Sääennusteet viikonlopulle eivät menneet ihan
nappiin tai siis muuttuivat hieman viikolla luvatusta kauniista poutakelistä
sateiseksi syyssääksi. Ei siis ainakaan meillä onnistunut ulkoilemaan lähtö,
vaan piti keksiä jotain muuta tekemistä. Tuo muu tekeminen sisälsi
ruokakaupassa käynnin, tiskaamisen, pyykkäämisen ja mankeloinnin lisäksi
kokkisodan kolmannen osion.
Tällä kertaa ylläriruokakassista löytyi seuraavat raaka-aineet:
- pihvinaudan jauhelihaa
- korianteria
- appelsiini
- cashewpähkinöitä
- kirsikkatomaattia
- ruusukaalia
- lime
- säilykemaissia
- tummaa suklaata.
Sovimme tällä kertaa, että ruoanvalmistukseen on
käytettävissä tunti, alkusuunnitteluun saa käyttää jonkin verran aikaan. Apuna
ei saisi tällä kertaa käyttää kuin Kotiruoka-kirjaa eli surffailua
internetissä.
Ja mitä näistä raaka-aineista sitten lopulta
syntyi? Lautasella oli itämaisia makuja eli limellä ja korianterilla
maustettuja jauhelihapihvejä, nuudelia ja limellä maustettua kasviskastiketta.
Jälkiruokana on suklaa-appelsiinitorttu, jonka kaverina oli
appelsiinisiirapilla maustettua turkkialaista jogurttia.
Maut olivat uusia yhdistelmiä, mutta varsin
toimivia. Herkkusuuna pidin erityisesti tuosta suklaa-appelsiinitortusta, mutta
myös jauhelihapihvit olivat oikein onnistuneita. Ensi sunnuntaina taitaa olla
vuorossa seuraava kokkisota!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti