Uuniomenat

Silloin tällöin käy niin, että omenat jäävät pöydälle nahistumaan, eivätkä näytä enää houkuttelevilta syötäväksi. Näin huomasin käyneen viimeksi eilen. Omenat eivät olleet kuitenkaan vielä kovin huonossa kunnossa, joten tein niistä herkullisia uuniomenoita.

Ohje:

2 kpl nahistunutta omenaa

30 g voita

1,5 dl kaurahiutaleita

0,3 dl fariinisokeria

1 tl vaniljasokeri

1 rkl mantelilikööri

ripaus kanelia

1. Kuori ja poista omenoiden keskusta.

2. Sulata voi kattilassa ja lisää muut aineet siihen. Sekoita.

3. Laita omenat uuninkestävään vuokaan ja täytä omenat. Jos täytettä jää yli, laita se astian pohjalle.

4. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Varo, ettei kauraseos mustu ja pala uunissa, se ei ole sitten enää hyvää.

5. Tarjoa vaniljajäätelön, vaniljakastikkeen tai kermavaahdon kanssa.

Lopputuloksena on helppoa, hyvää ja nopeasti valmistettavaa herkkua. Ja voi tietenkin ajatella, että tämä on terveellistä, koska omena ja kaura on terveellistä. Itse tein tämän neljän viljan hiutaleista, kun kaurahiutaleet maistuivat kaapille. Hyvältä maistui niistäkin tehtynä.

Mantelilikööri oli oma kokeilu reseptiin. En tiedä, maistuiko se varsinaisesti lopputuloksesta, mutta ei siitä siis haittaakaan ollut. Ostin kesäkuiselta Tallinnan reissulta 3 eurolla tuon pullon mantelilikööriä juuri leipomuksia ajatellen, niin oli jo aika päästä testaamaan sitä. Mutta varmasti siis tulee ihan syötävää, vaikkei tuota likööriä käyttäisikään.

Louhisaaren kartano

Ilmoitin, että viikonloppuna lähdetään retkelle jonnekin päin Suomea. Sillä tavoin viikonloppu tuntuu usein pidemmältä. Ainakin jos vertaa siihen, että vain olisi vain kotona ja tekisi ei mitään erikoista. Päädyimme siis tekemään päiväretken Varsinais-Suomeen.

Louhisaaren kartanolinna

Toisen kerroksen portaikon kattomaalauksia.

Keväällä kirjoittelimme listaa asioista, joita haluamme tehdä ja nähdä ja yksi listan asioista oli vierailu kartanossa. Päätimme siis aloittaa retkemme Louhisaaren kartanosta, Askaisista. Olen aikoinaan lukenut muutaman kirjan, jotka kertovat tuon kartanon historiasta ja sen asukkaista, joista kuuluisin lienee C.G.E. Mannerheim eli marsalkka Mannerheim. Oli siis hienoa ja jännittävää päästä näkee itse omin silmin tuo kuuluisa ja upea rakennus.

Ylimmän kerroksen kattomaalaukset ovat säilyneet uskomattoman hyvinä 1600-luvulta asti.

Kartanoon ei pääse tutustumaan omatoimisesti, vaan pääsylipun hintaan sisältyy opastettu kierros. Mielestäni lipun hinta oli myös varsin kohtuullinen, aikuiselta 5€ ja opiskelijalta 3,5€. Varsinainen lomailukausi alkaa olla Suomessa ohi, eikä kartanossakaan ollut väkeä paljon. Saimme siis ihan privaattiesittelyn kartanoon, kun opas lähti kierrokselle meidän kanssamme.

Kuuluisa pirunkamari, jossa kummittelee. Mielestäni se oli liian kaunis huone kummituksille.

Kartanossa on kolme asuinrakennusta, joista alin ja ylin kerros edustavat 1600-luvun elämän tyyliä ja keskimmäinen kerros 1700- ja 1800-lukuja. Kerrokset erosivat toisistaan siis paljonkin ja huoneita kierrellessä huomasi, miten huoneiden sisustus- ja koristelutyyli ovat muuttuneet vuosien aikana. Omaan asuntooni en kartanon tapetteja tai seinä- ja kattokoristeluita haluaisi, olivat ne kuitenkin aika erikoisia. Mielenkiintoista olisi ollut päästä käymään myös kartanon kellari- ja ullakkokerroksissa, mutta ne on turvallisuussyistä suljettu yleisöltä.

Alkuperäiset tapetit ja sängyn verhokankaat.

Suomalaista maisemaa kera palmujen. Aika erikoista.

Huoneissa kulkiessa ja vanhoja esineitä ihaillessa oli toisaalta vaikeaa tajuta, että kartanossa on asuttu ihan oikeasti ja jopa useamman vuoden ajan. Kartano on siirtynyt Museoviraston omistukseen 1960-luvulla ja vielä silloinkin kartanossa asuttiin. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, miltä kartano näytti tavallisessa asuinkäytössä, kun nyt se on kuitenkin sisustettu museoksi. Kartano oli upean näköinen, mutta omasta mielestäni kyllä melko epäkäytännöllinen ja kolkkokin asuintaloksi.

 

En tarvinnut paljoa mielikuvitusta, että pystyin mielessäni kuvitella, miten talon herrasväki on vierailulla naapurikartanossa ja saapuisivat kohta nauttimaan illallista valmiiksi katettuun ruokapöytään ja kulkemaan leveitä kiviportaita leveissä, kahisevissa hameissaan. Mutta pystyinpä kuvitella itsenikin kartanonneidiksi kulkemaan hienossa hameessani kartanon puiston kujia pitkin uljaan kavaljeerini käsipuolessa.

Vain ruokailijat puuttui.

Louhisaaren kartano oli siis hieno vierailukohde historiasta kiinnostuneille. Kartanossa on paljon nähtävää, upeita kattomaalauksia ja hienoja esineitä ja historianhavinaa. Voisin vierailla kartanossa joskus uudelleenkin. Jospa silloin pääsisin näkemään vilauksen kartanon kummituksesta, valkoisesta rouvasta, joka kulkee puutarhassa.

Ylin kerros oli sisustettu 1600-luvun barokkityylillä.

Kartanon puisto oli oppaan mukaan helppo hoitoinen, eli siis aika tylsä. Puita nurmikkoa. Pieni pettymys.

Yllättävä mustaherukka

Pienenä meillä kotona oli niin, että minä söin punaisia herukoita ja siskoni mustia. Samaa jakoa noudatettiin myös marjojen poiminnassa. Lapsuudesta on jäänyt itselleni ajatus, että en pidä mustaherukoista tuoreina ja pakastettuinakin ne ovat mielestäni liian kirpeitä. Viime viikolla kuitenkin tuli todistettua, että vanhat uskomukset eivät pidä aina paikkaansa tai toisaalta, maku voi myös muuttua.

Viime viikolla olin siskoni luona pitämässä seuraa kummipojalleni, josta oli juuri tullut isoveli. Omakotitalon pihalla kasvoi karviaisia ja mustaherukoita, joita kävimme kummipoikani kanssa maistelemassa. Ja koin suuren yllätyksen, kun maistoin ensimmäistä mustaherukkaa. Marja maistui makealle ja ihan erilaisille kuin muistin niiden maistuvan. Innostuin marjoista ja päätin käyttää niitä johonkin leivonnaiseen. Muistin nähneeni netissä jossain hyvännäköisen mustaherukkatortun, jonka löysinkin pienen surffailun jälkeen. Kyseessä oli Kodin kuvalehden mustaherukasta tehty kääretorttu. 

Tein kääretortun tällaisella ohjeella:

Pohja:

4 muna

2 dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja (voi tehdä myös Maizenalla)

2,5 rkl tummaa kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

Hillo:

4 dl mustaherukoita

0,5 dl vettä

1,5 dl sokeria

Täyte:

Mustaherukkahilloa

3 dl mustaherukoita

2 dl vispikermaa

3 rkl sokeria

1. Valmista pohja. Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan siivilän läpi.

2. Levitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista uunissa 225 asteessa, 5 – 7 minuuttia.

3. Kumoa leivinpaperille, johon on ripoteltu sokeria. Anna jäähtyä ja irrota leivinpaperi.

4. Valmista hillo. Laita marjat, vesi ja sokeri kattilaan ja keittele noin 20 minuuttia. (Tämä kannattaa oikeastaan tehdä ensimmäisenä, että hillo ehtii jäähtyä kunnolla.) Jäähdytä hillo.

5. Vatkaa kerma ja mausta sokerilla.

6. Täytä kääretorttu. Levitä ensin hillo, sitten kermavaahto ja lopuksi ripottele vielä marjoja päälle. Kääri rullalle ja nosta jääkaappiin odottamaan tarjoilua.  

Olin ihan yllättynyt, miten hyvää tästä kääretortusta tuli. Hilloksi keitettyjen marjojen maku oli aivan erilainen kuin tuoreiden, mutta ne sopivat hyvin yhteen. 

Kuningatarherkkuja

Onni on mies, joka lähtee kaveriksi marjametsään. Tällä kertaa olimme vadelmassa. Löysimme hyvän vadelmanpusikon hakkuuaukon reunasta, josta saimme vajaat 3 litraa vadelmia poimia ja sitten alkoi miestä kyllästyttää. Enemmänkin marjoja pensaisiin kyllä jäi. Itsekin olin siihen mennessä kyllä jo aika syöty, pusikossa oli hyttysiä vähän liikaa.

Ajelimme hiekkateitä vielä eteenpäin ja pysähdyimme kalliolle syömään eväät. Sieltä poimimme vielä vähän mustikoita, jotta saimme kotona tehtyä herkullista kuningatarpiirakkaa. Tämä on hyvä ohje, semmoinen amerikkalainen apple pie –tyyppinen piirakka. Monessa vastaavanlaisessa ohjeessa tähän käytetään suolatonta voita. Ja suomalaisen version saat, kun korvaat vehnäjauhot ruisjauhoilla ja jätät veden pois. Sitten leivonnaista kutsutaan kukoksi.

Kuningatarpiirakka

150 g voita

4 dl vehnäjauhoja

2 rkl sokeria

½ dl kylmää vettä

3 dl mustikoita

3 dl vadelmia

1 ½ dl sokeria

2 rkl perunajauhoja

1. Sekoita jauhot ja sokeri keskenään ja nypi ne voin kanssa ryynimäiseksi seokseksi.

2. Lisää seokseen kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

3. Kääri taikina kelmuun ja laita pakastimeen noin 15 minuutiksi.

4. Yhdistä sillä aikaa täytteen aineet.

5. Ota taikinasta noin 2/3 ja kauli siitä piirakkavuokaa suurempi levy. Voitele vuoka ja nosta levy vuoan keskelle. Taikina saa tulla vähän reunojen yli. Nostamisessa on hyvä käyttää apuna kaulinta.
 Laita täyte vuokaan ja  tee lopusta taikinasta suoroja, joista teet ristikon piirakan päälle. 
Käännä lopuksi vuoan ylittänyt taikina reunan päälle. 
Jos haluat, voi myös voidella piirakan munalla, jolloin se ruskistuu kauniimmin,

6. Paista uunissa 200 asteessa noin 35 minuuttia tai kunnes täyte kuplii.

Piirakka ei ole liian makea, joten se sopii hyvin syötäväksi jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa. Ja haluteessaan täytettä voi laittaaa enemmän. Nopeammalla myös pääsee, jos jättää koripunoksen tekemättä piirakan päälle ja kaulii vain toisen pyöreän levyn, jonka laittaa piirakalle kanneksi.

Sunnuntaina tein vielä pikaisen jälkiruoan, joka on vähän kuin pappilanhätävara. Kerrosmaljaan laitoin turkkilaista jogurttia, marjoja ja voin ja sokerin kanssa paahdettuja kaurahiutaleita. Helppoa ja hyvää!

Matkakertomus, Zakynthos 2. – 9.8.2012

Zakynthos on yksi Kreikan lukuisista saarista. Se sijaitsee Joonianmerellä, Kreikan mantereen länsipuolella. Saaren nimestä on olemassa erilaisia kirjoitusasuja ja sitä kutsutaan myös Zanteksi. Matkaoppaiden mukaan Zakynthosin saari on Kreikan saarista vihrein ja hedelmällisin ja sen huomasin itsekin, kun saarella lomailimme viikon ajan. Nyt seuraa siis pienimuotoinen matkakertomus ja omia kokemuksia saaresta.

Saari ja kylät

Saari on melko pieni, päästä päähän vajaat 40 kilometriä, kapeimmilta kohdiltaan alle 10 kilometriä. Saaren pääkaupunki on Zakynthos, jota sanotaan myös Zanteksi.

Paikka auringossa.

Maisemat parvekkeelta.

Saaren rantakylät ovat suosittuja lomakohteita. Itse asuimme Kalamakin kylässä, jossa on alle 1000 vakituista asukasta, mutta lomasesonkeina kylä täyttyy turisteista. Oman näkemyksemme mukaan tuo Kalamakin kylä oli kuitenkin melko rauhallinen turistikohde, sillä esimerkiksi viereinen Laganasin kylän pääkatu oli täynnä erilaisia yökerhoja, baareja ja ravintoloita, jotka ilta- ja yöaikaan täyttyivät brittiläisistä turisteista.

Kalamakin ranta sopii hyvin lentokonebongareille.

Olimme siis tyytyväisiä kyläämme, joka oli riittävän rauhallinen, mutta turisteille tarvittavia palveluita löytyi kuitenkin riittävästi. Kylässä oli siis paljon erilaisia ravintoloita ja taverenoita sekä supermarketteja, joista sai ostettua kaiken tarvittavan. Huomaismme kuitenkin, että supermarketteja halvemmat hinnat olivat turistikylien ulkopuolella olevissa kaupoissa, mutta hintaerot eivät olleet kuitenkaan kovin merkittäviä.

Ruoka ja juoma

Ravintoloissa ruoka oli edullisempaa kuin Suomessa. Pääruoat maksoivat 6 – 12 euroa, kalleimpia ruokia olivat pihvit. Kreikkalaiset ruoat, kuten erilaiset pitkään haudutetut pataruoat olivat melko edullisia. Ravintoloiden ruokalistat olivat usein laajat, tarjolla oli paikallisia ruokia, pizzaa, pastaa ja pihviruokia. Me söimme pääasiassa kreikkalaisia ruokia ja grilliruokia ja pääsääntöisesti olimme tyytyväisiä ruokien makuun.

Kanasouvlaki.

Alkupaloiksi kannattaa tilata pitaleipää ja tsatsikia. Tavallista vaaleaa leipää ja voita tuodaan yleensä aina pöytään ja niistä koostuu myös ns. kattausmaksu. Kerran tilasimme myös kreikkalaisen alkupalalautasen, mezen, jossa oli lajitelma erilaisia paikallisia ruokia. Ihan mukava kokeilu sekin. Aika rasvaisia olivat kuitenkin nämä alkuruoat, koska suuri osa niistä oli friteerattu.

Pitaleipä ja tsatsiki.

Gyros, vähän kuin kebab, mutta parempaa. Kannattaa maistaa!

Ravintoiloihin ei kannata mennä kiljuvan nälän kanssa, koska usein ruokaa joutuu odottelemaan jonkin aikaa. Huomasimme myös, että välimerellinen kiireetön elämäntyyli tulee esiin ravintoloissa, koska astioita ei oltu heti ruokailun jälkeen keräämässä pois tai laskua tuotu heti pyytämisen jälkeen. Välillä siis tuntui turhauttavalta istua ja odotella tarjoilijaa.

 

Jälkiruokia emme tilanneet kertaakaan, niiden hinnat vaihtelivat 2,50 – 5,00 välillä. Monessa ravintolassa kuitenkin saimme laskun maksamisen yhteydessä lautasellisen hedelmiä tai juomasnapsin talon puolesta.

Ruoka kaupassa puolestaan oli kalliimpaa kuin Suomessa. Koska meidän majoitukseen ei kuulunut aamupalaa, tutustuimme Kalamakin kauppoihin ja niiden hintoihin melko laajasti. Pääsääntöisesti lähes kaikki ruokatarvikkeet olivat kaupoissa kalliimpia kuin Suomessa. Näin oli myös suuremmissa ruokakaupoissa, jotka olivat lomakylien ulkopuolella – myös paikallisessa Lidlissä. Jos siis olet aikeissa lähteä Zakynthokselle lomailemaan, kannattaa harkita sellaisen hotellin valitsemista, johon kuuluu aamiainen.

