Meillä oli kesäloma vasta syyskuun ensimmäisellä viikolla. Tai
Jannella oli kesäloma, multahan työt loppui jo elokuulla, joten olin siis vain
työtön. Pitkään mietimme, miten tämän arvokkaan lomaviikon käyttäisimme, jotta
se olisi mahdollisimman lomaa ja pääsisi kunnolla irtautumaan arjesta. Mielessä
tietenkin pyöri ja muhi ajatus lomasta etelän lämmössä, mutta ajatus siitä,
että koko viikko menisi sitten poissa kotoa, jostain syystä ahdisti. Lopulta päädyimmekin
vähän lyhyempään lomaan, mutta kuitenkin etelässä eli lähdimme automatkalle
Viroon.
Kovin paljoa emme etukäteen asioita selvitelleet, sillä matkat
varattiin alle viikon varoitusajalla. Laivalla matkasimme ensin Helsingistä
Tallinaan, josta lähdimme ajelemaan Viron pohjoisrannikkoa pitkin kohti
Haapsalua, josta olimme varanneet majoituksen kahden yön ajaksi.
Todellista lomailua reissumme olikin, päivän tapahtumia tai
”pakollisia” juttuja/kohteita emme suunnitelleet mitään etukäteen, vaan menimme
ja olimme fiiliksen mukaan. Haapsalussa oli varsinainen turistikausi ohi, joten
varsinkin vanha kaupunki oli hyvin hiljainen ja ruokapaikan etsiminen iltaisin
oli jopa hankalaa, sillä ravintolat eivät olleet enää auki. Mutta toisaalta oli
myös mukava kulkea ja kierrellä katuja
ristiin rastiin, ihastella kauniita ja vähemmän kauniita vanhoja puutaloja ja
nähdä vilauksia siitä, millaista elämä Haapsalussa oikeasti on.
Parasta Haapsalussa oli ehdottomasti majapaikkamme,
Lahe Maja.
Kyseessä on vanha puutalo, joka on hiljattain remontoitu ja entisöity täysin
vierasmajakäyttöä varten. Hotellin/vierastalon kaikki huoneet on sisustettu
persoonallisesti, kauniilla vanhanajan huonekaluilla ja tapeteilla. Suosittelen
kyseistä majapaikkaa kaikille Haapsalussa vieraileville, kodikas ja kaunis talo
ja ystävällinen henkilökunta!
Haapsalusta ajelimme rantoja pitkin kohti Pärnua, jossa olimme
seuraavat kaksi yötä. Matkalla poikkesimme pariin kertaan merenrannalle
karttaan merkattuihin näköalapaikkoihin katselemaan maisemia. Rannat Viron
länsipuolella olivat kovin heinittyneitä ja pakoin umpeenkasvaneita, kovin erilaista verrattuna Suomeen.
Muutenkin Viro on maastoltaan hyvin tasaista. Asutus on keskittynyt
erikokoisiin taajamiin ja välillä saimme ajella metsien keskellä, eikä
näkyvissä ollut minkäänlaista asutusta, mutta kohta metsät vaihtuivat laajoihin
peltoihin ja talokeskittymiin, joiden keskellä näkyi usein suurempi tila, joka
oli merkkinä entisestä kolhoosimaataloudesta. Paljon näimme myös hylättyjä,
suuria kartanomaisia rakennuksia ja pihapiirejä, jotka olivat todennäköisesti
juuri tuon kolhoosimaatalouden lakkauttamisen takia jääneet tyhjilleen.
Jos aikoo lähteä autolla Viroon, mukaan kannattaa varata hyvä kartta.
Lainasin kirjastosta kartan, joka oli todella hyvä. Se näytti
tältä. Mukana paketissa oli selitysosa, jossa oli paikannimihakemista, sekä karttaan
merkatut erityiskohteet, kuten erilaiset näkö- ja maisematornit, museot,
merkittävät muistomerkit tai muinaismuistopaikat. Oli myös hienoa huomata, että
kaikki karttaan merkatut kohteet oli merkattu myös paikanpäällä opasteilla ja
monessa paikassa myös opastauluin. Olin siis positiivisesti yllättynyt, miten
hyvin Virossa oli tällainen matkailullinen asia huomioitu!
Haapsalusta matkasimme siis vielä etelämmäksi Pärnuun. Siellä alkoi
turistikausi myös olla lopuillaan, useat jäätelökioskit ja rantakahvilat olivat
jo kiinni, mutta emme silti onneksi olleet kaupungin ainoat turistit, kiitos
kylpylähotellien eläkeläisryhmät. Ja koska kyseessä on Viron tunnetuin ja
suosituin kesäkaupunki, kävimme tietenkin uimassa Itämeressä. Taisimme olla
(ainakin sillä hetkellä) ainoat. Vesi ei ollut siis enää erityisen lämmintä ja
saimme kahlata lähes 100 metriä, ennen kuin tuli riittävän syvää
kastautumiselle. Kesällä paikka on varmasti toisenlainen, ranta ja meri täynnä
väkeä ja elämää, mutta meidän rentoutumislomaamme tämä oli varsin sopiva.
Loman ehdottomin kruunaus oli se, kun kävimme kylpylähotellimme
wellness-osaston hoidoissa. Janne kävi hieronnassa ja minä otin kasvo- ja
jalkahoidon. Sain ne varmaan samalla hinnalla kuin Suomessa olisin saanut
maksaa yhdestä hoitokerrasta. Ja täytyy sanoa, että oli kyllä hyvin rentouttava
kokemus ja elämys, myös ylellinen, kun hotellin valkoisessa kylpytakissa
tohvelit jalassa käveli hotellihuoneesta wellness-osastolle, jossa omaa
vuoroaan sai odotella rauhallisessa ympäristössä ja halutessaan erilaisilla
marjoilla ja hedelmillä maustettua vitamiinivettä. Ja kaiken huippuna tietenkin
rentouttava kasvo- ja jalkahoito, jonka jälkeen jalka pohjatkin olivat
silkkisen pehmeät ja kasvot olivat hyvin kosteutetut vielä parinkin päivän
päästä!
Kokonaisuudessaan matkamme oli siis rento, aikatauluja meillä ei
ollut, vaan ajelimme paikasta toiseen kaikessa rauhassa ja pysähtelimme, jos
kartassa tai maisemassa näkyi jotain mielenkiintoista. Viron tiet olivat
pääosin hyvässä kunnossa, tosin tuntui siltä, että asfalttiteitä pienemmät
hiekkatiet olivat kuitenkin paremmassa kunnossa. Missään vaiheessa emme
tunteneet oloamme turvattomiksi, eikä autonkaan puolesta tarvinnut kovin paljoa
pelätä. Voinkin siis suositella automatkaa Virossa muillekin lyhyempää
etelänlomaa suunnitteleville.
|
Perinteiset Viron tuliaiset? Ja tästä meidän talouteen jäi yksi salkku, Tobleronet, jääteetölkki, Coca-Colat ja yksi Baileys-pullo. |