Retkikohteet

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Guacamole


 
Varmaan monessa muussakin taloudessa, niin myös meilläkin, avokado on melko uusi tuttavuus. En ole sitä oikeastaan aiemmin noteerannut mitenkään, ennen kuin tuli se kuuluisa avokadopasta, josta puhuttiin Facebookissa, blogeissa ja uutisissakin. Me emme sitä reseptiä tosin ole kokeilleet, vaan niistä muutamasta avokadosta, joita meille on ostettu, on tehty erilaisia dippejä ja niistä ajattelin nyt kertoa teille hyvän ohjeen guacamoleen, jota mainostin jo aiemmin tuossa taco-salaatissa.
Ja näistäkö syntyy jotain vihreää mössöä?

Guacamolen tekeminen on aika helppoa, meillä ainakin, kun valmistus tapahtuu siten, että Janne pilkkoo ja minä seison vieressä kameran kanssa ja kuvaan. Vaikeuden tuo liian vähäinen valo, jonka vuoksi kuvat tärähtävät helposti.

Tarvikkeet ja ohjeet meidän (tai siis Jannen) guacamoleen on tässä:

1 avokado
1 valkosipulinkynsi
puolikas punasipuli
1 tomaatti ilman sisustaa
loraus oliiviöljyä
tiraus sitruunamehua
ripaus suolaa ja pippuria

1. Halkaise avokado, poista siemen. Viipaloi hedelmä ja murskaa haarukalla kulhoon. Lisää sitruunamehu, ettei avokado tummu.
2. Raasta sekaan valkosipulinkynsi.
3. Pilko sipuli hienoksi ja lisää tahnaan.
4. Halkaise tomaatit, poista siemenet ja pilko tomaatit pieneksi, sekoita guacamoleen.
5. Lisää öljy, suola ja pippuri. Sekoita ja maista, lisää tarvittaessa mausteita.
6. Laita jääkaappiin maustumaan ja käytä vaikka tacosalaatissa tai tortilloissa.










"Jos pitää saada jotain aikaan, on aina niin, että joku rakentaa ja toinen kantaa lautoja. Taikka joku hakkaa uusia nauloja paikoilleen ja toinen vetää vanhoja nauloja irti. Ymmärrätkö?" – Hemuli

2 kommenttia:

  1. Guacamole on hyvää! Tykkään myös tehdä avokadosta sellasta salaatintapaista, että en murskaa vaan paloittelen avokadon vähän reilummiksi paloiksi ja pilkon sinne sekaan punasipulia, kirsikkatomaatteja ja rucolaa. Siihen ku lisää fetaa, leipäjuustoa tai tonnikalaa ja vähän pähkinöitä niin nam :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa tuo avokado olla tällä hetkellä tuommoinen muotiruoka, ainakin niitä näkee kaupassakin myytävän paljon enemmän ja kilon pusseissa. Tuli kans mieleen, että joskus aikanaan olin ottanut talteen jonkun broileri-pasta-avokado-salaatin ohjeen. Täytyypä etsiä tuo ohje ja kokeilla sitä joku kerta!

      Poista