Kokeilemisen arvoinen ravintola on Michaelos, joka sijaitsee hieman kauempana Kalamakin keskustasta, sen kauemman Zanteen vievän tien varrella. Ruoka siellä tuntui olevan aidosti kreikkalaista ja paikka näyttikin olevan erityisen suosittu. Toinen elämyksellinen ravintolavierailu oli Kerin kylässä Sunset Tavern, jossa ruokailimme myöhemmin illalla ja muut asiakkaat olivat pelkkiä kreikkalaisia. Ravintola on suosittu auringonlaskun ihastelupaikkana.

Paikalliset ihmiset

Kreikkalaiset ovat pääsääntöisesti mukavia ja ystävällisiä ihmisiä. Monessa paikkaa tulee toimeen myös englannilla. Saaren ihmisten ystävällisyys kävi ilmi, kun olimme seikkailemassa Laganasin suunnalla. Luulimme tietävämme missä olimme, kun kävelimme maaseudulla oliviipuiden keskellä kulkevaa tietä pitkin. Vähän kuitenkin alkoi olla jo hiki kaikesta kävelemisestä ja ehkä myös hieman arvelutti, mihin olimme matkalla. Ohitsemme ajoi pariskunta traktorilla. He pysähtyivät ja kysyivät, olimmeko matkalla Lagansiin ja käskivät hypätä kärryn kyytiin. Olikin melkoinen elämys, kun istahtaa auringon kuumentamalle rautakärrylle. Matka kylään olikin hieman pidempi kuin olimme kuvitelleet, joten olemme kiitollisia kyydistä. Minkäänlaista maksuahan he eivät suostuneet ottaa vastaan, vaikka sitä tarjosimmekin.

Etenkin iltaisin osa paikallisista osaa olla ylitsevuotavan ystävällisiä. Nimittäin ravintoloiden sisäänheittäjät hyökkäävät heti kimppuun, kun iltakuuden jälkeen kävelet ravintoloiden ohi. Sisäänheittäjien huutelut ja tarjoukset olivat vähän rasittaviakin ja osasta oli hankala päästä eroon.

Iltauinnilla. Kello on 20.15, lämpötila +40 astetta.

Miinusta paikka saa myös rannalla kiertelevistä kaupustelijoista, jotka eivät tosin olleet paikallisia ihonvärinsä perusteella. Jos siis tarvitset aurinkolaseja, koruja, kelloja tai laukkoja, olet varmaan iloinen näiden kaupustelijoiden vierailuista aurinkovarjosi alla, muussa tapauksessa he alkavat myös vähän raivostuttaa.

Autoilu ja tiet

 

Ekso Horan 2000 vuotta vanha oliivipuu.

Koska saari oli pieni ja etäisyydet lyhyet, päätimme jo Suomessa, että vuokraamme yhdeksi päiväksi auton, jotta pääsemme näkemään muutakin kuin pienen Kalamakin kylän. Monessa matkaoppaassa varoiteltiin saaren teiden kunnosta ja paikallisten ajotavoista. Päätiet (jotka karttaan oli merkattu punaisella) olivat pääosin hyväkuntoisia ja hyviä teitä ajaa, mutta poikkeuksiakin löytyi.

Tie, jota pitkin ajattelimme ajaa saaren korkeimman vuoren yli, oli merkattu karttaan punaisella eli sen piti olla hyväkuntoinen tie. Kun olimme ajaneet tietä vajaat 5 kilometriä ja samalla nousseet ylöspäin noin 400 metriä, muuttui tuo melko kapea ja könkköinen tie yhtäkkiä soratieksi. Kävelimme tietä vuoristossa hetken matkaa ja totesimme, että tätä tietä ei kyllä kannata pidemmälle ajaa. Jos siis lähtee vuoristoon ajelemaan, kannattaa kuskin olla melko kylmäpäinen ja hyvä peruuttaja. Muutaman kerran hirvitti.

