Retkikohteet

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Metsälehmus

Kaksi metsäinssiä metsässä.
- Mikäs tuo puu on? On jotenkin erikoisen näköinen.
- Jaa, olisko se raita. Täällä näyttää olevan raidan lehtiä sen juurella.
- Mutta ei tää kyllä näytä raidalta.
- Eikä se oo tuomi, ei haise tuomelle. Entäs lehmus?
- Lehmuksessa on punertavat silmut, tässä on kyllä ihan vihreät. Eikä näytä lehmuksen rungolta.
- Niin, kyllähän meidän pitäis osata tunnistaa puulajit talvellakin rungon ja silmujen perusteella. Tai ainakin meille on niitä opetettu. Jostain syystä muistan, että sillä tunnistuskierroksella oli vain kauheen kylmä ja mulla oli toppahousut. Sen jälkeen oli hernekeittoa ruokana. Se oli siis torstaipäivä.
- No otetaan tää oksa mukaan ja tutkitaan kotona tarkemmin. Katotaan netistä!


Kotona toinen metsäinsseistä laittoi oksan maljakkoon yhdessä lehtikuusen oksien kanssa. Ja jo muutaman päivän päästä silmut alkoivat pullistua ja viikon päästä oli selvästi nähtävissä, että kyseinen puu oli metsälehmus. 

Mitä tästä opimme? Toisinaan täytyy malttaa odottaa vähän pidempään, että asiat selviävät. Ja ratkaisuna saattaa olla sekin vaihtoehto, joka jo alkuvaiheessa hylättiin vääränä vaihtoehtona.







5 kommenttia:

  1. Onko tällä jokin syvällisempikin merkitys? Noin niin kuin konkreettisella tasolla. Tuli vain mieleen... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite mietin samaa, kun tämän tekstin kirjoitin. Oikeasti halusin vain saada käyttöä noille oksakuville ja teksti tuli jostain. Mutta joo, meidän tulevaisuuden kuviot on edelleen lepotilassa, ei olla päästy edes silmuihin asti.

      Poista
  2. Harmi kun enää ei voi hakea lehtikuusenoksia firman takapihalta. Ne oli kyllä kivoja maljakos. Hienoja nuo kuvat, ja kivasti laittoi ajattelemaan tuo lause,mitähän pitää sisällään.Jokapäivä muistan peukuttaa että homma etenis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuin aiemmin kirjoitin, niin tässä ei oo kyllä mitään piiloviestiä, että ei kannata sen suuremmin asialla päätä vaivata :)

      Poista
  3. Mä vain niin odotan että näkisin sitä pikkulikkaa useammin kun asuis lähempänä.:=)

    VastaaPoista