Autoilun tuomat haasteet

Vuoden ensimmäisellä viikolla perheemme koki suuren mullistuksen. Tuo mullistus tuo uutta jokaiseen työpäivääni, tekee liikkumisen helpommaksi ja mukavammaksi, useimmiten myös nopeammaksi. Mullistusta ei tietenkään ilman rahan menetystä saatu, tunnetusti autojen ylläpitäminen myös kuluttaa rahaa. Joten tästä mullistuksesta joudumme maksamaan myös jatkossa.

Niin, etupihamme sai uuden koristuksen, mustan Ford Mondeon. Auto minulle. Vau. Joulukuussa työmatkapyöräilykelit alkoivat muuttua epävakaiksi, oli liukasta, jäistä tai hullun tuulista. Ja vatsan kasvaessa, nastarenkaista huolimatta tuo neljän kilsan työmatka suuntaansa alkoi olla liian jännittävää ja haastavaa.

Vaikka kotikaupungissamme kulkee joukkoliikenne, se ei olisi auttanut työmatkaani ollenkaan, tuolla neljän kilometrin matkalla olisi joutunut vaihtamaan bussia kertaalleen ja aikataulut eivät menneet vuorojen kanssa yksiin. Ja tottahan se on, että kevään tullessa kahden lapsen kanssa ei voi enää yksi aikuinen pyöräillä paikasta toiseen, joten toisen auton ostaminen oli tässä vaiheessa täysin tarpeellista. Ja sopivan auton kohdalle tullessa, päätös oli helppo tehdä. Koeajon kautta auto omaan pihaan.

Ja heti tarpeeseen. Olimme tytön kanssa tammikuun ensimmäisen viikon lomalla, ohjelmassa oli tytön 3-vuotisneuvola. Ja tietenkin kovat pakkaset. Jännitin, toimiiko auton lohkolämmitin, käynnistyykö auto ja pääsemmekö ajoissa ja omin voimin neuvolaan. Ja sitten tuli välähdys – pitikös siellä neuvolan pihassa olla parkkikiekko? Autossa sitä ei vielä ollut ja yli kahdenkymmenen pakkasasteen vuoksi lyhyt pysähdys kaupassa, juuri ja juuri lämmenneellä autolla ja toppavaatteisiin ahdetulla lapsella ei tuntunut järkevältä. Joten lähetin kiitokset Suomen hallitukselle parkkikiekkolain löyhentämiselle ja päätin nopeasti askarrella autoon parkkikiekon. Apulaisen kanssa tietenkin.

Ja kuten arvata voitte, se oli tosiaan hyvin nopea askartelu… No mutta, lopputulos oli mielestäni ihan ok, vaikka materiaalit olivat pahvinkeräysastiasta ja kellonaikaa osoittavaa kiekkoa piti paikallaan miehen töistä saama pinssi. Omasta mielestäni hyvinkin oivaltava keksintö, mies ei sitä niin paljoa tainnut arvostaa.

Ja niin, voitte tietenkin myös arvata sen, että kääntyessäni neuvolan parkkipaikalle, huomaan, ettei missään näy käskyä käyttää parkkikiekkoa. No, menimme sitten neuvolan jälkeen käymään Lidlissä, jonka parkkipaikalla parkkikiekkoa pitää käyttää. Ja illalla siirrettiin miehen autossa ylimääräisenä ollut parkkikiekko minun autoon.

Auton omistaminen tuo heti alkuunsa uusia haasteita ja jännityksen hetkiä!

Kuvat tällä kertaa heikkolaatuisina kännykkäkuvina. En ole oppinut käyttämään uuden puhelimen kameraa tai siis olen sitä mieltä, että se on paljon huonompi kuin vanhan puhelimen kamera. Mutta syy on varmaankin vain harjoituksen puutteessa.

Tämän vuoden tavoite

Nyt kun tammikuu on lähes jo ohitettu, on aika paljastaa, millaisen uudenvuoden lupauksen itselleni tällä kertaa annoin. Ja todettakoon heti perään, ennen kuin lupausta on edes julkistettu, että kyseinen kuukausi ei kovin hyvää lupaile, tsempattavaa on paljon.

Jouluksi etsin korulaatikoista ja pussukoistani koruja, jouluna muutkin kuin joulukuusi saavat luvan koristautua. Kätköjä kaivellessani totesin, että omistan ihan liikaa koruja. Kaulakoruja, riipuksia, halpoja muovihelmiä, kalliimpi Kalevala koruja ja hölmöjä sormuksia. Ja kuinka paljon olen viimevuosina käyttänyt koruja, en paljon yhtään!

Siispä päätökseni tulevalle vuodelle oli ja on käyttää enemmän koruja, arjessa ja juhlassa. Ja laittaa pois ne korut, joita ei oikeasti tule koskaan käytettyä.