Ja toinen vinkki on, että aina ei kannata luottaa kartan tiemerkintöihin. Jos katsotte kartasta jonkin reitin johonkin kylään, mutta ette kuitenkaan löydä tieltä opasteita sinne, ainakin meidän tapauksessa se tarkoitti kaksikin kertaa sitä, että tie on niin huonossa kunnossa, että kannattaa etsiä toinen reitti.

Tämmöiseksi soratieksi tie muuttui.

Muuten kyllä suosittelen auton vuokraamista, koska sillä tavoin saarta pääsee näkemään paljon paremmin ja enemmän ja samalla myös kokemaan uusia elämyksiä. Vaikka pelkällä tiekartallakin saarella pärjää, parissa kohtaa otimme avuksi navigaattorin, kun emme meinanneet löytää oikeaa tienhaaraa, jonne piti kääntyä. Opasteita on ja useimmissa kylien nimet lukevat myös ”tavallisin” aakkosin, mutta tiet saattavat olla yllättävänkin pieniä.

Maisemat ja nähtävyydet

Hylkyrannalla ei tarvitse olla yksin.

Hylkyranta ylhäältä. Hylky ei tosin tältä näköalatasanteelta oikein näkynyt.

Zakynthosin saaren ehdottomasti tärkein (turisti)nähtävyys on laivanhylky Navagion lahdessa. Tuo hylky ja turkoosin sininen meri ovat jokaisessa Zakynthosissa kertovissa oppaissa. Mekin tutustuimme tuohon nähtävyyteen sekä mereltä että ilmasta.

Kiliomenon keskeneräinen kirkontorni.

Osallistuimme järjestetylle meriretkelle (hinta 20€/sis. lounas, joka oli onneton), jossa seilasimme laivalla saaren ympäri. Reissu kesti koko päivän ja matkan varrella oli kolme uimataukoa, joista yksi oli tuolla hylkyrannalla. Tuo hylkyrantahan on todellisuudessa todellinen turistikohde ja täynnä erikokoisia paatteja ja ihmisiä, mutta kohde on hieno myös sen turkoosin sinisen meriveden ja valkoisen rannan takia. Suosittelen siis osallistumaan jonkinlaiselle retkelle, jossa pääsee kokemaan tuon merielämyksen. Ja kannattaa varautua siihen, että laivalla ruoat ja juomat maksavat paljon, joten ottakaa omat eväät ja riittävästi juotavaa, koska tuo hinta ja laivalla oleva väkimäärä (=jonotus) oli aika rasittavaa.

Toinen suosittu nähtävyys saarella on Siniset luolat, jotka myös näimme risteilyn aikana. Saaren kallio on ilmeisesti helposti rapautuvaa, sillä saaren rannoilla on paljonkin erikokoisia luolia ja tuon meriretken aikana niihin melkein jo kyllästyi.

Luolat hohtavat sinisenä merivedestä.

Kalamakista Laganasiin ulottuu 5 kilometriä pitkä uimaranta, joka on osa merikansallispuistoa, jossa suojellaan valekarettakilpikonnaa. Nuo kilpikonnat nousevat hiekkarannalle munimaan ja sen takia rannalla on kiellettyä oleskella 19-07 välisenä aikana. Kilpikonnan pesät on merkattu kehikoilla. Itse emme kuitenkaan näitä konnia päässeet näkemään, olisi pitänyt olla aikaisemmin aamulla liikkeellä.

Kilpikonnan pesä.

Yksi mainittava nähtävyys on Kerin kylä, joka sijaitsee saaren eteläkärjessä. Kerissä on majakka ja myös maailman suurin Kreikan lippu. Siellä on myös suosittu näköalapaikka, josta voi ihailla kaunista auringonlaskua. Harmiksemme emme itse ehtineet ajoissa perille, mutta saimme kuitenkin mukavan kokemuksen, kun kävimme syömässä tavernassa, jossa muut ruokailijat olivat pääasiassa paikallisia perheitä. Mukavaa vaihtelua turisteille suunnattuihin ruokapaikkoihin!

Maailman suurin Kreikan lippu Kerissä.

Agios Sostis -saari Laganasissa.

Iloiset lomalaiset.