Nyt kun tammikuu on lähes jo ohitettu, on aika paljastaa, millaisen
uudenvuoden lupauksen itselleni tällä kertaa annoin. Ja todettakoon heti
perään, ennen kuin lupausta on edes julkistettu, että kyseinen kuukausi ei
kovin hyvää lupaile, tsempattavaa on paljon.
Jouluksi etsin korulaatikoista ja pussukoistani koruja, jouluna
muutkin kuin joulukuusi saavat luvan koristautua. Kätköjä kaivellessani
totesin, että omistan ihan liikaa koruja. Kaulakoruja, riipuksia, halpoja
muovihelmiä, kalliimpi Kalevala koruja ja hölmöjä sormuksia. Ja kuinka paljon
olen viimevuosina käyttänyt koruja, en paljon yhtään!
Siispä päätökseni tulevalle vuodelle oli ja on käyttää enemmän koruja,
arjessa ja juhlassa. Ja laittaa pois ne korut, joita ei oikeasti tule koskaan
käytettyä.
Mitenkö on mennyt? No huonosti, niin kuin alussa sanoin. Ehkä
kolmena-neljänä päivänä olen laittanut töihin korun, tytön synttäreillä taisin
laittaa rannekoruja, mutta muuten en ole osannut/muistanut/jaksanut koruja
käyttää. Yritän parantaa tapani ja esitellä muillekin koruvarastoni sisältöä. Osallistuuko joku muu mukaan, siis tyttäreni lisäksi, joka oli harakkana paikalla, kun levitin koruni keittiönpöydälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti