Tutitonna

Tutista luopuminen on ollut kuulemieni tarinoiden mukaan toisinaan kovinkin hankalaa, joiden perusteella olin tehnyt päätöksen, että meillä se olisi ajankohtaista sitten, kun tyttö ymmärtää enemmän. Olin ajatellut jotain perinteistä tarinaa, että heitetään tutit yhdessä roskiin tai jätetään jonnekin jemmaan, mutta sitten eräänä iltana Janne vain päätti, että tänään mennään nukkumaan ilman tuttia, ilman sen suurempia seremonioita tai mainintaa asiasta. Ja niin ollaan nyt tehty jo reilu viikko. Ja tyttö ei ole asiasta moksiskaan.

Jo pitkään tutti on ollut mukana ainoastaan nukutuksessa ja olin ajatellut, se olisikin tärkeä osa nukahtamista ja rauhoittumista, joten en ollut uskaltanut ajatella siitä luopumista. Mutta väärässä olin. Saman verran tuntuu menevän nukutukseen aikaa tutittomana kuin tutillisellakin. Eikä tyttö ole tutin perään kysellyt. Toisinaan vielä tutin nähdessään saattaa laittaa sen suuhunsa, mutta usein vain toteaa kielellään että tässä on tutti. Uskaltaako tässä edes todeta, että menipä se homma helposti. No sen ainakin totean, että mies oli tässäkin asiassa rohkeampi kuin minä!