Retkikohteet

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Etsintäkuulutus

etstitään hukkaan mennyttä viikonloppua. Eli kahta vapaapäivää, jolloin voidaan olla rennosti kotona porukalla, syödä hyvin ja herkutella, ulkoilla sään salliessa ja kierrellä tarpeen vaatiessa tai huvin vuoksi kaupoilla. Viimeisimmät havainnot ja fiilikset perjantai-iltapäivästä, sitten tunnelma hukattu. 

Jep, meidän viikonloppu ei oikein mennyt hyvin. Saimme vieraaksemme Yrjön. Tauti alkoi pienimmällä jo torstaina, minulla perjantai-iltana ja miehellä viimeisenä la-su yönä. Lauantai kului siis raatona sohvalla, kun olo oli vetelä kuin ylikypsällä spagetilla. Iltaa kohden tosin aloin virkistyä, maistui muukin syötävä kuin salmiakkikarkit ja aloin elätellä toiveita mukavammasta sunnuntaipäivästä. Mutta päivän vaihtuessa sunnuntaiksi, nekin toiveet menivät vessanpöntöstä alas miehen toimesta. 

Sunnuntai kuluikin sitten normaalin arkipäivän tavoin tytön kanssa. Tosin homma tuntui olevan jotenkin normaaliakin haastavampaa - ruoka ei maistunyt, mutta silti  tyttö kävi huutamassa jääkaapin ovella vähän väliä. Ainoastaan kielletyt asiat, kuten vaatekaapin tyhjääminen tai roskiksen tonkiminen kiinnosti. Ja äiti ei tietenkään saanut tehdä kotihommia, ei tiskata tai laittaa pyykkiä kuivumaan. Eikä tilannetta auttanut yhtään se, että mies oli kotona, mutta sairaana sohvalla nukkumassa. Opin, että  man flu -käsite pätee tautiin kuin tautiin. Minulla tauti kesti alle 12 tuntia, mies taitaa olla vieläkin kuumeessa ja on siis hyvällä syyllä vain nukkua tämän päivän, vaikka minä olenkin välillä protestoinut tätä sairastamista ja meinannut taas menettää järkeni. Vähän ehkä epäreilua, kun tänään kuitenkin oli naistenpäivä, vaikka en tietenkään olisi halunnut olla kipeämpi. Mutta harmittaa, että viikonloppu meni näin sairastaessa. 

Naistenpäivän kunniaksi ostin itselleni berliininmunkin, jonka söin yksin suljetun oven takana makuuhuoneessa, tytön parkuessa oven toisella puolen, kun isä ei kelvannut, mutta tarvitsin hengähdyshetken itselleni. Ei ollut niin mukava nautinto, kuin kaupassa pullaa ostaessani ajattelin. Vähän liian makea, turhan rasvainen ja pienempikin olisi riittänyt. Ehkä seura ja jakaminen olisi auttanut. 



 

3 kommenttia:

  1. Alkoi oksettaa pelkkä lukeminenki onneksi ei tartu näppäimistön välityksellä.Ottakaa ilo irti ensimmäisenä terveenä iltana :)

    VastaaPoista
  2. Huh. Mekin mentiin oksennustaudin läpi pari viikkoa sitten. Ei ollu yhtään mukava puolitoista viikkoa; otti niin kauan että kaikki sairastui (paitsi Valtsu) ja sairasti loppun. Bläh.

    VastaaPoista