Elämä ja arki pienen vauvan kanssa on hyvin vaihtelevaa, rytmitöntä.
Toisinaan ehdin istua hyvän tovin sohvan nurkassa kutimien kanssa, mutta on
myös päiviä, kun vauva nukkuu sen verran, että ehdin laittaa pyykkikoneen
päälle ja miettiä seuraavaa hommaa, tai saada ruoan lautaselle, mutta toteutus jääkin tekemättä. Ja kiukkukarkkia pitää kaivaa kaapista jo aamulla.
Toisinaan vauva nukahtaa tuosta noin vain syliin tai omaan sänkyynsä ja sitten on niitä päiviä, kun saa hytkytellä, heijata, kärrytellä, sylitellä, silitellä ja syöpötellä, eikä siltikään meinaa uni tulla. Sitten lähdetään ajelulle ja saadaan vauva onneksi sillä tavoin untenmaille muutamaksi tunniksi.
Ja yöt, nekin ovat hyvin vaihtelevia. Toisinaan vauvan elämä on kuin
Anssi Kelalla, jos Nummela-laulun sanat pitää vielä paikkansa: ”…minä nukun päivät ja
valvon yöt…”. Yöaikaan itku ja nukkumattomuus on tietenkin
itsellekin rasittavaa. Eräänä yönä ajattelin, että itkevän vauvan hiljaiseksi
saaminen on kuin pulmalelun ratkaiseminen. Alkuun saattaa tuntua
mielenkiintoiselta haasteelta, johon kokeilee keinoa keinon perään, välillä on
hyvä antaa ongelmatehtävä muillekin käsittelyyn. Ja parin tunnin intensiivisen
yrittämisen jälkeen mielenkiinto loppuu kuin seinään ja koko lelu alkaa vain
ärsyttää. Mutta lopulta käy kuitenkin niin, että onkin saanut ongelman ratkaistua, eikä oikein tiedä miten. Mutta seuraavalla kerralla saman ongelman ratkaisu ei ole kuitenkaan yhtään sen helpompaa.
Mutta onneksi elämä oon vähän kuin Suomen kevät, hyvin vaihtelevaa,
välillä tulee takapakkeja ja yllättäviä aamuja, mutta mukana on myös lämmintä tuulta ja
auringonpaistetta. Hyviä öitä, huonoja päivä, hyviä päivä ja huonoja öitä, sellaista se arki vauvan kanssa on!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti