Tämän seuraavaksi esiteltävän retkikohteen löysimme aikanaan
geokätköjä etsiessä. Alueelta nimittäin löytyy muutama geokätkö, joista tosin
löysimme vain yhden. Kyseessä on Orivedellä sijaitseva Iso-Vuorijärven retkeilyalue, joka on Oriveden kaupungin ylläpitämä retkikohde.
Vuorijärvi sijaitsee Oriveden pohjoispuolella, noin 60 kilometrin
päässä Tampereelta. Alueelle on hyvät opaskyltit kantatie 66. Sopivan
parkkipaikkakohdan osoite on Rutajärventie (noin) 180, Orivesi.
Vuorijärvellä olemme retkeilleet kahdesti, molemmilla kerroilla polut
ovat olleet paikoin hyvinkin märkiä ja reitin varrella on yksi heikkokuntoinen
siltakin, joten Vuorijärvelle kannattaa lähteä vedenpitävillä kengillä. Vaikka
Vuorijärven retkeilyalue on monelle vieraampi kohde verrattuna Metsähallituksen
retkeilyalueisiin, molemmilla kerroilla emme ole olleet ainoita polun
kiertäjiä.
Vuorijärven erikoisuus on ehdottomasti Iso-Vuorijärven itärannalla
sijaitsevat riippukalliot ja luola. Luolassa on myös nuotiopaikka.
Reitti on paikoin vaikeakulkuinen, koska polku kulkee pitkin
Iso-Vuorijärven rantaa, joka on kallioinen ja märällä säällä hyvinkin liukas.
Mutta maisemat järvelle ovat kauniita ja niitä on mukava pysähtyä ihailemaan.
Reitin loppupäässä (kierrettäessä myötäpäivään) polku kulkee pienen
luonnonsuojelualueen reunasta Salmijärven rannassa, josta maisemat ovat myös
kauniita. Salmijärvellä on myös se huonokuntoinen silta ylitettävänä.
Muutoin polku kulkee melko tavanomaisten talousmetsien läpi, joissa ei
ole mitään kovin erikoista katseltavaa. Pituudeltaan se on nelisen kilometriä
pitkä ja pikku pätkä reitistä kulkee metsäautotietä pitkin.
Laavu- ja nuotiopaikka sijaitsevat pienen Kirvesjärven rannalla.
Laavulla on puita, mutta jos oikein muistan, kirvestä tai sahaa sieltä ei
löydy. Osa puista on myös ilman suojaa, joten kannattaa varautua kosteiden
puiden sytyttämiseen.
Parasta Vuorijärven retkeilyalueessa on luonnonrauha, sinne ei kuulu
liikenteen melu, vaan voi oikeasti kuunnella hiljaisuutta. Pientä miinusta
voisi antaa retkeilyrakenteiden heikosta kunnosta, mutta toisaalta se luo
paikalle oman tunnelmansa, ei kaiken tarvitse olla niin uutta ja kiiltävää,
pääasia, että reitti on merkattu selvästi ja polkua pystyy kulkemaan – ja tietenkin
nuotiopaikalta on hyvä löytyä puita, ettei tarvitse lähteä nälissään kotiin
paistamaan mukaan otettuja makkaroita.
Lisää retkikohdevinkkejä löydät täältä.
Kiitos, täältähän tuo paikka löytyi! Kävin Siikanevalta tullessa, n.20v. sitten ohimennen, enkä ollut löytää kartalta. Muistelin nimeksi Kalliojärvi, joita on satoja... Hieno paikka, pitää joskus käydä uudestaan!
VastaaPoistaKiitos myös sinulle viestistäsi! Mukava tietää, että näistä omista muistiinpanoista ja kokemuksista on ollut hyötyä toisille.
Poista