Retkellä on mukava syödä jotain lämmintä, varsinkin näin talvella.
Aina ei kuitenkaan tee mieli makkaraa tai nakkia, jotka on niitä perinteisiä
retkieväitä. Joskus (siis ennen lasta) meillä saattoi olla retkillä mukana
folioon pakattuja nyyttejä, joissa oli perunan, porkkanan ja sipulin kaverina
makkaraa tai kalaa, lohta ja on ollut nieriääkin. Ja lisäksi tietenkin mausteita
ja mahdollisesti vielä sinappia tai tuorejuustoa. Mutta näitä nyyttejä on vähän
hankala syödä talvikamppeet päällä ja samalla vahtia pienemmän syömistä tai
syöttämistä. Joten ei siis näitä lämpimiä retkieväitä tällä kertaa.
Mutta halsterissa paahdetut leivät ovat helppoja ja niitä pystyy
lapsikin syömään. Varsinkin kun hän haluaa syödä ne kylmänä. Ja näistäkin voi
tehdä sellaisia kuin kaapinantimista voi loihtia. Paahtoleipää, levitettä,
kinkkua, juustoa, sinappia, tomaattia. Näitä on meillä yleensä. Mutta miksi ei
vaikka eksoottisempia mozzarella-pesto-tomaattileipiä tai ihan vaan
juustoleipiä? Tai jälkkärileipiä, jolloin väliin voisi laittaa vaikka
suklaalevitettä tai banaania. Tai vaikka vaahtokarkkia.
Tärkeä ja hyvä vinkki näihin leipiin on se, että leipä kannattaa
voidella molemmin puolin eli myös kerrosleivän ulkopuolet ovat voideltuja. Näin
leipä ei jää kiinni halsteriin ja pinta ruskistuu ja rapsakoituu mukavasti.
Näitä meillä oli mukana eväänä, kun muutama viikko sitten oltiin
retkellä. Silloin, kun kaikki oli vielä terveitä ja aurinkokin lähes paistoi.
Mutta näyttivät lupailevan ensiviikolle taas aurinkoa ja pakkasta ja eiköhän
mekin olla kohta tämä flunssa selätetty. Köhköh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti