Kuumeilua

Taas se vaivaa. Ei influenssan, vauvan, auton tai matkan vuoksi, vaan isomman asunnon aiheuttama muuttokuume. Olen kärsinyt tästä jo pari vuotta ja vieläkään ei näytä olevan helpotusta tiedossa. Haaveilen isommasta ruokapöydästä, uudesta pyykkikoneesta, kirjahyllystä ja tytölle omasta huoneesta, ehkä myös tietokoneelle. Isompi sänky meille olisi mukava juttu ja lisää säilytystilaa tarvittaisiin myös.

Kaipaan uusia maisemia ikkunasta, helppoa ulosmenoa vaunujen kanssa ja sitä, ettei joka seinän takana asuisi naapuri. Kesään mennessä toivoisin meillä olevan ikkunat kahteen suuntaan, asuntoon saisi läpivedon, eikä silloin tarvitse kuunnella yötäpäivää ilmastointilaitteen hurinaa.

Onhan tässä tiiviisti asumisessa myös puolensa. Vaikka toinen olisi tietokoneella ja toinen katsoo televisiota, välimatkaa ei ole kahtakaan metriä. Tyttöä ei tarvitse kokoajan vahtia, kun huoneita on käytännössä vain kaksi, joten laatikoita tyhjäävä ipana löytyy nopeasti. Toisinaan tietenkin toivoo, että saisi olla omassa rauhassa oven takana tekemässä omia hommiaan. Toisaalta, eihän sitä tällä hetkellä saa käydä vessassakaan ilman seuralaista, jota suljetut ovet ärsyttävät.

Lisäneliöt tietenkin tarkoittaisivat lisäsiivoamista, mutta olen valmis siihen. Harmi vain, että tämän kuumeen taltuttamiseksi tarvitaan aika monta paikoilleen loksahtavaa palasta. Loksahtelua odotellessa ei auta muu kuin yrittää keksiä lisää positiivisia puolia tästä vaihtoehdosta, eikä vain ajatella tätä jämähtämisenä…
 

"- Miksi asiat muuttuisivat? Mymmeli kysyi. – Hemuli on aina hemuli ja hänen elämässään tapahtuu aina samanlaisia asioita. Ja mymmeleille sattuu toisinaan niin, että he lähtevät tiehensä, jottei heidän tarvitsisi siivota ."

Synttärit

Nyt on juhlittu tyttöä kahteen kertaan molempien lähimpien sukulaisten kanssa. Meidän asunto kun on niin pieni, niin totesimme helpommaksi järjestää kahdet synttärit ja kutsua vieraat erikseen. Ja näillä järjestelyillä riitti kaikille vieraille astiat ja istumapaikka, ei tosin ruokapöydästä. Ja ehkä naapureillekin tarjoiltiin vähän vähemmän melua.

Muistutus itselle ja muille juhlien järjestelijöille: kannattaa tarjota vanhoja, tuttuja ja hyväksi havaittuja reseptejä. Sortavalan rouvien kahvikakku ei ollut ihan sitä mitä reseptissä luvattiin, vaan 1,5 tuntia ennen ensimmäisten vieraiden saapumista minä kiiruhdan naapurikauppaan ostamaan ranskankermaa ja stout-olutta ja tein takuuvarman ja helpon inkiväärikakun. Tarjolla oli myös helppoja ja nopeita herkkuja lehtivoitaikinasta, suklaata ja keksiä. 

Ja tietenkin kakku! Olen kyllä tehnyt montakin täytekakkua, mutta tällä kertaa kakunteko jännitti. Vaikka minun kakkua söivätkin omat sukulaiseni ja Jannen äiti, mutta silti. Jostain syystä otin paineita kakusta. Tai sitten vain otin liikaa mallia siskostani, joka on tainnut jännittää kakkua kaikilla lastensa synttäreillä. Mutta suotta murehdin, leppis onnistui hyvin ja maistui. Marsipaanin kaulinta sujui ja koristelutkin olivat minun tyyliset, vähän sinne päin, ei niin tarkkaa ja nättiä, toisin kuin seuraavissa juhlissa tarjottu Jannen tekemä leppis. Miksi vaihtaa kakunideaa, kun on keksinyt hyvän ja helpon? No, ehkäpä ensi vuonna tarjotaan jotain muuta kuin leppäkerttua. Nyt kai pitäisi alkaa miettiä niitä omia synttäreitä… 

"Tämä tyttö ei väistä tai pelkää missään. Hän juhlii ja riehuu tai on ikävissään. Hän siitä niin tykkää ja siinä on syy. Hän on hurmaava, kiukkuinen, onnekas Myy." – Pikku Myyn laulu