Hei heinäkuu!

Hetkinen, se on sitten taas ens kuun jälkeen jo syyskuu. Eli hyvää heinäkuuta vain kaikille! Samalla ihmettelen taas, mihin se kesäkuu oikein hävisi. Ilmeisesti kesän ja Jannen loman odotteluun, mutta nyt on molemmat odotukset täytetty!

Kesäkuu meni kyllä pääasiassa vain kotona kotiutumiseen. Kotiarkeen ollaankin jo saatu sopiva rytmi. Ja olen huomannut, että rivitalosta on paljon helpompi lähteä ulos kuin kerrostalosta. Tai sitten se johtuu siitä, että kesällä tarvitsee tapella vähemmän ulkovaatteiden kanssa.

 

Muutama erikoisempikin kokemus ollaan kesäkuulle saatu. Kävimme huutokaupassa, ihan kuulkaa televisiosta tutun Huutokauppakeisarin huutokaupassa. Eikä tarvinnut olla ainoa turisti ja utelias paikanpäällä, autoja oli tiellä ihan ruuhkakasi asti. Huutokauppa sattui olevaan sopivasti matkanvarrella, kun ajelimme Keski-Suomen läpi anopin mökille, jossa vietimme yhden viikonlopun. Mitään ei ostettu ja paikallakin oltiin vain 20 minuuttia, mutta kun televisiosta tulee jakso, jossa myydään Sipe Santapukin tavaroita, meidät voi bongata yleisöstä.

 

Toinen massatapahtuma oli viime viikonlopulta, kun jälleen uteliaisuudesta lähdimme katsomaan väkimäärää Vaasassa, Söderfjärdenin pellolla. Aiemmin olemme käyneet katsomassa siellä kurkilaumoja, nyt Suviseuralaisia. Jälkimmäisiä oli huomattavasti enemmän kuin muuttomatkalla olevia lintuja!

Onpa kesäkuun aikana ehditty tutustua uuteen ihmiseen. Pieni tyttövauva syntyi siskonperheeseen ja sitä kävimme porukalla ihmettelemässä. On ne vastasyntyneet vain pieniä!

Nyt tilaan heinäkuuksi vähän kivempaa kesäsäätä, jos vaikka saatais aikaan muutama kesäretki Suomessa. Vaikka suurempi haittatekijä kesäretkille on kyllä huonosti autossa viihtyvä tyttö kuin viileä keli.

Perinteiset juhannuskuvat

Keskikesän juhlaa vietettiin taas perinteisesti perheen kesken mökillä. Tosin juhlijajoukko oli tänä vuonna edellisiä vajaampi, kun sisko perheineen jäi kotiin odottamaan mahdollista synnyttämään lähtöä. 

Mökillä aika kului perinteisesti, tehtiin ruokaa, syötiin, saunottiin, heitettiin talviturkki, lilluttiin paljussa ja hätyyteltiin hyttysiä. Myös juhannuskuvat ovat hyvin perinteisiä: järvimaisemia, lehtiä, kukkia, kuvia tytöstä, ruokailijoista ja auringonlaskusta. Aiemmista vuosista poiketen nappasin tosin vain yhdestä ruoasta kuvan.   

Kotiutuminen

Uusi koti kolmatta viikkoa. En voi vielä väittää kotiutuneeni, ainakaan täysin. Asunto tietenkin on jo tuttu, tavarat pääosin paikoillaan, mutta eivät välttämättä lopullisilla. Uudessa kodissa yllätti mm. keittiön säilytystilan vähyys. Muutenkin tämän kodin säilytysratkaisut ovat erilaisia, joten tavaroita on saanut siirrellä huoneesta toiseen, hyllyltä toiseen ja vieläkään kaikki tavarat eivät ole tainneet löytää sitä omaa paikkaansa.

Oma asunto ja pihapiiri ovat siis tulleet tutuiksi, mutta muuten tähän ennestään tuttuun kaupunkiin emme oikein ole ehtineet tutustua tai saada siitä mitään otetta. Muutaman kerran olemme käyneet keskustassa ja vähän ajelemassa, mutta en voi vielä väittää, että paikat tuntuisivat omilta, siis omalta kotikaupungilta. Lähikaupatkin on ehditty toki jo kiertää useampaan kertaan, mutta edelleen sahaillaan hyllyvälejä useampaan kertaan, kun etsitään jotain tiettyä tuotetta.  

