Himmailua

Siskoni kirjoitteli blogissaan aiemmin keväällä tunne lukoista. Tein myös hänen mainostamansa testin, mutta itselleni tulokset eivät olleet mitenkään yllättävät. Kyllähän minä sen tiesin jo ennestään, että olen himmailija tunteiden suhteen. Jos olen onnellinen, olen sitä vähän. Kiukkuinen olen pikkuisen ja hetken aikaa. Hauskaakin pidän maltillisesti, joskus tosin saattaa käydä vahinko ja onkin pidempään hauskaa, mutta harvoin. Ja surullinenkin olen vain kohtuullisesti. Sama ongelma tulee hyvin esille, kun teen jotain testiä tai annan palautetta. Arvosanat ovat aina vähän keskiarvon ylä- tai alapuolella. EI koskaan siellä äärilaidoissa.

Tällainen himmailu on oikeastaan aika ikävää. Elämästä tulee tasapaksua. Kateellisena katson sivusta, kun ystäväni on iloisesti rakastanut, eikä pelkää näyttää tunteitaan koko maailmalle, vaan hehkuu ja loistaa onneaan toiseen maahan asti. Toisaalta olen kateellinen ystävälle, joka uskaltaa tehdä elämää mullistavan päätöksen, vaikka se olisikin vaikeaa ja ikävää. Tai ihan vaikka ne ystäväni, jotka hehkuttavat Facebookissa ihania lapsiaan ja jakavat heidän kuviaan. He eivät pelkää tunteita, vaan uskaltavat elää niiden mukana. Vähän kuin koskenlaskussa. Toiset uskaltavat mennä tyrskyjä kohti ja toiset tulevat hiljaa jarrutellen perässä, ettei vain vene kaadu tai loiskahda vettä veneeseen.

Jokin aika sitten Facebookissa oli suosittu linkkivinkki Ateneumin nettisivuille olevaan Muumihahmo-testiin. Minäkin tein sen ja sain vastaukseksi Vilijonkan. Muumihahmon, josta juuri kukaan ei tykkää, koska hän on nipottaja, joka ei osaa pitää hauskaa, vaan vahtii lapsiaan ja pitää tiukkaa kuria ja pitää kiinni säännöistä. Näin testitulos arvioi Vilijonkkaa: "Noudatat kaikessa järjestystä ja tiukkoja periaatteita. Vastoinkäymiset saavat sinut helposti tolaltasi. Siivoat ahkerasti kotiasi, mutta olet ehkä syvällä sisimmässäsi hiukan kateellinen muiden vapaalle elämälle." Ei mitenkään ylevä testitulos!

Päätinkin, en pelkästään tuon testituloksen vuoksi, parantaa tapani ja elämään tunteella. Ihan vain senkin vuoksi, että lapsemme voi oppia nauttimaan erilaisista tunteista. Haluan, että tyttömme saa kotoa mallia näyttämään avoimesti ja rehellisesti tunteensa. Koska lopultahan nämä tällaiset vajavaisuudet ja luonnekysymykset ovat peräisin siitä, mitä lapsuudenkodissa on tehty ja millainen rooli minulla on siellä ollut. Keskimmäisenä lapsena isosiskon ja pikkuveljen taisteluita ja kiukutteluita seuranneena minä päätin olla se kiltti ja helppo lapsi, joka pyrki välttämään turhia mielenilmauksia.

Sitä en tosin ole vielä keksinyt, miten tuota tunne-elämän äärilaitoja voisin tehokkaasti treenata. Janne tietenkin toivoo, että treenaisin vain niitä positiivisia tunteita, mutta tasapuolisuuden vuoksi täytyy myös negatiivisia tunteita harjoittaa. Eikä tämä treeni toki tekisi pahaa meidän perheen toiselle keskimmäiselle lapselle, jolla on samaa vaivaa kuin itselläni.

" - Mikä minuun oikein meni? Minähän olen ollut kuin pelkkä suuri harmaa pölypallo… Entä minkä takia? Sitä Vilijonkka ei kyennyt muistamaan."

 
 Kuvituksena kukkia toukokuulta, jotka nauttivat auringosta, valosta ja lämmöstä, eivätkä himmaile näyttää kasvuiloa.

Ilmianna itsesi ja voita villasukat

Taas on se päivä vuodesta, kun on mukava tietää, keitä täällä blogissani käy.  Blogin vuosipäiväksikin kutsuttu päivä siis. Kolme vuotta sitten perustin blogin, koska olin ihastunut moniin lukemiini blogeihin ja ajattelin, että minäkin haluan kirjoittaa blogia. Ja halusin esitellä muille tekemiäni käsitöitä, kokkauksia ja leipomuksia ja jollain tapaa hyödyntää niitä lukemattomia valokuvia, joita otan. Eli selvä tarve blogin perustamiselle.

Näiden kolmen vuoden aikana blogini ei ole paljoa muuttunut, enkä minä tai elämänikään. Ainakaan kovin paljoa. Asun edelleen samassa asunnossa ja aina ikkunoita pestessäni (eli kaksi kertaa vuodessa), mietin, että pesisinköhän näitä nyt vihdoin viimeistä kertaa. Eli toiveet muutosta elävät edelleen. Edelleen teen käsitöitä, kokkailen ja leivon. Retkeilen ja liikun luonnossa. Ja kuvaan aikaansaannoksiani ja luontoa. 

Tittelini ovat muuttuneet vuosien aikana varmaan eniten. Olen ollut opiskelija, harjoittelija, työtön, projektisihteeri, myyjä ja nyt äiti, kotiäiti. Ja nämä muutokset ovat tietenkin osaltaan vaikuttaneet myös siihen, miten paljon ehdin tehdä mitä huvittaa.

Olisi mukavaa, jos jättäisit käynnistäsi merkinnän. Terveiset minulle ja blogilleni. Jos ilmiantoja tulee muiltakin kuin siskoltani ja äidiltäni, lupaan arpoa kaikkien kommentoijien kesken itse tekemäni villasukat. Voittaja saa kertoa toiveensa sukkien suhteen. Kovin nopeaa toimitusaikaa sukille en sattuneesta syystä lupaa, mutta onneksi on kesä ja kuuma. Ja sovitaan, että viimeinen päivä osallistua arvontaan on 31.5.2014.

Virkatut korit vol. 2

Syksyllä virkkasin jämälangoista muutaman korin hoitopöydän pikkutavaroita varten. Totesin korit varsin käytännöllisiksi ja tarpeellisiksi säilytyspaikoiksi joka paikassa lojuvalle tavaralle. Lisäksi korien virkkaaminen oli mukavaa ja nopeaa hommaa, vaikka pääsääntöisesti en virkkaamisesta pidäkään. Tai ole siinä yhtä hyvä kuin neulomisessa. Siispä hain kaupasta lisää lankaa, tällä kertaa Novitan Hanko-lankaa, joka on valmistettu kierrätyspuuvillasta. Kyseisen langan koreja varten valitsin kuitenkin siksi, että lanka on jämäkkää ja sopivan paksua, jotta siitä saa virkattua tukevahkoja koreja. Ei siis tönkköjä, mutta kuitenkin pystyssä ja muotonsa pitäviä.

Tällä hetkellä korit kätkevät sisäänsä mm. pikkuisia sukkia, imetystarvikkeita, hiustenlaitossa tarvittavia tuotteita ja sohvapöydällä lojuvia tavaroita, kuten käsivoidetta, saksia ja muita pikkutavaroita, jotka on kivempi kätkeä ja säilöä koriin kuin antaa lojua pitkin olohuonetta.

Aika paljon muutakin tavaraa olisi säilytyspaikan tarpeessa. Tilausta voisi olla ainakin lelukorille. Sen voisin yrittää virkata tästä matosta ylijääneistä trikookuteista.