Mitenkö on mennyt? No huonosti, niin kuin alussa sanoin. Ehkä kolmena-neljänä päivänä olen laittanut töihin korun, tytön synttäreillä taisin laittaa rannekoruja, mutta muuten en ole osannut/muistanut/jaksanut koruja käyttää. Yritän parantaa tapani ja esitellä muillekin koruvarastoni sisältöä. Osallistuuko joku muu mukaan, siis tyttäreni lisäksi, joka oli harakkana paikalla, kun levitin koruni keittiönpöydälle.

Viime vuosi ja vähän tätäkin

Vuosi 2016 tuli ja meni. Tuntui, että taas suuremmalla vauhdilla kuin edeltäjänsä. Mutta se kai kuuluu asiaan. Vuosi oli hyvin erilainen kuin edeltäjänsä, työntäyteisempi. Alkuvuoden työttömyyspätkää ja kotona olemista enää oikeastaan edes muista, vaan pääajatus vuodesta 2016 on töissä käyminen. Ja ilokseni huomasin, että työssäkäyvän äidin arki sopii minulle paremmin kuin kotona oleva. Pääkin tuntui taas toimivan ja kotona jaksoi paremmin, kun oli päivän viettänyt jossain muualla kuin kotona. Mutta kyllähän se töissä käyminen tietenkin verottaa myös kotihommista, koska illat kotona menevät nopeasti ja sisältävät yleensä ne välttämättömät kotihommat, jotka on aiemmin saanut tehtyä pitkän päivän aikana.

Kesä tuntui menevän viime vuonna hujauksessa ohi, odotellessa kesäsäitä ja kahden viikon lomapätkääni. Kesällä käytiin myös ulkomailla, Viron Haapsalussa ja vietettiin perinteiseen tapaan aikaa mökeillä ja sukulaissa.

Tyttö on kasvanut vuodessa paljon. Alkuvuodesta kaksivuotias puhui muutamia ymmärrettäviä sanoja ja paljon epämääräistä mölötystä, mikä aiheutti turhautumista puolin ja toisin. Nyt vajaa kolmevuotias jatkaa mölötystä, mutta puhe on ymmärrettävää ja hän kertoo jo pitkiä pätkiä tarinoita mitä on tapahtunut ja myös juttuja omasta päästä. Hän laskee mielellään asioita, osaa laskea kymmeneen asti ja laulaa Joulupuu on rakennettu kolme ensimmäistä säkeistöä ihan tuosta vain. Tyttö on innokas lukemaan ja katselamaan kirjoja ja tykkää joululahjaksi saamastaan Muumipeikon kalastuspelistä. Leikkeihin tarvii vielä (harmillisen usein) vanhempaa leikkikaveriksi.

Parisuhdeaikaa tämä vuosi tarjosi ehkä jopa vähemmän kuin edellinen, johtuen siitä, että tytön päiväunet kotona ei enää oikein onnistu. Mutta onneksi jossain välissä tajusimme, että se ei ole pois parisuhteelta, jos toinen pääsee välillä tuulettumaan yksikseen pois kotoa. Tuulettunut osapuoli saa siitä uutta virtaa, joka auttaa molempiakin. Itse olen käynyt pari kertaa kuussa kässäkerhossa tekemässä käsitöitä ja vaihtamassa ajatuksia asiasta kuin asiasta, miestä olen yrittänyt potkia erilaisiin urheiluharrastuksiin, hän kävi muutaman kuukauden jousiammunnassa ja loppuvuodesta uimassa. Toivottavasti harrastukset jatkuvat suurinpiirtein säännöllisinä myös tänä vuonna. 

Vuosi 2016 näytti taas sen, ettei poismarssijärjestystä voi kukaan täällä etukäteen suunnitella ja päättää. Täällä ei toimi restonomikoulussa opetettu varastonkiertojärjestelmä fifo, first in, first out. Loppuvuodesta saimme sen suuressa suvussamme taas suruksemme todeta, että kuolema voi tulla vastaan täysin yllättäen nuorellakin ihmisellä. Vetää hiljaiseksi ja sanattomaksi ja alkaa miettiä, pitäisikö vetäytyä erämaahan ylhäiseen yksinäisyyteen, eristäytyä ihmisistä jo valmiiksi, ettei tarvitse kokea menetyksiä.

Synkistä ajatuksista tähän uuteen vuoteen. Sekin tuo tullessaan muutoksia. Syksyllä alkanut oman kotitalon metsästys saadaan toivottavasti tämän vuoden aikana päätökseen. Ja jos alussa mainostin pitäväni työssä käymisestä, on siihenkin tulossa muutos. Vaikka työsuhdettani jatkettiinkin kesäkuun loppuun, ei työrupeamaa omalla kohdalla ole jäljellä kuin muutama kuukausi, maaliskuun alkupuoliskolla aion jäädä äitiyslomalle ja jäädä kotiin. Eli vihdoin kun edellisestä kerrasta on saatu pää toimivaksi, on aika sekoittaa kaikki uudelleen. Se tietenkin jännittää, niin kuin kaikki muukin uuteen perheenjäseneen liittyvä. Mutta uskon, että hyvin se tulee menemään. Niin kuin koko vuosikin. Olen hyvä sopeutumaan, toivottavasti tekin. Hyvää tätä vuotta kaikille!