Eilisen ruoka oli taas kokkisodan tulosta.
Tämänkertaisen 10€ ruokakassin sisältö oli seuraavanlainen:
- kiinankaali
- banaani
- smetana
- pihvitomaatti
- valkohomejuusto
- kalkkunan ohutleike
- nallekarkit
Kokki koki yllättävämmiksi ja ehkä haastavimmaksi
raaka-aineeksi nuo nallekarkit, jotka oli selkeästi jälkiruokaan tarkoitettuja,
mutta melko huonosti muunnettavaksi mihinkään toiseen muotoon. Pieni yllätys
oli myös tuo kalkkuna, jota tässä taloudessa ei ole ennen valmistettu eikä
maisteltu. Taisi se olla myös ruokakassin ostajalle uusi raaka-aine, jonka maku
myös jännitti.
No mitä näistä sitten saatiin aikaiseksi tunniksi?
Pääruokana oli pilahviriisiä, jossa oli tomaatti, sipulia ja smetanaa,
kiinankaalilla, tomaatilla, sipulilla ja valkohomejuustolla täytettyjä
kalkkunan ohutleikkeitä sekä kiinankaali-porkkana-smetana-raastesalaatti (eli
vähän kuin coleslow-salaatti).
Jälkiruoaksi syntyi nallekarkkijäätelöä/jäädykettä
ja uunissa paistettua kaura-banaania.
Kokonaisuus oli kieltämättä hieman raskas, kun joka ruoassa oli jotain melko rasvaista maitotuotetta, mutta samasta syystä maut olivat pehmeitä ja täyteläisiä. Parasta tällä kertaa oli pilahviriisi ja täytetty kalkkuna, joka muistutti maulta ja koostumukseltaan broileria ja sikaa. Tälläkin kertaa tuli yhdisteltyä uusia makuja toisiinsa ja tehtyä ennakkoluulottomasti uusia ruokalajeja, mikä onkin parasta tässä. Kokkisotailu on jännittävä tapa laajentaa tavanomaista kotiruoanlistaa ja maistella uusia makuja.