850 sivua Romanoveja

Kaikki alkoi siitä, kun kesällä luin Carolly Ericksonin kirjoittaman kirjan Minä, Marie Antoinette. Se on päivämuotoon kirjoitettu fiktiivinen tarina, joka kuitenkin pohjautuu tosi tapahtumiin, Ranskan kuningattaresta Marie Antoinettesta. Pääosin pidin kirjasta, vaikka paikoitellen se olikin turhan pitkäveteinen ja pitkä ja etsin kirjosta muitakin saman kirjailijan kirjoittamia kirjoja. Lainasin kirjan, joka kertoi Venäjän viimeisestä tsaariperheestä ja erityisesti perheen toiseksi vanhimmasta tyttärestä, Tatjansta ja hänen kuvitteellisesta tarinastaan. Tämä oli mielestäni parempi ja jännittävämpi kirja kuin tuo Marie Antoinettesta kertova.

Sattumalta löysin kirjosta John Boynen uusimman kirjan, Tarkoin vartioitu talo. Olen lukenut hänen aiemmin suomeksi ilmestyneet kirjat Poika raidallisessa pyjamassa ja Kapina laivalla, jotka molemmat olivat hyviä. Lainasin siis tämänkin kirjan sen tarkemmin takakantta lukematta. Kotona sitten huomasin, että tämä kirjahan kertoo samasta Romanvoien perheestä, josta olin lukenut jo aiemmin. Tälläkin kertaa kirja olisi pääosin fiktiivinen tarina, mutta pohjautuisi todellisiin tapahtumiin.

Olen siis tässä lyhyen aikana sisällä lukenut kaksi kirjaa samasta perheestä ja tapahtumista hieman eri kulmista. Ericksonin Tsaarin tytär keskittyi kertomaan enemmän tuon ajan todellisia tapahtumia ja syitä siihen, miksi Romanoveille kävi miten kävi, kun taas Boynen kirjassa pääosassa on keksitty tarina, johon kuitenkin tsaariperhe liittyy kiinteästi. Tsaarin tytär oli siis enemmän historiallinen teos, kun Tarkoin vartioitu talo romaani. Tuntui, että Erickson oli perehtynyt todelliseen tarinaan ja sen henkilöihin perusteellisemmin kuin Boyne ja halusi myös kertoa ja kuvailla, millaisia henkilöt oikeasti olivat, kun taas Boyne otti enemmän kirjailijan vapauksia. Mutta molemmat olivat hyviä lukukokemuksia. Ja oli mielenkiintoista lukea kaksi erilaista kirjaa samasta tapahtumasta. Tsaarin tytär on ”tasapaksu” eli lukuinto pysyi yllä koko kirjan ajan, kun taas Tarkoin vartioitu talo tuntui paikoin pitkästyttävältä, mutta loppua kohden lukeminen kuitenkin kiihtyi. Molemmat kirjat eivät mielestäni olleet kovin yllätyksellisiä, vaan loppuratkaisun pystyi arvaamaan jo hyvissä ajoin.

Mutta pidin molemmista ja näiden jälkeen piti surffailla Wikipediassa lukemassa, miten asiat oikeasti menivätkään.