Monta plussaa olen keksinyt tästä asunnosta verrattuna edelliseen, mikä on tietenkin hyvä asia. Isoin plussa, ja monien toisten plussien aiheuttaja on se, että tämä on rivitalo. Tytön kanssa on helpompi mennä ulos, kun tarvitsee vain avata ovi ja on jo pihalla. Maisemat ikkunasta ovat myös mieluisammat, vaikka kerrostalossa asuessa tietenkin plussaa oli se, että näki kauemmas. Nyt ikkunanäkymät ovat rajatut ja rajalliset. Isompi koti, enemmän tilaa, vähemmän ahdasta. Ja tiskikone, voi pojat! Nyt ei ole säästelty astioiden kanssa, vaan joka aterialle voi huoletta ottaa uuden lasin, eikä tarvitse juoda samasta lasista useampaan kertaan. Saattaa toki olla, että ensimmäisen vesi- ja sähkölaskun jälkeen aletaan taas pihistellä astioissa ja astianpesukoneen käytöstä.

Viikonloppuna olimme poissa kotoa, anopin mökillä. Ja tuolla mökillä oli koko ajan tunne, että sieltä lähtiessä ajamme takaisin Tampereelle, kotiin. Miehellä ei ollut sellaista tunnetta, tuskin tytölläkään. Ehkä sitten minä olen hitain kotiutuja. Tyttö ainakin viihtyy hyvin. Ja on saanut jo leikkikaverinkin, naapurin arviolta ekaluokkalainen Veera tulee jo soittamaan ovikelloa ja kysyy, saako meidän tyttö tulla ulos leikkimään.  

Kurkkaa kukkaroon

Siskon haasteesta tervetuloa kurkkaamaan mun kukkaroon. Olkoon tämä aloitus(yrityys) pienen hiljaisuuden (muuttoväsymyksen) jälkeen.

Kuten siskolle, myös mulle lompakon hankinta on pitkä prosessi. Kun viimeisimmän löydön tein, Janne jo vitsaili, että parasta alkaa etsiä uutta lompakkoa jo nyt hyvissä ajoin, viimeksi kai tuo lompsan metsästys oli hänen mielestä jo rasittavaa.

Mulle on tärkeää, että lompakko on sopivan kokoinen, siihen mahtuu paljon kortteja ja kolikkotasku on riittävän iso. Lompakon on hyvä myös olla kestävä, siksi kokeilen erityisesti vetoketjuja, koska ne hajoavat yleensä ensimmäisinä. Koska mulla on paljon kortteja, lompakko ei saa paisua jättiläsimäiseksi niiden vuoksi, vaan sen on oltava tilava ja korttitaskujen ompeleiden pitävät.

Oikeastaan tämä nykyinen lompakkoni on kyllä ihan täydellinen. Se on ollut kestävä, en tarkalleen muista, mutta se on ollut käytössä viitisen vuotta. Nahkaa ja kestävät vetoketjut, hyvät korttitaskut ja setelit mahtuvat lokeroonsa hyvin. Ja parasta tietenkin oli myös se, että se maksoi vain 10e, löytö Aleksi 13 alelaatikosta. Lompakkokaupoilla tärkeää se, että lompakon oston jälkeen jää myös rahaa, jota siellä säilyttää. Tällä lompakolla on myös oma ominaistuoksunsa, semmoinen nätti nahka. Tai siis raha, rahallehan tämä mun lompsa tuoksuu, tietenkin!

Tutkimusmatkalla lompakkoon ei tällä kertaa löytynyt mitään kovin erikoista. Erikoisinta lompakon sisällössäni on tytön jalanjälki, joka piirrettiin keväällä kenkäostoksille mentäessä. Nyt sekin taitaa olla jo pieni. Loppusisältö on peruslompakkotavaraa: kortit, rahat, muutama kuitti, postimerkit, pankkitunnukset, silmälasienresepti ja muutama muistokuitti mm. meidän kihlasormuksista. Valokuvia en ole oikeastaan ikinä pitänyt lompakossa.

Vaikka nykyään käytänkin paljon useammin korttia, en kuitenkaan ole valmis hankkimaan pelkkää korttilompakkoa. En tiedä, mikä lompakoissa oikeastaan viehättää, mutta ainakin kun tyttömme sattuu löytämään mun tai Jannen lompakon, hän jää haltioituneena tyhjäämään sen sisältöä. Tytön oma leikkilompakko ei ole yhtään niin kiinnostava, vaikka sekin täytettiin vanhoilla korteilla ja kuiteilla.