Lähestulkoon hetken mielijohteesta kaivettiin takapihalle kukkapenkki
ja hetken päästä toinen etupihalle. Silleen sopivasti sinnepäin suorakulmainen
kaistale, oikeasti vähän vino ja epätasapaksut reunatkin. Eli just sopiva
ensimmäinen kukkapenkki! Kaupasta ostin summissa pari perennaa takapenkkiin. Toinen
osoittautui ihan sopivaksi hankinnaksi kukkapenkkiin, mutta toinen olikin
kuivempien ja kivikkoisten paikkojen kasvi. Noh, istutin sen silti samaan
penkkiin, katotaan sitten myöhemmin, mitä se siitä paikasta tykkää. Eurolla
ostin myös kaksi laventelia, jotka varoitusten mukaan eivät talvesta selviä.
Täytyy siis ehtiä ajoissa leikkaamaan tämän hetken kukat ja kuivattaa
jalkakylpyihin.
Tästä voi siis alkaa harjoittelemaan kotipihahortonomin hommaa. Nyt jo
tosin huomasin, että lapio on hyvin epäergonominen työväline, jota on hankala
käsitellä. Onneksi Janne ne kaivuuhommat pääasiassa hoitikin, mun tehtävä oli
näyttää Strömsö-henkiseltä työnjohtajalta.
Nyt haaveilen löytöretkistä autioituineiden talojen pihapiirien kukkapenkkeihin, jos vaikka tekisi mielenkiintoisia perennalöytöjä! Tosin tuohon penkkiin ei kai oikein muuta mahdu, tarkoitus kun olisi kylvää vielä vähän kesäkukkia reunoille.
Ei oo pakko olla autio talo mistä kukkia kattelet,meiltä löytyy vaikka mitä.Kuunlilja on yksi helpommista ja niitähän on kyllä ja pitääs kuulemma aika-ajoin hajottaa.
VastaaPoista