Voihan kukka!

Ehkä on ihan hyvä, ettei mun hortonomikokeilut onnistuneet kovin hyvin. Syksyllä istutin tekemiimme kukkapenkkeihin parikymmentä tulppaaninsipulia ja ainakin 8 helmililjan sipulia. Lopputuloksena saamme ihailla yhtä tulppaania. Tulppaanit kyllä kasvattivat lehtiä ja vähän varttakin, osassa näkyy jopa nuppu, joka sitten kuivettui. Helmililjoista on merkkinä vain lehdet. Ja kaikki mitä takapihan penkkiini istutinn, menivät parempiin suihin - lintujen ja jänisten. Myös syksyllä laitetut perennakokeilut.

Mutta tosiaan, ihan hyvä, ettei lopputulos ollut tämän runsaampi. Koska todennäköisesti tuhoja tulisi edelleen. Tällä kertaa ihmisen aiheuttamia, sillä tyttömme on innokas kukkienkerääjä. Voikukkia, niitä on niin ihana kerätä. Ja niitä kasvaa nurmikollamme aika paljon. 

Viikonloppuna saimme voikukkakimpun keittiönpöydälle, yksi kimppu makaa takapihannurmikolla ja niitä voi nyppiä ja keräillä muutenkin vain. Ja kun kukat kuolevat, jää kivat haituvapallot, joita voi taas kerätä ja puhallella.

Ja tästä taiteesta on tietenkin muistona jäljellä ihastuttavat voikukkatahrat verkkareissa ja verkkaritakissa. Ja vaatteista päätellen sama keräilykuluttuuri jatkuu hoidossakin, ainakin jo yksi t-paita on voikukitettu. 

Voi miten ihania kukkia, sanoo äiti ja googlettaa vinkkejä voikukkatahrojen poistoon ja raapii samalla hyttysenpistoja, joita sai, kun oli kuvaamassa metsätähtiä ja oravanmarjoja.
 

Kanavartaat

Grillaus on meidän perheessä miehen homma. Taitaa olla monessa muussakin perheessä sama juttu. Mutta onnistuu multakin yksi grilliherkun teko. Tuosta herkusta on muodostunut aika tuttu ja takuuvarma ruoka, jota uskaltaa tarjota vieraillekin. Kyseessä on kreikkalaistyyliset kanavartaat eli souvlaki. Lisukkeeksi laitetaan feta-salaattia, tuoretta leipää ja tsatsikia, suuremmille porukoille jonkinlaisia perunoita, niin kyllä maistuu. 

Jopa niin hyvin, että viime sunnuntaina vitsailtiin asialla. Mietittiin, että jos joskus vielä mennään Kreikkaan, niin haluaako siellä tilata ravintolassa kana-souvlakia? Jos joutuukin pettymään, kun ei ole yhtä hyvää kuin itse tehtynä.

Haluaisin jakaa teille reseptin, mutta kun sitä ei oikeastaan ole. Ainakaan mitään tarkkaa mitään tarkkaa määrää. Mutta suuntaa antava vinkki tulee tässä, sovella itse sen mukaan, mitä kaapista löytyy tai mistä tykkäät.

broilerin fileeleikkeitä

öljyä

sitruunamehua

suolaa

pippuria

valkosipulin kynsi

yrttejä: timjami, basilika, oregano, persilja tuoreena tai kuivattuna

Leikkaa ohutleikkeet reiluksi paloiksi, jotka pysyy hyvin varrastikuissa.

Laita palat muovipussiin (pakastuspussiin), jonne tehdään marinadi.

Kaada päälle öljyä, niin että kaikki palat saavat osuutensa.

Ja sitten sekaan mausteita oman maun mukaan.

 Anna marinoitua jääkaapissa tunti taikka pari tai vain puolituntia pöydällä.

Laita palat vartaisiin ja grillaa kypsiksi.

Tai laita uuniin grillivastusten alle, sekin toimii. 

Kantsii kokeilla, tämä on hyvää! Tai sitten tuu meille, niin tehdään ja syödään yhdessä.

 

Miksejä

Miksi niin usein aamuinen etelätuuli muuttuu iltapäivän pohjoistuuleksi? Mennen tullen työmatkat joutuu polkea vastatuulessa.

Entäpä miksi jo toisen kerran kävi niin, että kaupasta/lehden välistä saatu bb-voide näyte on ollut tosi hyväntuntuinen – helposti levittyvä ja sopivan peittävä. Ja kun olen ostanut tuotteen kaupasta, onkin käynyt niin, että tuote on levittynyt tönkösti, haisee kummalliselle ja lopputulos on kaikkea muuta kuin luonnollinen iho.

Miksi olin niin tunnollinen ja rehellinen, että vein sen Prisman karkkihyllyltä löytyneen viidenkymmenen euron setelin myyjälle, enkä laittanut omaan taskuuni? Tai miksen vienyt itse sitä info-pisteeseen ja jättänyt yhteystietojani, jotta voisin vaatia rahaa itselleni, jos sille ei löydy oikeaa omistajaa parissa viikossa.

Ja miksi on helpompi olla hiljaa kuin puhua, vaikka puhuminen on yleensä parempi vaihtoehto kuin hiljaa oleminen?

Miksi kauppojen vanukashyllyn valikoima on niin kovin suppea ja ulkomainen? Minne hävisivät Susettet ja NamiNamit?

Miksi lehtimyyjä ei ymmärtänyt omasta mielestäni hyvää älynväläystäni, kun vastaukseni kysymykseen ”mitä haluaisin tilata” oli lisää aikaa ja tunteja päiviin.

Miksi herätyskellon soimista alkaa kärkkyä jo viiden aikaan aamulla?

Mitäs te ootte viimeviikkoina miksitelleet? 

Ketunleipä

Kaksivuotiaan oppimisinto ja –taito jaksaa kyllä ihmetyttää ja ilostuttaa usein. Oksennustaudin jyllätessä olin ylpeä, kun jo toisella oksennuskerralla hän osasi suunnata tuotoksensa vatiin ja vielä seuraavanakin päivänä, kun oksennusta ei enää tullut, mutta vatsa oli ilmeisesti vielä kipeä, hän hakeutui vadin viereen yskimään.

Eräänä iltana kävimme katselemassa takapihan metsikössä, mitä kasveja kevät on saanut jo kasvamaan. Kerroin ja näytin tytölle, että tuossa kasvaa ketunleipä. Hän ihasteli pieni kukkia ja innoissaan osoitti kaikki kohdat, joissa kasvia kasvoi.

Iltapalalla samana iltana tyttö kertoi isälleen, mitä metsässä oli ”hettu leeipä”. Ja minä olin taas ihmeissäni, että noinko nopeasti se jäi päähän ja sanavarastoon.

On isäkin toki saanut opettaa tytölleen tärkeitä asioita. Tyttö tunnistaa hyvin isän lempijääkiekkojoukkueen Tapparan logon ja värit. Tänään maalasimme vesiväreillä ja hän totesi kirkkaansinisestä värisestä "happara".

Myös tästä lelusta tunnistettiin "happara". Kieltämättä, sehän tuosta lyhdystä vähän tulee mieleen :) (tästä voit vilkaista, miltä logo oikeasti näyttää)

Tämän vaiheen loppu

Lapsen myötä elämään on tullut monia erilaisia vaiheita, kausia. Kyllähän niitä oli tietenkin aiemminkin: opiskeluvaihe, kesätyövaihe ja yksi työttömyysvaihekin. kausiksi. Tänä vuonna mulla on ollut menossa työtön työnhakija, mutta täystyöllistetty kotiäiti –vaihe. Hyvin ristiriitainen ja ärsyttävä vaihe, ainakin henkisesti. Ei osaa ottaa iloa irti kotona olemisesta, nauttia siitä, kun aamuisin saa kaikessa rauhassa syödä aamupalaa ja kotihommia saa tehdä rauhassa, kun on koko päivä aikaa. Ei siis ole voinut olla täysin vapaasti kotiäiti, vaan on kokenut olevansa enemmän työtön, joka ottaa stressiä työnhausta. Olen seurannut välillä liiankin paljon avoimeksi ilmoitettuja työpaikkoja, surffaillut firmojen sivuilla ja yrittänyt etsiä muitakin avoimia paikkoja kuin vain työvoimatoimiston ilmoittamia. Kamalan stressaavaa ja aikaa vievää hommaa! Ainakin itselleni, koska koen olevani työkkärille ja ansiosidonnaista maksavalle taholle velvollinen tosissani etsimään ja hakemaan työtä.

Mutta niistä vaiheista, nyt tämäkin vaihe on sitten tullut päätökseensä. Ja tietenkin aina näin lopussa se harmittaa. Päällimmäisenä mielessä on ajatus, tämähän oli niin mukavaa, päivissä oli oma, hyvä rytminsä ja keksin kotona vaikka mitä tekemistä, aika kului mukavasti. Mutta eihän se oikeasti niin ollut. Nyt kun tietää tilanteen muuttuvan, sain töitä, niin harmittaa, ettei enää saakaan olla kotona. Jännittää, miten ehtii ja jaksaa tehdä kaikki ne kotityöt, jotka on nyt päiväsaikaan tehdä ja jatkossa ne pitää tehdä iltaisin töiden jälkeen. Ja tyttökin joutuu taas olemaan pitkiä päiviä hoidossa. Ja kesälomaakaan ei nyt ole kuin ehkä muutama hassu palkattomana pidetty viikko.

Mutta oikeasti olen iloinen ja tyytyväinen, että sain töitä! Ylpeä siitä, että minulle soitettiin viimesyksyisestä työpaikasta, kerrottiin, että minulle olisi taas töitä tarjolla, tulisinko. Sehän on ihan parasta. Just sitä mitä toivoin. Mainiota!

Kuvat ovat loppuviikolta, kun oltiin mökillä viettämässä kesää. Jätin talviturkin järveen, syötiin (espanjalaisia) mansikoita, grillattiin ja hengattiin ulkona. Ihan kuin kesällä. Maisemat olivat vielä kaljun karut.

"- Eikö ole hauskaa, kun ystävät saavat elämänsä järjestymään juuri niin kuin he haluavat." 

 – Muumimamma