Vanha juttu, terveyttä arvostaa oikeasti vasta sitten, kun on
sairaana. Tai hyvää kaveria tai puolisoa aina silloin, kun hän ei ole paikalla
tai tavoitettavissa. Puhdasta vettä arvostaa, kun saa sammutettua suunnattoman
janonsa tai ruokaa, kun on ollut pitkään ilman. Nämä on asioita, joita pitäisi
muistaa arvostaa myös aina silloin, kun ne on saatavilla ja läsnä, mutta kuinka
moni oikeasti näin tekee.
Tai kuinka usein ajattelette, että onpa hienoa, kun voin käydä
vessassa, joka on tuossa ihan vieressä tai mennä suihkuun milloin huvittaa.
Minä ajattelen nyt niin ja toivottavasti vielä enemmän heinäkuussa. Meillä
nimittäin alkoi vessaremontti.
Pitkään olimme ihmetelleet, kun vessan muovimatto tuntui jostain kohtaa
kelluvalta ja matossa oli reikä, josta silloin tällöin tuli vettä pihalle. Meni
kuitenkin pitkään, ennen kuin ihmettelimme tätä yhdessä ja totesimme, että
asialle pitäisi varmaan tehdä jotain. Ilmoitus huoltoyhtiölle, joka tuli asian
tarkastamaan kolmen viikon päästä eli eilen.
Jep, muovimaton alla on vettä, kuulemma enemmän, kuin huoltomies oli
ikinä nähnyt. Eli suomeksi sanottuna meidän vessassa ja suihkussa on vesivahinko.
Eilen sitten tyhjäsimme vessan omista tavaroistamme, piilotimme pesukoneen vaatehuoneeseen, pesuaineet liinavaatekaappiin ja olohuonetta koristaa vessankaappi. Tänään huoltomiehet olivat käyneet repimässä
lattiamaton ja suihkun kaakelit irti. Näyttäisi siltä, että vesivahinko on
lähtöisin osittain ainakin suihkun takana olleista kaakeleista. Seuraavaksi miehet
tulevat jyrsimään lattiaa lisää ja sitten sitä kuivatellaan, kuulemma viikko
tai pari. Eli olemme vessattomia ja suihkuttomia ainakin juhannukseen asti,
jippii!
Muistakaa siis te iloita vessa- ja suihkukäynneistänne, niin minä
iloitsen siitä, että voin mieheni kanssa yhdessä jakaa tämän jännittävän
kokemuksen ja nauttia siitä, että voin käydä vessassa ja suihkussa kolme
kerrosta alempana olevissa yleisissä tiloissa.
Kyllähän se pönttö siellä vielä olisi, mutta ei käyttökunnossa. Vaikka vastaavanlaisessa tilanteessa pikkuveljeni oli vessaa käyttänytkin. |