Mitä minä sanoin!

Tiedätte varmaan fiiliksen, kun joskus tekisi mieli sanoa, että minähän tiesin! Mitäs minä sanoin. Nyt viime vuosien aikana on aina välillä tullut sellainen fiilis.

4,5 vuotta sitten tein opinnäytetyöni, jossa kirjoitin mm. metsän tai ylipäänsä luonnon hyvinvointia lisäävistä vaikutuksista; luonnossa oleminen rentouttaa, rauhoittaa, parantaa keskittymiskykyä. Luonnossa oleskelu jopa laskee stressiä ja verenpainetta, siihen riittää myös luontokuvien katsominen. Kirjoittelin siitä silloin myös tänne.

Muistan, kun opinnäytetyöseminaarissa esitelessäni työni teoriaosuutta, yksi opettajistani naureskeli aiheelle: ”Tarkoittaako tämä sitä, että puuta halailemalla voi pitää yllä mielenterveyttä?” Tunsin oloni vähän hämmästyneeksi ja myös nolostuneeksi. En ollut odottanut kyseiseltä opettajalta tuollaista vähättelevää kommenttia ja ehkä vähän alentavaa suhtautumista itse mielenkiintoisena pitämää aihetta kohtaan.

Mutta neljässä vuodessa on tapahtunut paljon. Kyseistä tutkimustuloksista ja luonnon hyvinvointia lisäävistä vaikutuksista on kirjoiteltu monissa lehdissä, niin sanomalehdistä kuin naisten lehdistäkin. Niistä puhutaan radiossa, somessa ja televisiossa, viimeksi tällä viikolla Ylen Inhimillisessä tekijässä. Metsä, luonto, retkeily ja yleinen kiinnostus luontoon on nyt in, suomalaisia kannustetaan viettämään enemmän aikaa luonnossa, se kun rentouttaa ja auttaa unohtamaan arjen kiireet ja stressin.  Ja se on tärkeä osa suomalaisuutta.

Mutta se piti vielä sanoa, että mitäs minä sanoin jo silloin neljä vuotta sitten, luonto lisää ihmisten hyvinvointia.

Ja lopuksi ennustan, että muutaman vuoden sisällä nousevaksi trendiksi nousee lankojen kasvivärjäys. Ja pitää vielä sanoa, että minähän kiinnostuin villiyrttien käytöstä (tosin ulkoisesta) vähän aiemmin, kun siitäkin tuli trendi. Ja Janne on ollut kiinnostunut ja innostunut leivänleipomisesta juuresta. Että sitten tiedätte, kuka näistäkin oli perillä jo muutama vuosi sitten.

Onko teillä mielessä jotain, mistä pitäisi päästä sanomaan, että mitäs minä sanoin?

Hengissä ollaan!

Joskus kotonakin käy niin, että kun on riittävän pitkän aikaa hiljaa, ei enää osaakaan puhua mitään. On vaikea aloittaa keskustelua, kun pitäisi muka olla riittävän järkevää ja valmiiksi ajateltua sanottavaa. 

Nyt täällä tuntuu vähän samalta. Aika on mennyt taas niin nopeasti, iltaisin ei kotona ehdi ja jaksa avata konetta ja kirjoittaa tänne. Tai oikeastaan selkä ei pidä siitä, töissä kun joutuu istua niskansa sellaiseen jumitukseen, että viikonloppuna saa ihmetellä, mistä johtuu, kun huimaa.

Mutta täällä sitä ollaan edelleen. Josko vaikka jatkossa taas vähän useammin, edes kerran viikossa.  

Kutsuhuuto käsitöiden pariin

Käsityöt on mukava harrastus. Itsenäistä ja helppoa, jota voi tehdä aina kun on aikaa ja inspiraatiota – sohvan nurkassa televisiota katsoessa, työmatkoilla joukkoliikenteessä tai lapsia nukuttaessa. Mutta samalla käsityöt on aika yksinäinen harrastus.

Siispä päätimme siskon kanssa perustaa kässäkerhon, jossa voimme kokoontua yhdessä tekemään virkkuuksia tai neulomuksia, vaihtaa kuulumisia päivänsäästä tai muista tärkeistä asioista. Samalla tietenkin antaa toisille käsityövinkkejä, miten neuloa villapaita, mitä lankaa käyttää virkkuutöihin tai mistä saa ostettua edullisesti lankoja.  Ja nauttia samalla kuppi jos toinenkin kahvia tai teetä palanpainikkeen kera.

Innostuitko, kiinnostuitko, haluatko mukaan? Ensimmäinen kokoontumiskerta on sovittu pidettäväksi meillä kotona Seinäjoella, torstaina 15.9., alkaen kello 18.00.  Hihkaise kiinnostuksestasi, niin kerron tarkemman osoitteen sähköpostilla!