Retkikohteet

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Tahmeaa...

... on tämä maanantai. Erikoista, että näin kotona ollessakin sen maanantain erottaa muista täysin samanlaisista päivistä. Eikä ainoastaan sen vuoksi, että kello 12.00 testataan hälytysjärjestelmää ja kuuluu palopillien ujellus. 

Viikonlopun aikana ehdin tottua siihen, että meitä on kotona kolme, joista kaksi pitävät huolta siitä kolmannesta vuorotellen, jolloin yksi saattaa tehdä vähän omiakin juttuja rauhassa. Maanantain huomaa heti aamusta, kun minä vain olen hoitamassa aamuhommia, tekemässä aamupalaa, syöttämässä ja syömässä ja taistelemassa. 

Tänä maanantaina on meno tavallistakin tahmeampaa. Johtuu varmaan siitä, että viime viikolla siskoni oli meillä hiihtolomaillessa puolet viikossa ja sitten lähdimme porukalla mökille muorin ja faarin luokse. Koko viikon oli tyttöä viihdyttämässä joku muukin kuin minä - ihanaa. Saatoin rauhassa istua ja kutoa. Tai laittaa pyykit kuivumaan kylppärissä ilman jatkuvaa kieltämistä.

Tänään ei ole onnistunut oikein mikään itsenäinen homma. Tai onnistuu kyllä, mutta sen jälkeen on luvassa siivousta (tyyliin tiskirauha). Tytöllä on tyhjäämisvimma. Tänään on tyhjätty jo kirjahyllyä, äidin lankakoreja, omaa vaatekaappia ja keittiön kaappeja. Jatkossa hankin vain sellaisia säilytyskaappeja, jotka voi lukita helposti. 

Mutta nyt on taas äidin lempihetki, päiväunet, joten löpinät seis ja syömään ja lukemaan lehtiä rauhassa. Ja sitten odotetaan, että kello olisi viisi ja isä tulee kotiin.




"Muumipeikon äiti kulki ympäri taloaan ja tunsi itsensä tavattoman tyytyväiseksi. Sade ropisi lempeästi puutarhaan. Rauha, järjestys ja hiljaisuus vallitsi kaikkialla."


2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi noista tahmeistakin päivistä aina selvitään ja nyt on jo tiistai eli kerhopäivä.

      Poista