Meillä on lattianrajassa aika viileä, ainakin jos tytön käsiä ja
sormia pidetään lämmön mittaajina – ne ovat aina melko viileät. Keväällä neuloin tytölle sormenpäistä avoinnaolevat tumput, jotka pitivät kädet vähän paremmin lämpöisinä. Nyt kun kaivoin ne
taas ilmojen viilettyä varastosta käyttöön, huomasin, etteihän ne enää tuon
ikäisellä lapsokaisella kauaa kädessä pysy, kun niitä pitää tietenkin päästä
tutkimaan lähemmin.
Ajattelin, että tekisin hänelle
samanlaiset, mutta pidemmällä varrella, jos ne pysyisivät kädessä paremmin.
Lankalaatikosta löysin sopivan jämälangan tätä projektia varten. Mutta kuinkas
kävikään, suunnitelmat muuttui matkan varrella ja käsivarrustimesta tulikin
nuttu. Vähän kuin bolero. Kirjava nuttu, koska tuota jämä
lankaa ei olisi ollut riittävästi, joten käytin sitten muitakin langanloppuja
tähän. Ehkäpä tätä voisi pitää protomallina ja tehdä joskus vielä samalla idealla
yhdestä langasta, vähän hillitymmän ja tyylikkäämmän.
Nuttu on neulottu hihasta hihaan. Ensin suljettuna neuleena hihat ja sitten tasona etu- ja takakappaleet erikseen. Sivussa on saumat,
jotka yhdistävät etu- ja takakappaleet. Edestä jätin tämän vielä avoimeksi, näyttää pysyvän päällä hyvin ilman nappikiinnitystäkin.
Hauska!! Pitäiskö munkin, vaikka mulla ei oo oikein jämälankoja nimeksikään, ja musta tää näyttää nimenomaan niistä tehtynä kivalta! :) Kun on noin mätsäävätkin!
VastaaPoistajämälankoi löytyy tästä osoitteesta ihan kivasti.Haukskat hihat, Tein joskus mummille tuontapaisen konekudonnan kurssilla.Ja muistan että mun äitillä oli kans hiat joita se käytti kun hartoita paleli.
VastaaPoista