Retkikohteet

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Minä äitinä



Muutamassa blogissa olinkin jo törmännyt haasteeseen, jossa äitejä kehotetaan pohtimaan omia kasvatustapojaan ja muita äitiyteen liittyviä juttuja. Nyt sain luvan pohtia niitä itsekin, sillä  Kevään valon Mette haastoi minut mukaan.

Haasteen säännöt ovat seuraavat:
Vastaa rehellisesti kysymyksiin ja haasta mukaan muita äitibloggaajia!
Minkälainen äiti olet? 
Semmonen perinteinen äiti, enemmänkin hoivaava ja huolehtiva kuin leikittävä. Nyt kun tyttö kasvaa ja alkaa touhuta enemmän, huomaan, että en ole välttämättä kovin innokas leikkijä-äiti, vaan mieluummin toimisin leikkien valvojana. Jaksan kyllä vaihtaa vaippaa, syöttää ja puettaa, mutta höpsöttely ja leikittäminen ovat enemmän isän hommia. Tämä taitaa olla perua ajalta, kun pikkosiskomme oli vauva (hän on minua 12 vuotta nuorempi). Hoidimme häntä isosiskoni kanssa, minä tein ruokaa ja vaihdoin vaippaa, sisko leikitti ja leikki.

Eroaako se paljon siitä minkälainen äiti ajattelit olevasi ennen lapsia?
Olin ajatellut, että olisin kärsivällisempi ja jaksaisin paremmin lapsen kiukuttelut. Reilun vuoden aikana olen huomannut, että pinnani on aika lyhyt.  




Mitä luulet, että muut ajattelevat sinun kasvatustavoistasi?
En ole ajatellutkaan asiaa, enkä taida alkaakaan miettiä asiaa enempää. Tuskin muiden mielipiteet muuttavat paljoakaan omia kasvatustapojani, ehkä lähipiirin tai neuvolantädin vinkeistä saatan miettiä suunnan vaihtoa, jos sellaiseen ilmenee tarvetta.

Mitä sinun pitäisi mielestäsi tehdä toisin?
Nyt kun tyttö alkaa olla vanhempi, pitäisi alkaa toimia kiukuttelutilanteissa järkevämmin. Komentaa selkeästi ja pysyä itse omien sanojen takana, eikä antaa liian helposti periksi.

Mitä teet mielestäsi oikein?
Huolehdin perusjutuista, riittävä ruoka, uni ja syli.

Oletko varovainen äiti? Annatko lapsen kokeilla esimerkiksi korkeaan telineeseen kiipeämistä hyvillä mielin vai estätkö toiminnan? Oletko hankkinut turvalukkoja kaappeihin, pistorasioihin suojat tai portteja rappusiin tai joihinkin oviin? Perustelut vastauksiin.
Annan tytön aika vapaasti tutustua ympäristöön, mutta olen vieressä ja vahdin tilannetta. Ja varoittelen myös, ”nyt varovasti, on liukasta” jne ja puutun tietenkin heti tilanteeseen, jos se on selkeästi ihan mahdoton. (totean jälkeenpäin, mitä minä sanoin.) Kotona kaapeissa on kyllä lukkosysteemejä, mutta ne on lähinnä sitä varten, ettei tyttö tyhjäisi kaappien sisältöjä lattialle. Tietenkin myös veitset ja muut terävät/vaaralliset esineet on nostettu ylös tai laitettu lukkojen taakse.

Mielestäni olen ihan riittävän varovainen, en hysteerinen, enkä ole kokoajan miettimässä, missä kaikissa paikoissa tyttö voisi itsensä loukata.


Miten toimit seuraavassa tilanteessa: lapsi huutaa kaupassa pää punaisena ja makaa kaupan lattialla kun et suostu ostamaan jotain tiettyä juttua mitä lapsi haluaa. Annatko olla? Heittäydytkö itsekin maahan? Keskusteletko aiheesta? Annatko periksi? Mitä ajattelet muiden kaupassa asioivien katseista ja huokailuista? 
Lapseni tuntien järkevä keskustelu ja rauhoittelu eivät tilanteessa auta, vaikka sitä tietenkin ensin yritän. Seuraavaksi otetaan käyttöön harhautus ”mennään katsomaan banaaneja” tai houkuttelu ja suostuttelu. Jos ja kun sekään ei toimi, todennäköisesti nostan lapsen kainaloon ja suoritan pakolliset ostokset ja lähden kotiin. Varmasti myös menetän itse hermoni kiukutteluun ja tokaisen jotain tyhmää. Ja nolostelen tilannetta (sekä huutavaa lasta ja omia kommentteja) ja punastelen ohikulkevien ihmisten katseista.

Miten teidän perheessä suhtaudutaan herkkuihin? (Karkit, jäätelö, limut, sipsit, roskaruoka...) 
Kun muuten syödään terveellisesti, ei herkut silloin tällöin ole pahaksi, kunhan vain omassakin ruokailussa muistaisi tuon silloin tällöin.
Tyttö on tähän mennessä kyllä saanut maistaa ainakin ranskalaisia, limsaa, jäätelöä, täytekakkua, pullaa, keksejä, pizzaa… Eli siis aika paljon kaikkea, mutta vain maistanut minun annoksistani. Nyt on tilanne mielestäni hyvä, mutta kun tyttö kasvaa ja oppii itse, mikä on herkkua ja mikä perusruokaa, täytyy olla tiukempi ja rajoittaa omaakin herkuttelua.
Onko lapsillanne tarkat rytmit? Ruoka, uni yms. Perustelut vastaukseen.
Rytmi on samanlainen joka päivä, mutta kellonajat eivät ole niin tarkkoja. Tähän kun vaikuttaa aamusta heräämisajankohta. Ruokailut hoidetaan pääsääntöisesti aina samoihin aikoihin ja illalla mennään nukkumaan samaan aikaan. Mutta päivä rytmittyy menojen ja tekemisten mukaan.

Mitä luulet ja toivot että lapsesi ajattelee aikuisena kasvatustavoistasi?
Toivottavasti hän ajattelee, että on saanut rakastavan ja kannustavan kasvatuksen, jonka myötä on saanut hyvät eväät elämään.



Mitä kasvatustapoja olet kopioinut omilta vanhemmiltasi?
Uhkailu, lahjonta ja kiristys, ainakin vitsainä toimivat kasvatuksen peruspilareina.

Ulkoiletteko päivittäin?
Ei. Nyt kun on ollut kaunista ilmaa, on ulkoiltu, mutta aina ei huvita. Talvella varsinkin kävimme harvemmin ulkona. Tyttö ei pitänyt toppavaatteiden pukemisesta, joten en jaksanut alkaa taistella puettamisen kanssa. Mutta nyt pukeminen ja ulkona oleminen on helpottunut, kun hän pääsee jo itsekin kävelemään pihalla. Ja kyllähän se tuo päiviin mukavaa vaihtelua, kun lähtee ulos.

Paljon lapsesi saa katsoa telkkaria päivässä ja käyttää esimerkiksi tablettia?
Paljon meillä on televisio auki, mutta ei tyttö sitä vielä varsinaisesti katso, vaikka innokkaasti vaihtaakin kanavaa. Tietokoneelta katsotaan silloin tällöin lastenohjelmia, jos itse haluaa hetkeksi aikaa helpotusta olemiseen, mutta ei tytöllä niihinkään riitä keskittymiskyky kovin pitkäksi (max. 10min) aikaa.

Miten näytät tunteita jälkikasvullesi? Niin positiiviset kuin negatiivisetkin.
Useimmiten kyllä tulee näytettyä niitä omia negatiivisia, joista kyllä kerron, että nyt äitiä kiukuttaa/harmittaa, kun et tottele tai et syö. Mutta sitten kyllä kerron, jos tyttö on erityisen ihana ja hauska. Halataan ja pusutellaan. Enemmän täytyisi muistaa käyttää sanallista tunteiden ilmaisua, eikä omissa kiukkutilanteissa kohdella kovaäänisesti tavaroita, koska tyttö kyllä matkii tehokkaasti kaiken tällä hetkellä.



En suoraan taida haastaa ketään, mutta ken tahtoo, saa ottaa haasteen vastaan. Vaikka Heidi Pii?


3 kommenttia:

  1. Hui, kamalan vaikeita kysymyksiä. Ehkä silti tartun niihin. ;)

    VastaaPoista
  2. Kiva kun teit tämän!
    Olen kyllä itsekin huomannut oman pinnani olevan hieman lyhyempi kuin toivoisin sen olevan... Tosin onneksi myös huomaan itsehillintäni kehittyvän jatkuvasti, toivoa sopii, että kärsivällisyyteni on huipussaan lapsen saavuttaessa uhmaiän. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi kyllä itsekin tuota itsehillintää kehittää, mutta tuntuu, että siihen vaikuttaa niin moni muukin asia, kuin tytön typeryydet. Mutta se on tietenkin vain merkki siitä, että äiditkin on vain ihmisiä.

      Poista