Aloitinkohan
kuukausi sitten myös toteamalla, että menipä kuukausi nopeasti… No en sitten
tällä kertaa totea niin, totean vain, että lumet lähti ja on tullut kevät,
jeah!
Mitäpä muuta
tapahtui huhtikuussa, katsotaanpa taas perinteiseksi muodostuneen listauksen
avulla. Pitäisiköhän tehdä toukokuu vähän toisin, kirjoittaisinkin tuon tekemislistan etukäteen ja tarkoituksena sitten olisi saada tehtyä kaikki, mitä on etukäteen suunnittelut. Äh, ei kuulosta hyvältä, liian suunnitelmallista ja suorittamista.
- Neuloin
puuvillalangasta neuletakin äidille ja kummipojalle villatakin
- Aloitin
retkeilykauden, kävimme Laipanmaalla. Metsässä tosin oli vähän liikaa lunta
- Olin
kaksissa syntymäpäiväjuhlissa, ensimmäisissä juhlittiin 30-vuotiasta ja
toisissa 1-vuotiasta
- Matkustin junalla kaksi kertaa ja totesin, että junalippujen hinnat ovat nousseet aktiivikaudesta
- Kastoin talviturkin pois
- Kastoin talviturkin pois
- Vietin
viikonlopun Jämijärvellä mökillä hyvässä seurassa vanhojen luokkakavereiden
kanssa
- Kävelin
viimeisen kerran jäällä 20.4. ja jännitin, uppoanko
- Pitkästä aikaa geokätköiltiin kahden kätkön verran
- Olin
kahdessa työhaastattelussa
- Kävin
kirjastossa 4 kertaa
-
Pyöräilykausi avattiin kunnolla ja talvirengas vaihdettiin nastattomaan
- Pesin
ikkunat
- Tein pitkästä aikaa mysliä itse
- Nautin keväästä ja linnunlaulusta (paitsi liian aikaisin aamulla)
- Silitin 13
tyynynliinaa
-
Bongauslista: peippo, laulujoutsen, kurki, telkkä, mustarastas, kuovi,
töyhtöhyyppä, puukiipijä, nokikana, tikli
- Luin kolme
kirjaa
- Kävin
Ikeassa syömässä lihapullia
- Tein 8
työhakemusta
Siis noi muumijutut on niin loistavia! :D Tässä blogin sivupalkissa pitäis olla semmoinen pieni janssonin mustavalkoinen muumikuva. Korostais kivasti noita mietelauseita. Saakohan niitä käyttää?
VastaaPoistaVoi ei, mä en kyllä silitä tyynynliinoja. Ikään kuin noi muut listaamasi jutut ei vielä aiheuttaisi mä-en-sitten-saa-aikaiseksi-mitään -tunnetta. ;D
Ehkä näillä listoilla on myös tarkoitus uskotella itselle, että oon tehnyt vaikka mitä ja saanut niin paljon aikaan, kun suurimmaksi osaksi tuntuu, ettei oikein tuu tehtyä mitään.
PoistaNiin, saakohan edes noita lainauksia käyttää, vai pitäisköhän jokaisen lopussa olla merkintä, mistä kirjasta se on otettu. Harmi, etten niitä oo kirjottanu ylös.