Viimeviikolla aloitettu soppaviikko jatkui myös tämän viikon. Tosin
tiistaina käytiin syömässä Ikeassa lihapullia, mutta muuten oli ruokalistalla
keittoja.
Tämän viikon keitot olivat lihapullaminestronekeitto,
punajuurisosekeitto (vähän yksinkertaistettuna, laitoin vain punajuurta, porkkanaa, sipulia, kukkakaalia, palsternakkaa ja ranskankermaa), hernekeitto ja gulassikeitto, jonka reseptin ajattelin
tännekin kirjata ylös.
Minä en olen kovin suuri kokoliharuokien ystävä, ala-asteella ja ehkä
vähän myöhemminkin kouluaikoina minä olin se, joka onki lihakeittoa lautaselle
niin, että tulisi mahdollisimman vähän lihanpaloja ja nekin vähät palat
kippasin biojäteastiaan. Ei vain maistunut tai en uskaltanut maistaa, jos liha
olisi kovin sitkeää ja ällöttävää. Siksi itsekin hämmästyin, kun viime vuonna
Budapestissa matkaillessamme innostuin gulassikeitosta ja nyt vihdoin sain
tehtyä sitä itsekin.
Gulassi on mausteista lihakeittoa, mutta se ei kuitenkaan ole
tulista tai edes kovin voimakkaanmakuista, ainoastaan paprikasta, sillä keiton päämauste on paprika sekä
jauheena että tuoreena. Ja tärkeää keitossa on lihan pitkä keittoaika,
jolloin lihasta tulee varmasti mureaa ja helposti syötävää. Itse keitin
keittoa/lihaa yhteensä 3 tuntia.
Käyttämäni ohje:
2 sipulia (n. 230 g)
2 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
2 rkl paprikajauhetta
1 tl kuminan siemeniä
450 g naudan sisäpaistia
1½ tl suolaa
400 g tomaattimurskaa
6 dl vettä
450 g perunaa
2 isoa paprikaa (n. 280g)
1. Kuori ja pilko sipulit.
2. Kuumenna kattilassa öljy ja
lisää siihen paprikajauhe ja murskatut kuminan siemenet.
Sekoittele hetken ja
lisää sipulit.
uullota pari minuuttia sipuleita öljymausteseoksessa.
3. Lisää kuutioidut lihat ja
ruskista lihat. Lisää suola.
4. Lisää tomaattimurska ja vesi
ja jätä keitos kiehumaan.
Anna poreilla vähintään tunti, mieluiten kaksikin.
5. Lisää kuutioidut perunat.
Keitä 10-15 minuuttia ja lisää kuutioidut paprikat.
Jatka keittämistä kunnes
kasvikset ovat kypsiä.
Ja sitten keitto on valmista nautittavaksi ja täydellistä syksy- ja talviruokaa.
(Jos keiton liemi vaikuttaa
kovin paksulta, voit huoletta lisätä vettä keittovaiheessa)
Gulassikeitto unkarilaiseen tapaan koverretussa leivässä. Täytyy kyllä sanoa, että oma keittoni oli huomattavasti parempi kuin tämä turisteille tarkoitettu joulutorin keitos. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti