kiukutteleva, omapäinen ja päättäväinen lapsi, joka ei halua lähteä hoidosta kotiin, vaan aloittaa huudon jo hoidossa vaatteita puettaessa. Pihalla on tietenkin 22 astetta pakkasta ja äiti hakemassa lastaan pulkalla, joten vaatetta on laitettava päälle paljon. Ja flunssan vuoksi hikoileva äiti yrittää saada lapsensa puettua nopeasti, että päästäisiin ulos jäähtymään. Mutta lapsi heittäytyy spagetiksi ja huutaa. Ei suostu auttamaan eikä yhteistyöhön. Lapsi kannetaan ulos huutavana. Hän ei suostu istua pulkassa, vaan karkaa huutaen hoitopaikan ulko-oven eteen makaamaan. Ei auta puhe, ei uhkailu, ei sylissä rauhoittuminen. Äiti kaappaa syliin ja kantaa hetken matkaa, kunnes toteaa sen olevan haasteellista: perässä pitää vetää pulkkaa, joka hakkaa kantapäille liian lyhyen narun vuoksi ja aiheuttaa lisäkiukkua, lapsi on painava yhdellä kädellä kannettaessa ja edelleen on kuuma, pakkasesta huolimatta.

Pysähdytään pitämään neuvottelutilanne: äiti haluaa tänne suuntaan, lapsi tuonne suuntaan. Mikään ei auta, kumpikaan ei muuta mieltä. Seistään paikoillaan, äiti tuskailee, mitä ihmettä tässä oikeasti voisi tehdä? Aika kuluu ja äiti bongaa pusikossa lymyilevän fasaanin, johon hän saa kiinnitettyä lapsen huomion ja saa samalla hämättyä lapsen pulkkaan. Päästään matkaan ja ainakin 200 metriä lähemmäs kotia, kunnes lapsi haluaa taas syliin ja kieltävän vastauksen saatuaan heittäytyy pulkasta pyörätielle huutamaan. Tuskastunut äiti soittaa jo isälle, jos hän vaikka olisikin tulossa aiemmin kotiin ja tulisi pelastamaan hänet haastavasta tilanteesta. Mutta apua ei ole tulossa, isä on töissä.

Lapsi pääsee taas hetkeksi aikaa syliin ja rauhoittuu hieman. Äiti päättää lisätä vauhtia kävelyyn ja ilmoittaa, että nyt lapsi istuu pulkassa kotiin asti, pääsee sitten kotona syliin. Muutama huuto pulkasta kuuluu vielä loppumatkan aikana. Kotona äiti laskee, että tuo alle kilometrin hoitomatka kesti tällä kertaa 45 minuuttia.

Toinen haaste on tuon flunssan seurauksena äidillä kova yskä ja äänen käheys. Pelkkä puhuminen tuntuu jo hengästyttävän ja äiti olisi mieluiten hiljaa. Mutta sehän ei kaksivuotiaan kanssa onnistu. Aamusta alkaa äitä-äitä-äitä huuto-kysely, johon äidin odotetaan vastaan mitä, jolloin lapsi voi kertoa oman asiansa. Ääntä pitäisi saada käytettyä myös kehotuksiin, kieltoihin ja komentoihin, joiden avulla lapsi saadaan ohjattua tekemään toivottua asiaa, eikä tämän tapauksen kanssa voi edes leikkiä hiljaa. Ja jos puhuminen on hengästyttävää, lukeminen tuntuu kurkussa ahdistavalta ja laulaminen tukehduttavalta. Ja päivän vakio-ohjelmiinhan kuuluu pitkät lukuhetket ja joululahjaksi saadun laulukirjan kanssa laulaminen. Siis äidin lukeminen ja laulaminen. Ei auta kuin raakkua ja köhiä. 

Aarreaitta

Olen löytänyt todellisen aarreaitan, tavaroiden taivaan (tai kaatopaikan), kierrätyskeskuksen! Siellä täytyy päästä käymään vähintään kerran kuussa. Se on myös hyvä paikka etsiä käyttötavaraa - itse ostin sieltä mm. hyvän puusurvimen. Nyt paikasta onkin tullut minulle hyvä ostospaikka, josta käyn tarkistamassa, löytyisikö sieltä verhot keittiöön tai Jannelle kannellista muovikulhoa leipätaikinan kohotukseen.

Tällä hetkeä kotiamme kaunistaa kierrätyskeskuksesta ostetut verhot olohuoneessa sekä pitsiverho olohuoneen pikkuikkunassa. OIkkarin ikkunaverhojen kanssa kävi itseasiassa niin, että olin jo ehtinyt tulla kierrokseltani kotiin, kun päätin, että sittenkin haluan ne verhot. Ja tyytyväinen olen ollut, sopivan mummolahenkiset meidän olohuonetta korostamaan.

Ja kuka voisi vastustaa viiden litran dekantterilasia (vai miksi tätä esinettä kutsutaan?)? Ilmeisesti aika moni, koska muutaman kerran ehdin jo esinettä ihailla kierrätyskeskuksen hyllyllä, ennen kuin ostin sen meille kahdella eurolla. Loistava maljakko talventörröttäjille! Ja kehuja sain myös Jannen työkaverilta, kun bongasin heille toimistolle ”uudet” Iskun mappikaappi, 45€/kpl.

Vaatepuoleltakin olen tehnyt muutamia löytöjä, mutta siellä pengottavaa ja epämääräistä/kamalaa tavaraa on enemmän. Mutta Jannelle bongasin hyväkuntoiset pellavahousut, tytölle siistin toppatakin ja itselleni loistavan villahameen. Lisäksi siskon miehelle vinkkasin hyvännäköisestä, sinisestä puvusta liivillä, 1,50€/vaatekappale.

Tämä aarreaitta on kirpputoreja parempi paikka tehdä edullisia löytöjä, hinnat ovat pääasiassa edullisempia ja tavarat on valmiiksi jaoteltu, joten etsiminen on helpompaa. Eikä tarvitse käydä mielessään läpi mahdollista muistilistaa koko aikaa niin kuin kirppareilla joutuu tekemään, kun joka myyntipaikasta joutuu etsimään mahdollisia talvikenkiä, keittiönverhoja tai mitä mielessä nyt kulloinkin on.  Loistava paikka, suosittelen.

Neiti Iin villatakki

Serkkuni kysyi, ehtisinkö neuloa hänen kohta yksivuotiaalle tytölleen villatakin ja pipon. Yleensäkään olen huono mistään kieltäytymään, mutta miksipä nyt edes olisin sanonut ei, aikaa kun kuitenkin on kotona ollessa. Ja serkku oli etsinyt toivotun mallin valmiiksi, joten hain langat kaupasta ja aloin hommiin.

Ohje on Dropsin sivuilta, itsellekin jo ennestään tuttu ohje. Samalla tyylillä ja ohjetta mukaillen nimittäin olen tehnyt villatakin sekä kummipojalle että omalle tytölle.   

Nyt ensimmäistä kertaa tein ihan ohjeen mukaisesti alpakka-langasta. Harmikseni jouduin taas toteamaan, ettei ohut lanka ja pienet puikot ole mun neulontakäsialalle paras yhdistelmä ja villatakin työnjälki ei ole kaikkein siisteintä.

Pipon ohje puolestaan on Novitan sivuilta ja neulottu kaksinkertaisella alpakka-langalla, nelosen puikoilla. 

Toivotaan parasta, että sekä käyttäjä että työntilaaja ovat tyytyväisiä lopputulokseen, kun posti nämä heille kotiin kuljettaa. 

Loppuun kuvat kuvausassistentistani, joka tuli ripustamaan omaa (tätinsä vanhaa) mekkoaan kuvattavaksi. Ja yhdessä sitten otimme kuvan hänen toiveidensa mukaan.