Vähän on jälleen bloggausvauhti hiljentynyt alkuvuodesta! Vauhdin
hiipuminen johtuu tietenkin siitä, että sain kesätöitä, ja töiden jälkeen ei
viitsi istua iltaa tietokoneella. Tai sitten siitä, että ei ole niin paljoa
ylimääräistä aikaa harrastaa ja esitellä harrastuksien tuloksia.
Ainakin ensimmäisen työviikon jälkeen iltaisin on ollut aika väsynyt,
mutta eiköhän sitä taas työhön ja aamuheräämisiin ehdi kesän aikana tottua ja
saa uuden päivänrytmin rullaamaan ja ehtii myös harrastaa ja kertoa siitä
täällä.
Mutta tämän kirjoittelun pointti on kuitenkin siinä, että
ensimmäisestä kirjoituksesta on kulunut tasan kaksi vuotta, vau! Juhlapäivän
kunniaksi toivoisin, että kaikki tämän tekstin lukeneet jättäisivät
puumerkkinsä kommenttilaatikkoon, jotta näkisin, käykö täällä muitakin kuin äitini, siskoni ja Janne.
Kuvat ovat tämän päiväiseltä retkeltä Siikanevalta.
Sisko, check! Synttärionnee!
VastaaPoistaPaljon onnea 2veelle! :)
VastaaPoistaEM
VastaaPoistakäy ;)
VastaaPoista-R
Mä käyn täällä kurkkimassa vähän väliä, harmillisen harvoin vain tulee kommentoitua!
VastaaPoistaMäkin olen säännöllisen epäsäännöllinen lukija!
VastaaPoistaMinä aina silloin tällöin lueskelen ja insiroidun itsekin kokeilemaan kokkausvinkkejä yms. Kiitos ja onnea blogille ja bloggarille! :)
VastaaPoista