Jokin aika sitten päätin, että kun seuraavan kerran luen jostain
lehdestä jutun luontoliikunnasta ja luonnon positiivisista vaikutuksista
ihmiselle kokonaisvaltaisesti, kirjoitan aiheesta jutun blogiini. Aihe on
minulle ennestään tuttu, sillä opinnäytetyöni ja yksi työhommani liittyivät
metsien hyvinvointia lisääviin tekijöihin. Samasta aiheesta olen kirjoittanut
jo aiemminkin, silloin keskityin enemmän mielipaikkoihin.
Monelle, jotka minut tuntevat ja ovat tätä blogia lukeneet, tietävät,
että pidän retkeilystä, metsästä ja luonnosta. Ja erityisesti näin keväisin mieleni
tekee tarkkailemaan heräävää luontoa – kuuntelemaan lintujen laulua,
ihastelemaan ensimmäisiä kukkia ja nuuhkimaan maan tuoksua. Ja samaan aikaan
haluan päästä metsään rentoutumaan, liikkumaan ja unohtamaan kotona odottavat
hommat.
Luonnon hyvinvointia lisäävä voima ei liity puiden halailuun, kuten
yksi opettajani naureskellen kysyi, kun esittelin opinnäytetyöni teoriaosuutta.
Kaiken takana mielestäni on se, että ihmisen mielenkiinto, ajatukset ja katse
kohdistuvat johonkin muuhun kuin häneen itseensä. Ajatus joko lentää tai lepää,
kun vaikkapa katselee kaunista maisemaa korkealta kalliolta tai istuu järven
rannassa. Silloin ei keskity itseensä ja omiin ongelmiinsa, vaan ainoastaan
siihen, mitä näkee, tuntee ja kuulee. Kaupungin ihmisvilinässä tällaista
hyvällä tavalla tyhjää mieltä ei voi saada yhtä helposti, sillä ympärillä on
jatkuvasti melua ja erilaisia mainoksia tai ohikiitäviä autoja ja ihmisiä,
jotka vievät mielenkiintoa ja pitävät aivot töissä. Itse ainakin olen monesti
huomannut, että metsäretkeltä lähtiessä hyvä fiilis ja rentoutunut olo laskee
sitä mukaan, kun autojen, rakennusten ja betonin määrä lisääntyy ja vihreys vähenee.
Kun pääsee tällaiseen rentoutuneeseen tilaan, stressi vähenee,
mieliala kohoaa ja huolet unohtuvat, keskittymiskyky paranee ja tutkimusten
mukaan myös verenpaine ja pulssi laskevat. Ja samalla myös fyysinen kunto
kasvaa, koska useimmiten metsien kauneimmat paikat ovat pienen kävelymatkan
päässä.
Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta päästä luontoon liikkumaan
ja unohtamaan itseään. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että myös
kauniiden luontokuvien katselu tuo näitä positiivisia vaikutuksia. Siksi
monissa virastoissa suositaan luontoaiheisia tauluja ja käytetään viherkasveja
sisustuksessa. Lisätkääpä tekin luontokuvia työpaikkojen seinille tai vaikka
tietokoneen näytönsäästäjäksi ja voitte kuvia katselemalla vähentää stressiä
työnteon lomassa. Tai kokeile katsella luontokuvia ennen pelottavaa tilannetta,
kuten hammaslääkäriin menoa. Kuvien katselun pitäisi rentouttaa ja vähentää
jännitystä.
Kaivelin vanhoja papereitani, joista bongasin yhden artikkelin, jossa kerrottiin
japanilaisesta tutkimuksesta, jossa todettiin päivänmittaisen luontoretken
nostavan ihmisen vastustuskykyä liki kolmen viikon ajaksi. Tämän innoittamana
kehotankin kaikkia lähtemään metsäretkelle. Pakkaa reppuun mukaan hyvät eväät
ja lähde bongailemaan kevään merkkejä, kukkia ja lintuja ja hanki samalla
itsellesi parempi vastustuskyky kevätflunssaa vastaan.
Aiheesta voit lukea lisää Metsähallituksen Luontoon.fi -sivustolta.
Aiheesta voit lukea lisää Metsähallituksen Luontoon.fi -sivustolta.
”Takaisin luontoon. Elämme vain kerran.
Hiiteen velvollisuudet.” – Muumipappa
Yths:n hammaslääkärit on liimanneet vastaanottohuoneiden kattoon metsäaiheisia kuvia, niitä on potilaiden sitten toimenpiteiden aikana kiva katsella :)
VastaaPoistaHeinoa, että tutkittua tietoa käytetään oikeasti hyväksi! Saisivat muutkin ottaa oppia. Tosin hammaslääkärissä kuvat eivät toimi mulla, kun vaihtavat aina rillit aurinkolaseihin, niin näkö ei riitä edes lamppuun asti tarkkana.
PoistaTietäisin kyllä pari muutakin paikkaa, jossa voisivat liimailla kattoon kuvia, jotta rentoutuminen selällä makoillessa onnistuisi paremmin.
Mikäs pikkunapero siinä lammenrannalla istuksii. Aika vanha kuva.
VastaaPoistaKaivelin vanhoja kuvia, kaikki paitsi tuo naperon kuva on vuodelta 2008. Napero on 2007. Oli niin suloinen, että oli pakko laittaa :)
PoistaIhania "terapia"-kuvia. :)
VastaaPoistaKaivelin tarkoituksella vanhoja valokuvakansioita, kun etsin omaa silmää miellyttäviä maisemia. Se valokuvien selailukin oli aika mukavan rentouttavaa hommaa.
PoistaIhania "terapia"-kuvia. :)
VastaaPoistaHienoja kuvia!
VastaaPoistaTämä on niin tärkeä aihe ja itselle myös hyvin läheinen. Ja onneksi itse saan asua keskellä luontoa, sadesäällä voi tuijotella vaikka ikkunasta ulos ja unohtaa ne sotkut ympärillä.
Kiitos. Toivottavasti tulevaisuudessa munkin kodin ikkunoista näkyy kauniimpaa luontoa kuin tällä hetkellä.
Poista