Yhtenä iltana sen huomasin. Istuin olohuoneen sohvalla ja kudoin
villasukkaa. Parvekkeen ovi oli auki ja tutut äänet kuuluivat sisään; ohiajavat
autot, satunnaisesti kulkevat junat, pihalla liikkuvat ihmiset, leikkivät
lapset ja tuulessa kahisevat lehdet. Mutta jotain tärkeää tuosta äänimaisemasta
puuttui. Ajattelin, että se johtui vain siitä, että ilta oli sateinen ja vähän
viileämpi. Toiveikkaana päätin odottaa seuraavaa iltaa, jos vaikka sittenkin
kuulisin tutun kirkunan.
Nyt iltoja on kulunut jo useampi. On ollut useita kauniita ja lämpimiä
kesäiltoja, mutta tuota ääntä ei vain ole kuulunut. Pakko kai se on uskoa, nyt
on syksy, eikä mikään kesä enää. Hiljaisuuskin sen todistaa – pääskyset ovat
lähteneet etelään.
Seuraava todiste syksystä taitaa tulla viikonloppuna, kun ajelemme
serkkuni häihin Jyväskylään. Luulenpa, että viljapellot ovat muuttuneet
sänkipelloiksi tai ainakin ovat kovaa vauhtia muuttumassa ja peltoja pitkin
viipottavat puimurit. Ja vastahan mulla alkoi kesäloma ja Jannen kesälomaan on
vielä pari viikkoa! Ei kai siinä auta muu kuin ruveta heittää kesävaatteet
pesukoneeseen ja siirtää laatikoihin odottamaan tulevaa kesää.
"- Niin, arvelin, että on jo lampun aika, kun illat ovat näin pitkiä.
Tänä iltana tuntui siltä, sanoi äiti. Isä sanoi: Mutta silloin sinä lopetat
kesän. Lamppu sytytetään vasta kun kesä on lopussa. – Sittenhän tulee syksy,
sanoi äiti sävyisästi."
Pääskyt on kuulemma lopettaneet laulamisen mutta lähtevät vasta muutaman viiko sisällä. Ja puintiaika on ihan selvästi käsillä kun kuivaajia palaa tuon tuostakin.Mun kesäloma ei vileäkään alkanu pitääsköhän ottaa pakkolomaa,tai voihan se olla että sitä tarjotaan kohta pakonsanelemanakin ;(
VastaaPoistaMe ollaan jo bongattu puimureita ja sänkipeltoja. Peltojen keskellä ajellessa päässä soi "teiden tukko" -laulu puimurisanoituksella... Ja noi häät on todistaa syksyn tulon siksikin, että kun niistä ekan kerran oli puhetta, niin aateltiin, että "ne on sitten joskus pitkän ajan päästä syksyllä". Ihana toi muumimietelmä taas...
VastaaPoistaNe pääskyset oli kaikki ylistaron kirkon tornis,sielä niitä lenteli toista sataa,vähä niinku hitschokin linnuis.HUI....tsin hienolta näytti.
VastaaPoistaOsallistuin kömpelösti yhteen kisaan, mutta sä sen sijaan voisit oikeastikin pärjätä siinä! :) Esim. tolla varpukuvalla! Osallistu!!
VastaaPoistaMun tänpäiväisestä postauksesta löytyy linkki.
Kiitos vinkistä, täytyypä käydä läpi valokuva-arkistoja, jos sieltä löytyis jotain aiheeseen sopivaa.
Poista