Kuuntelin eilen, vappuaattona radiota ja ihmettelin, kun radiojuontaja
ahdisteli tulevaa vappua. Hän mainosti, ettei ole mikään juhlapyhäihminen, ja
häntä enemmän ahdistaa se, että pitäisi keksiä jotain erikoista ja kivaa
tekemistä, kun on vappu. Vähän ihmettelin hänen kommenttiaan, kunnes hetken
päästä tajusin, että niinhän minäkin oikeastaan ajattelen. Ihmettelin ja
mietin, että mitenkähän me juhlistaisimme vappua, kun olemme kahdestaan, eikä
perinteinen opiskelijavappu, joka täällä Tampereella on hyvinkin suosittu
tapahtuma tuolla koskenrannassa ole meitä varten.
Niin me sitten vietimme vappu(aatto)a siten, että söimme
perunasalaattia ja nakkeja ja paistoimme munkkeja (tehtiin perinteisten rinkuloiden lisäksi vaniljatäytemunkkeja, ne on hyviä, tulkaa maistamaan!) ja joimme simaa. Ja teimme
vappuajelun koskenrantaan katsomaan, kuinka alaikäiset juhlistivat suomalaisen
työnjuhlaa tai sitä, että saivat yhden ylimääräisen vapaapäivän. Tuosta
käynnistä keskustassa tuli melkein enemmän pahamieli ja ahdistava olo kuin
kevyt vappufiilis. Mielestäni vapunjuhlijoiden joukossa oli tänä vuonna
hirvittävän paljon alaikäisennäköisiä, haalarittomia ja ylioppilaslakittomia
pikkulapsia. Olisi tehnyt mieli ruveta paimentamaan heitä ja keräämään juomia
heiltä pois. En alkanut, vaan tulimme kotiin yhdeksäksi katsomaan Newroom –sarjaa
televisiosta. (apua, miten kalkkista...)
Tänään taidamme suunnata keskustaan uudestaan, katsomaan muutama
teekkarin dippaus kylmään Tammerkoskeen, kiertelemään vapputorilla ja
ihmettelemään sikakalliita ilmapalloja ja miettimään, tarkenisiko ostaa kesän
ensimmäisen jäätelön tai pehmiksen. Todennäköisesti tarkenisi, mutta nekin on
liian kalliita, ettei malta.
ps. kuten joku tarkkasilmäinen saattaa huomata, vappupallot (ei yhtäkään angry birds -palloa) ja koskenrannanjuhlijat eivät ole tältä vuodelta, mutta tältä vuosituhannelta kuitenkin.
Loppuun vielä helppo perunasalaatinohje:
4 keitettyä perunaa
1 herkkukurkku
1 hapan omena (Granny Smith)
5 cm pala purjoa
½ prk kermaviiliä
1 rkl majoneesia
1 tl etikkaa
suolaa
ripaus sokeria
mustapippuria
Kuutioi kasvikset. Lisää sekaan kastikkeen ainekset ja sekoita tasaiseksi.
Anna maustua jääkaapissa muutama tunti.
Me vietettiin vappua suursiivoamalla :) ei houkutellu tuo koskenranta meitäkään.
VastaaPoistaSe oliskin ollut hyvä vaihtoehto meillekein. Ei olisi tarvinnut tänään siivota yksin :D
Poista