Silloin tällöin käy niin, että omenat jäävät
pöydälle nahistumaan, eivätkä näytä enää houkuttelevilta syötäväksi. Näin
huomasin käyneen viimeksi eilen. Omenat eivät olleet kuitenkaan vielä kovin huonossa
kunnossa, joten tein niistä herkullisia uuniomenoita.
Ohje:
2 kpl
nahistunutta omenaa
30 g voita
1,5 dl
kaurahiutaleita
0,3 dl
fariinisokeria
1 tl
vaniljasokeri
1 rkl mantelilikööri
ripaus kanelia
1. Kuori ja
poista omenoiden keskusta.
2. Sulata voi
kattilassa ja lisää muut aineet siihen. Sekoita.
3. Laita
omenat uuninkestävään vuokaan ja täytä omenat. Jos täytettä jää yli, laita se
astian pohjalle.
4. Paista 200
asteessa noin 20 minuuttia. Varo, ettei kauraseos mustu ja pala uunissa, se ei
ole sitten enää hyvää.
5. Tarjoa
vaniljajäätelön, vaniljakastikkeen tai kermavaahdon kanssa.
Lopputuloksena on helppoa, hyvää ja nopeasti
valmistettavaa herkkua. Ja voi tietenkin ajatella, että tämä on terveellistä,
koska omena ja kaura on terveellistä. Itse tein tämän neljän viljan
hiutaleista, kun kaurahiutaleet maistuivat kaapille. Hyvältä maistui niistäkin
tehtynä.
Mantelilikööri oli oma kokeilu reseptiin. En tiedä,
maistuiko se varsinaisesti lopputuloksesta, mutta ei siitä siis haittaakaan
ollut. Ostin kesäkuiselta Tallinnan reissulta 3 eurolla tuon pullon
mantelilikööriä juuri leipomuksia ajatellen, niin oli jo aika päästä testaamaan
sitä. Mutta varmasti siis tulee ihan syötävää, vaikkei tuota likööriä
käyttäisikään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti