Jääkaapinovessa on ruokalista. Viikon ruokalista on näyttänyt tältä:
Vko 2
ma: avokadopasta
ti: kanapasta
ke: lihamureke ja perunat.
Mekin päätimme kokeilla kuuluisaa avokadopastaa ensimmäistä kertaa,
joka oli myös viimeinen kerta. Ei ollut meidän makuun tuo ruoka. Seuraavana
päivänä tuunasin pastanjämistä kanapastan uunissa. Lämmin avokado maistui
erikoiselle, mutta oli parempaa kuin alkuperäinen. Keskiviikkona päätin tehdä
lihamurekkeen, jonka täytin syksyllä kerätyillä suppilovahveroilla, niitä kun
kaapissa monta purkkia. Perunoiden kaveriksi tehty ruskeakastike maistui suussa
vielä yöllä kolmen aikaan, kun viimeinkin päästiin synnytyssaliin asti.
Janne kysyi syksyllä, miksi tuo vanha ruokalista on vieläkin jääkaapin
ovessa. En osannut vastata. Itsekin olin sitä ihmetellyt monesti. Toisaalta
tuntui, että vastahan me teimme uudenvuoden kunniaksi pulled porkia ja seuraavana
päivänä söimme perinteisesti nakkeja. Mutta nyt niistäkin jo vuosi. Ehkä olen
pitänyt ruokalistaa esillä muistona menneistä. Ajasta, kun meitä oli kaksi ja
ruoanlaittoon saattoi keskittyä paremmin, eikä se ollut yhtä stressaavaa kuin menneenä
vuonna se on monesti ollut. Tai ehkä se on vain yksi merkki siitä, että tuon
lihamurekkeen jälkeen tapahtui jotain, joka muutti elämää merkittävästi. Elämässämme
kääntyi uusi sivu ja vanha ruokalista jäi muistutukseksi siitä. Ja nyt kun olen
tuolle paperinpalalle keksinyt näitä upeita merkityksiä, vielä vähemmän maltan
ottaa sitä pois jääkaapinovesta. Vaikka eihän sen mukana muistot häviä
mihinkään, mutta silti. No olkoot siinä edelleen, toistaiseksi. Ehkä se taas vuoden päästä muistuttaa, että kaksi vuotta sitten syötiin perunoita ja lihamureketta, niin kuin tänäänkin (tosin peruna oli muusina).
Huomenna yksivuotiaan tytön, äidin ja isän kunniaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti