Meidän tytöllä on aina kovin kylmät kädet. Se tosin taitaa olla yleinen juttu vauvoilla. Aiemmin pidimme hänellä aina tumppuja käsissä, mutta nyt hän
on innostunut käsistään. Hän tutkii niitä suullaan, imeskelee ja maiskuttelee sormiaan. Tunkee välillä koko käden niin syvälle
suuhun, että alkaa oksettaa. Ja nyt ihan pari päivää sitten on huomannut, että
hän voikin ottaa itseään kädestä kiinni ja sehän vasta onkin mielenkiintoista!
Tavalliset tumput rajoittaisivat tätä tutustumista paljon. Otinkin
sitten yhtenä päivänä kutimet käteen ja neuloin tytölle lapaset ilman sormia.
Vähän kuin kynsikkäät, mutta ilman sormenpaikkoja. Ensin pätkä joustinneuletta, sitten muutama kierros sileää, sitten päättelin muutaman silmukan peukaloa varten ja seuraavalla kierroksella loin uudet. Ja sitten vielä muutama kierros lisää sileää ja lopuksi päättelin kaikki.
Ja nyt voi tyttö huoletta makoilla
lattialla, kädet pysyvät vähän paremmin lämpöisinä ja ne saa helposti laitettua
myös suuhun ja halutessa ottaa itseään kädestä kiinni. Ja ehkä kohta tarttua mielenkiintoisiin leluihin ihan oikeasti.
Malli oli kovin vauhdikas, joten hyviä kuvia oli vaikea saada.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti