Kastehelmiä ja pitsiliinoja

Viikonloppuna lähdettiin metsään. Tarkistamaan, joko puolukat on kypsiä. Aamu oli sumuinen ja kostea ja hämähäkinseitit näyttivät erityisen hienoilta. Maisema autonikkunasta näytti siltä, kuin metsässä olisi jo huurretta puissa ja pusikoissa. Mutta ne olivatkin vain hämähäkkien kutomia pitsiliinoja, joihin kosteus oli kerääntynyt hienoiksi kastehelmiksi.

Naureskelin, että siskollani vastaavanlaisen otsikon alla saattaisi olla hieman erilaisia kuvia. Mutta suomalaista designia nämäkin. 

( Varoitus hämähäkkikammoisille, viimeisessä kuvassa pitsiliinojen kutoja.)

 

Kukkapenkki

Lähestulkoon hetken mielijohteesta kaivettiin takapihalle kukkapenkki ja hetken päästä toinen etupihalle. Silleen sopivasti sinnepäin suorakulmainen kaistale, oikeasti vähän vino ja epätasapaksut reunatkin. Eli just sopiva ensimmäinen kukkapenkki! Kaupasta ostin summissa pari perennaa takapenkkiin. Toinen osoittautui ihan sopivaksi hankinnaksi kukkapenkkiin, mutta toinen olikin kuivempien ja kivikkoisten paikkojen kasvi. Noh, istutin sen silti samaan penkkiin, katotaan sitten myöhemmin, mitä se siitä paikasta tykkää. Eurolla ostin myös kaksi laventelia, jotka varoitusten mukaan eivät talvesta selviä. Täytyy siis ehtiä ajoissa leikkaamaan tämän hetken kukat ja kuivattaa jalkakylpyihin.

Tästä voi siis alkaa harjoittelemaan kotipihahortonomin hommaa. Nyt jo tosin huomasin, että lapio on hyvin epäergonominen työväline, jota on hankala käsitellä. Onneksi Janne ne kaivuuhommat pääasiassa hoitikin, mun tehtävä oli näyttää Strömsö-henkiseltä työnjohtajalta.  

Nyt haaveilen löytöretkistä autioituineiden talojen pihapiirien kukkapenkkeihin, jos vaikka tekisi mielenkiintoisia perennalöytöjä! Tosin tuohon penkkiin ei kai oikein muuta mahdu, tarkoitus kun olisi kylvää vielä vähän kesäkukkia reunoille.

Suomen luonto

Muistittekos eilen nauttia Suomen luonnosta, eilen kun vietettiin Suomen luonnon päivää. Minä en muistanut asiaa vielä aamulla, kun sisko kyseli lätynpaistoretkelle metsään. Mutta retkellä sitten muistin ja todettiinkin, että tässä taas jutun aihe blogiin. Tässäpä siis kuvia teille meidän makkara-lättyretkeltä mahtavalla Kotkanpesän laavupaikalla, jylhissä maisemissa. Ja syötiinpä vielä kourakaupalla mustikoita, jotka olivat isoja ja makeita. Pikkutytöille maistui puolukatkin. Suurimalla osalla (puolukoista) takapuoli oli kyllä vielä valkoinen.

Ylihuomenna onkin sitten jo syyskuu. Kylläpä tälläkin vuodella on taas kiire!

Tutitonna

Tutista luopuminen on ollut kuulemieni tarinoiden mukaan toisinaan kovinkin hankalaa, joiden perusteella olin tehnyt päätöksen, että meillä se olisi ajankohtaista sitten, kun tyttö ymmärtää enemmän. Olin ajatellut jotain perinteistä tarinaa, että heitetään tutit yhdessä roskiin tai jätetään jonnekin jemmaan, mutta sitten eräänä iltana Janne vain päätti, että tänään mennään nukkumaan ilman tuttia, ilman sen suurempia seremonioita tai mainintaa asiasta. Ja niin ollaan nyt tehty jo reilu viikko. Ja tyttö ei ole asiasta moksiskaan.

Jo pitkään tutti on ollut mukana ainoastaan nukutuksessa ja olin ajatellut, se olisikin tärkeä osa nukahtamista ja rauhoittumista, joten en ollut uskaltanut ajatella siitä luopumista. Mutta väärässä olin. Saman verran tuntuu menevän nukutukseen aikaa tutittomana kuin tutillisellakin. Eikä tyttö ole tutin perään kysellyt. Toisinaan vielä tutin nähdessään saattaa laittaa sen suuhunsa, mutta usein vain toteaa kielellään että tässä on tutti. Uskaltaako tässä edes todeta, että menipä se homma helposti. No sen ainakin totean, että mies oli tässäkin asiassa rohkeampi kuin minä!