Retkikohteet

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Miksi tehdä muuta,



kun voi grillata? Jannen motto tänä kesänä, kuten varmaan monen muunkin suomalaisen, jos ruokakauppojen mainoksista voi vetää jotain päätelmiä. Grillaus taitaakin olla niitä harvoja kesäharrastuksia, jota voi tehdä säällä kuin säällä.

Jannen kesäloman alettua kokkausvastuu on siis siirtynyt grillinkäyttäjälle, kauppareissuilla kärryihin päätyy ihan erilaisia tuotteita, jos minä olisin ruoanlaittovuorossa. Ribsejä, naudanpaistia, wingsejä, kokonainen broileri, fenkoli, kukkakaali… Mun vastuulla on pääasiassa ollut lisäkesalaatin teko, aina yhtä tylsä, siis tuttu ja turvallinen, jääsalaatti, kurkku, tomaatti ja paprika.

Tässä teillekin muutama maistiainen kuvien muodossa meidän tämän kesän herkuista. 

Kreikkalaiset (välimerelliset) maut on aina herkullisia grillattuna. Juhannukselta jääneestä possun sisäfileestä muodostui gyros ja kanasouvlaki tsatsikin kanssa on aina hyvää.
 

Amerikkalaisten grillaus on jotain ihan omaa luokkaansa ja sitä meilläkin on kokeiltu paljon. Ribsit, maissit, naudanpaisti ja jälkkärin muutama s'more



Kalaruokia ollaan myös kesällä syöty. Kokonaisena grillattusiika oli mulle aivan uusi tuttavuus. Ei maistunut pahalle kalalle, oikeastaan ei kalalle ollenkaan. Tehtiin myös muutaman vuoden takaa tuttua kesä-lohikeittoa




Salaatit kuuluvat tietenkin kesään, koska silloin kotimaiset kasvikset ovat edullisia. Hyvä ja täyttävä salaatti syntyy, kun perussalaatiin lisää vähän keitettyä ja paistettua perunaa, pekonia ja kananmunaa. Helppo kastike on ihan vain kermaviili tai ranskankerma.


Lapsiperheessä täytyy tietenkin ottaa huomioon kaikki ruokailijat, siksi ruokalautanen näyttää monesti myös tältä, hyvää se on tämäkin.





lauantai 4. heinäkuuta 2015

Kesäharrastuksia



Muutto paljasti taas kasautuneet villalankakokelmat. Arkullinen, korillinen ja kolme laatikollista. Pienen tauon jälkeen olikin siis aika alkaa neulomaan sukkia, tällä kertaa syntyy miehekkäämmän kokoisia raitasukkia. Ihan perussukkia, mutta niitähän taas toivottavasti puolen vuoden päästä tarvitaan!

Pari kertaa ollaan käyty jo uudessa kirjastossakin ja mukavasti sieltä on löytynyt luettavaakin sukankutomisen kaveriksi. Vaikka tällä hetkellä lukemisharrastusta uhkaavasti hätyyttelee mikäs muukaan kuin televisio, Netflix. Eräänä pitkästyttävän sateisena ja hitaana aamupäivänä päätin avata telkkarin, josta oli juuri alkamassa uuden salapoliisisarjan toinen jakso. Ja kun olin toisena sateisena päivänä katsonut sarjan ensin televisiosta ja päiväunien aikaan Yle Areenasta, Janne vielä illalla löysi sarjan Netflixin valikoimista. Sitä me olemme nyt yhdessä tuijottaneet, kun tyttö on saatu nukahtamaan. 


Kyseessä on Neiti Fisherin etsivätoimisto (Netflixissä Miss Fisher's Murder Mysteries) on 1920-luvun Australiaan sijoittuva dekkarisarja, jonka päähenkilö, neiti Fisher on kuin aikuiseksi kasvanut neiti Etsivä. Aina sopivasti paikalla, kun tapahtuu murha. Terävä päästään ja kielestään ja ratkoo kiemuraisimmatkin tapaukset. Ja siinä sivussa lirkuttelee miehille, lentelee lentokoneella, puhuu venäjää tai harrastaa judoa.  Sarja minun makuuni, uppoaa paljon paremmin kuin nykypäivän synkkääkin synkemmät dekkarit, eikä aiheuta samanlaista ahdistusta.

Mutta kuuluu kesäharrastuksiin toki muutakin. Nyt hyvien kesäsäiden aikaan ollaan oltu pihalla, paljon. Pelattu sulkapalloa, haisteltu kukkia, kerätty kiviä, istuttu leikkipuiston hiekkalaatikolla, käyty pyöräilemässä ja vähän uittamassa jalkoja. Ja Janne on tietenkin grillannut uudella grillillään. Aika mukavaa, kun on kesä. 



keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Hei heinäkuu!



Hetkinen, se on sitten taas ens kuun jälkeen jo syyskuu. Eli hyvää heinäkuuta vain kaikille! Samalla ihmettelen taas, mihin se kesäkuu oikein hävisi. Ilmeisesti kesän ja Jannen loman odotteluun, mutta nyt on molemmat odotukset täytetty!

Kesäkuu meni kyllä pääasiassa vain kotona kotiutumiseen. Kotiarkeen ollaankin jo saatu sopiva rytmi. Ja olen huomannut, että rivitalosta on paljon helpompi lähteä ulos kuin kerrostalosta. Tai sitten se johtuu siitä, että kesällä tarvitsee tapella vähemmän ulkovaatteiden kanssa.

 
Muutama erikoisempikin kokemus ollaan kesäkuulle saatu. Kävimme huutokaupassa, ihan kuulkaa televisiosta tutun Huutokauppakeisarin huutokaupassa. Eikä tarvinnut olla ainoa turisti ja utelias paikanpäällä, autoja oli tiellä ihan ruuhkakasi asti. Huutokauppa sattui olevaan sopivasti matkanvarrella, kun ajelimme Keski-Suomen läpi anopin mökille, jossa vietimme yhden viikonlopun. Mitään ei ostettu ja paikallakin oltiin vain 20 minuuttia, mutta kun televisiosta tulee jakso, jossa myydään Sipe Santapukin tavaroita, meidät voi bongata yleisöstä.

 
Toinen massatapahtuma oli viime viikonlopulta, kun jälleen uteliaisuudesta lähdimme katsomaan väkimäärää Vaasassa, Söderfjärdenin pellolla. Aiemmin olemme käyneet katsomassa siellä kurkilaumoja, nyt Suviseuralaisia. Jälkimmäisiä oli huomattavasti enemmän kuin muuttomatkalla olevia lintuja!

Onpa kesäkuun aikana ehditty tutustua uuteen ihmiseen. Pieni tyttövauva syntyi siskonperheeseen ja sitä kävimme porukalla ihmettelemässä. On ne vastasyntyneet vain pieniä!

Nyt tilaan heinäkuuksi vähän kivempaa kesäsäätä, jos vaikka saatais aikaan muutama kesäretki Suomessa. Vaikka suurempi haittatekijä kesäretkille on kyllä huonosti autossa viihtyvä tyttö kuin viileä keli.