Muutto paljasti taas kasautuneet villalankakokelmat.
Arkullinen, korillinen ja kolme laatikollista. Pienen tauon jälkeen olikin siis
aika alkaa neulomaan sukkia, tällä kertaa syntyy miehekkäämmän kokoisia
raitasukkia. Ihan perussukkia, mutta niitähän taas toivottavasti puolen vuoden
päästä tarvitaan!
Pari kertaa ollaan käyty jo uudessa kirjastossakin ja mukavasti sieltä
on löytynyt luettavaakin sukankutomisen kaveriksi. Vaikka tällä hetkellä
lukemisharrastusta uhkaavasti hätyyttelee mikäs muukaan kuin televisio,
Netflix. Eräänä pitkästyttävän sateisena ja hitaana aamupäivänä päätin avata
telkkarin, josta oli juuri alkamassa uuden salapoliisisarjan toinen jakso. Ja
kun olin toisena sateisena päivänä katsonut sarjan ensin televisiosta ja
päiväunien aikaan Yle Areenasta, Janne vielä illalla löysi sarjan Netflixin
valikoimista. Sitä me olemme nyt yhdessä tuijottaneet, kun tyttö on saatu
nukahtamaan.
Kyseessä on Neiti Fisherin etsivätoimisto (Netflixissä Miss Fisher's
Murder Mysteries) on 1920-luvun Australiaan sijoittuva dekkarisarja, jonka
päähenkilö, neiti Fisher on kuin aikuiseksi kasvanut neiti Etsivä. Aina
sopivasti paikalla, kun tapahtuu murha. Terävä päästään ja kielestään ja ratkoo
kiemuraisimmatkin tapaukset. Ja siinä sivussa lirkuttelee miehille, lentelee
lentokoneella, puhuu venäjää tai harrastaa judoa. Sarja minun makuuni, uppoaa paljon paremmin
kuin nykypäivän synkkääkin synkemmät dekkarit, eikä aiheuta samanlaista
ahdistusta.
Mutta kuuluu kesäharrastuksiin toki muutakin. Nyt hyvien kesäsäiden
aikaan ollaan oltu pihalla, paljon. Pelattu sulkapalloa, haisteltu kukkia,
kerätty kiviä, istuttu leikkipuiston hiekkalaatikolla, käyty pyöräilemässä ja vähän uittamassa jalkoja. Ja Janne on tietenkin grillannut
uudella grillillään. Aika mukavaa, kun on kesä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti