Tänään pikkuneiti teki arjesta erityisen haastavan. Ei ehkä kuitenkaan
Facebookiin sopivaa kuvaamisen arvoista matskua, mutta haastetta äidille.
Päivä alkoi harvinaisen aikaisen, 3.13 syötiin ensimmäisen kerran.
Onneksi kuitenkin minä sekä tytär nukahdimme yllättävän hyvin ruokailun
jälkeen. Seuraava heräys olikin jo 6.25. Harvinaisen aikaisin sekin, koska
yleensä aamuisempi heräys on lähempänä seitsemää. Otin perinteiseen tapaan tytön
viereen sänkyyn, toiveena siis, että nukahtaisi viereen vielä joksikin aikaa.
Itse kun en ole tuohon aikaan vielä valmis heräämään uuteen päivään oikeasti.
No, kolmas syöttö toden sanoo ja nukuttiin sitten vielä pikku pätkä
kasista vähän vaille ysiin, jolloin päivämme alkoi vaipan vaihdolla. Seuraavana
oli vuorossa äidin aamupala lattialla, koska tyttö tuntui olevan hankalalla
tuulella, eikä viihtynyt yksin. Sitten vaihdettiin taas vaippaa, syötiin ja
lähdettiin nukutusvaunulenkille. Lenkille lähtö tuntui lupaavalta, tällä kertaa
tyttö ei huutanut hississä pihalle asti, vaan oli rauhallinen ja nukahti
melkein heti. Nukkuikin hyvin lähes tunninmittaisen kävelyn aikana.
Mutta sitten tein virheen ja menin lähi-Lidliin ostoksille. Käytäviä
kierrellessä ja ”esimiestä kaivataan kassalle” -kuulutusten raikuessa vauva heräsi. Ja kun
pääsimme kaupasta pihalle, hän parkui ja mitä lähemmäs kotia pääsimme, huuto
yltyi. Ei siis kannattanut kuvitellakaan, että olisin saanut tuon karjuvan
neitokaisen parvekkeelle hiljentymään, joten ei auttanut muu kuin kaivaa vauva
vaunusta ja seurustella. Ja heittää hyvästit rauhalliselle ruokatunnille,
söimme tällä kertaa sylikkäin keittiönpöydän ääressä vauhdilla, koska tietenkin
myös vauva halusi ruokailla samaan aikaan.
Seuraavaksi oli vuorossa päiväunet nro 2. Vajaan vartin jälkeen vauva
suostui nukahtaa parvekkeelle vaunuihin ja alkoi odotettu oma aika. Pyykkikone
päälle, pientä järjestelyä ja sitten hetkeksi tietokoneelle, jonka jälkeen
toiveissa oli lukea kirjaa. Nimenomaan oli. Tunti meni nopeasti ja parvekkeelta
alkoi kuulua jälleen karjuntaa. Äänensävy huudossa tarkoitti sitä, että en aio
enää nukahtaa. Ja kun vaunuihin kurkkasin, sieltä tuijotti kaksi nappisilmää.
Hetken aikaa yritin rullailla vaunuja edes takaisin parvekkeella, mutta samaan
aikaan karjunta vaunuissa kiihtyi uudestaan. Se siitä omasta ajasta ja tyttö
sisään!
Sitten alkoikin epätoivoiset vaivihkaiset nukutusyritykset. Jos vaikka
nukahtaisi sängylle syötön yhteydessä – ei nukahtanut. Entäpä sisällä vaunuihin
– ei nukahtanut. Oli vaunuissa kuitenkin niin rauhallinen, että sain tehtyä
ruokaa rauhassa. Myös ruokailu Jannen kanssa onnistui yllättävän rauhallisesti.
Sen jälkeen oli tytön vuoro syödä. Janne päätti yrittää uhkarohkeaa tekoa ja
nukuttaa tytön sisälle vaunuihin. Ja onnistuikin tässä teossa aika helpolla.
Janne lähti tästä uroteosta ylpeänä jääkiekkopeliin ja itse toivoin, että vauva
nukkuisi edes tunnin.
Noin kymmenen minuuttia sen jälkeen, kun Janne oli lähtenyt vauva
heräsi. Tein pikaisen vaatteiden vaihdon molemmille ja lähdin pihalle. Yleensä
vauva nukkuu hyvin liikkuvissa vaunuissa. Ensin kävelin 20 minuuttia, sitten 40
minuuttia, lopulta tunnin ja vieläkin ne kaksi nappia tuijotti vaunuista
sitkeästi. Tunti ja 11 minuuttia oli lenkkiä takana, kun ne lopulta sammuivat.
Harmi vain, että kotiin oli enää alle 10 minuutin matka. Mutta onneksi
liikennevaloissa jouduimme odottamaan hälytysajoneuvojen vuoksi 5 minuuttia,
joten yhteensä hän sai nukkua jopa 15 minuuttia! Kotiin päästyämme kello olikin
jo niin paljon, että saimme aloittaa iltatoimet. Puhdas vaippa, yökkärit ja
iltatankkaukset joiden jälkeen tyttö onneksi nukahti helposti. Ei tarvinnut
laittaa edes tuttia suuhun, vaan pupu-unikaveri kainalossa hän lopulta simahti.
Ja äiti nautti jalkakylvystä avoimesta ikkunasta kuuluvun linnun
laulun tahdissa.
"Vilijonkka huokaisi. –Miksei kukaan teistä osaa käyttäytyä kunnolla, hän
sanoi. – Tässä talossahan tulee sekapäiseksi."
