Retkikohteet

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Tacosalaatti

Tässä on ohje helppoon, hyvään, maukkaaseen ja ehkä pikkuisen terveelliseenkin ruokaan, joka sopii hyvin vaikka iltapalaksi tai lounaaksi. Ja kaiken lisäksi se on vielä herkullisen näköistäkin! Kyseessä on tacosalaatti, jonka jokainen voi tehdä omien mieltymystensä mukaan, mutta minä laitoin omaan salaattiini seuraavanlaiset ainekset.


  • jääsalaattia
  • kurkkua
  • tomaattia
  • paprikaa
  • punasipulia
  • hyvin maustettua jauhelihaa (suola, mustapippuri, paprikajauhe, sipulijauhe, chili)
  • raejuustoa (Janne laittoi sinihomejuustoa)
  • tortilla-lastuja
  • itse tehtyäguacamolea (avokado, sitruunan mehua, tomaattia, punasipuli, valkosipulinkynsi, oliiviöljyä, suolaa, mustapippuria)


Raaka-aineet kasataan lautaselle kauniiksi ja houkuttelevaksi keoksi. Halutessaan salaatin voi syödä tortillalastujen avulla eli vähän kuin käyttämällä lastua haarukkana tai lusikkana, mutta tällä kertaa vain syömällä ruokailuvälineen. Ai että, olipa se hyvää, ihan alkoi tehdä mieli sitä lisää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti