Jos edellinen käsityön valmistuminen on kestänyt kauan, niin tällä on
kestänyt vieläkin kauemman. Tai lähinnä viimeistely (joka on vieläkin vähän
kesken) ja käyttöönotto.
Kyseessä on siis ryijy, jonka tein alkuvuodesta 2013 eli siis 4,5
vuotta sitten, hups. Ja nyt lopultakin sain tämän seinälle. Valmistuttuaan
ryijy on vähän kuin unohtunut kaappiin, toki aina välillä käynyt mielessä, että
täytyisi hankkia sille ripustin, että saadaan se seinälle. Mutta nyt vasta
muistin ja sain aikaiseksi. Kierrätyskeskukselta löysin ihan uuden ryijyn
ripustimen ja jo seuraavana päivänä ostamisesta, tämä lopultakin pääsi
katselemaan elämäämme olohuoneeseen.
Ryijyn trimmaus on vielä kesken. Annoin sen homman miehelleni, hän kun
on meistä tarkempi tuollaisissa tehtävissä. Ja ehkäpä vähän hitaampi. Eikun
siis… Hänelle on tärkeämpää se, että lopputulos on siisti, kun taas itselleni
se, että homma on tehty nopeasti :)
Ihana ryijy!
VastaaPoistaSe on jännä kuinka johonkin työhön väsyy. Että vaikka tässäkin ryijyssä ehdotomasti suurin työ oli jo tehty, niin ripustimen asennus oli vaan ylitsepääsemätön. Into ja adrenaliini loppuu ja sitten siihen makaavaan hommaan ei saa enää millään kiinni. Jälkeenpäin miettii että miksi se nyt niin ylitsepääsemätön oli.
Ihanaa että tämä pääsi vihdoin seinälle.
Totesin itsekin näin pitkän tauon jälkeen, että on kyllä hieno ryijy! Vielä kun tuo kampaus tehdään loppun, niin näyttää varmasti paremmalta. Ja tosiaan, taisin tosiaankin kyllästyä tähän tekomatkan aikana, niin ripustaminen ei enää innostanut. Jossain vaiheessa annoin homman Jannen hoidettavaksi, mutta ei sekään saanut sitä tehtyä. Mutta parempi myöhään kuin ei miiloinkaan! Ja isäni totesi, että sehän on sopivasti Suomi 100 -teemainen ryijy, joten juuri sopivasti sain siis seinälle :)
Poista