Mennyt ja tuleva

Kulunut vuosi on ollut tunteikas vuosi. On ollut jännitystä, odotusta, ihmetystä. Iloa, itkua ja väsyä. Raivoa, kiukkua ja ahdistusta. Epätoivoa, riemastusta ja kyllästymistä. Ärsyyntymistä, onnellisuutta ja tyytyväisyyttä. Yllättymistä, läkähtymistä ja tyytymistä. Monia hienoja hetkiä, mutta paljon samanlaisia, arkisia päiviä, jotka eivät toisistaan erotu ollenkaan. Ja yllättävän paljon myös hermojen menetystä ja kiukustumista. Ihanan pitkä, aurinkoinen ja rento kesäloma. Ankea, harmaa ja sateinen syksy. Ja kaikeksi onneksi kuitenkin valkoinen joulu, tytön ensimmäinen.

Tuleva vuosi tulee olemaan pyöreä vuosi, ei tosin samalla tapaa kuin 2013. Minulla vain vaihtuu vuosikymmen, ysi muuttuu pyöreäksi nollaksi ja kakkonen pehmeäksi kolmoseksi. Se ehkä vähän jännittää, mutta onneksi edellä menevät mies, sisko ja ystävät osoittavat, että nekin ovat vain numeroita, joita ei kannata sen enempää miettiä. Pyöreitä tulee täyteen myös elämässä Tampereella. Elokuussa tulee kymmenen vuotta siitä, kun muutin Tampereelle ja tutustuin Janneen. Se on pitkä aika

Vaikka mietinkin tulevaa, haluan silti keskittyä enemmän tähän päivään ja hetken, ehkä vähän huomiseen tai ylihuomiseen. Vähän saa kuitenkin miettiä ja tehdään toiveita tulevalle ja samalla kun haaveillaan siitä, mitä vuosi voisikaan tuoda mukanaan, ollaan kiitollisia menneistä.

Kun maas on hanki ja järvet jäässä…

eli siis sunnuntaina lähdimme nauttimaan talvipäivästä metsäretkelle, makkaranpaistoon. Autolla käyty keskustelu ennen metsään menoa: ”Otetaanko mukaan hoitoreppu?” ”No ei siellä kuitenkaan viitsi ruveta vaippaa vaihtamaan, niin ei kai sitä tarvita.” Sitten lähdetään kävelemään kohti laavupaikkaa, tyttö istuu tyytyväisenä pulkassa ja me ihastellaan lumisia puita.

Päästään perille ja leiriydytään. ”Haiseeko täällä kakka?” ”En mä ainakaan mitään haista.” ”Ehkä tyttö vain paukuttelee.” Menee hetki. ”No nyt mäkin kyllä haistan.” ”Voi ei…” Repusta löytyy hätävaravaippa, jonka laitoin sinne syksyllä opittuani toisella metsäretkellä, ettei housuvaippa pidä niin hyvin, jos on paljon makuulla. Eväsrepussa on makkaransyöntiin tarkoitettua talouspaperia ja vettä. Ja näillähän tarvikkeilla saa hyvin vaihdettua vaipan ja putsattua pepun metsäretkellä. Onneksi ei ollut enempää pakkasta, ettei pikkuinen peppu kylmettynyt operaatiossa. Ja nuotiokin paloi nopeasti hiillokselle ja pian päästiinkiin jo makkaranpaistoon. 

Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt, olisi ehkä parempi otsikko.

Kotiglögi

Jos ei kaupan glögit maistu, voi tehdä itse omaa. Kaupoissa myydään valmiita glögimausteita, joissa on mm. kanelia, neilikkaa ja kardemummaa. Oman glögin voi tehdä melkein mistä mehusta hyvänsä, minä olen tehnyt mustaviinimarja-, omena- ja valkoviinimarjamehuista.

Glögi on helppo tehdä itse, sehän on oikeastaan vain mehun maustamista/laimentamista glögimausteilla ja vedellä. Itse olen keittänyt kattilassa vettä ja glögimausteita reilut kymmenen minuuttia, jonka jälkeen olen kaatanut mukaan mehun ja antanut hautua vielä hetken aikaa. Kun tekee glögin mehutiivisteestä, on tärkeää maistella oikea vahvuus glögille. Valmiita mehujakin voi tarvittaessa laimentaa vedellä. Ja jos kaipaa jotain muuta vahvuutta, sekaan voi tietenkin laittaa punaviiniä, mantelilikööriä tai jotain muuta makumaailmaan sopivaa alkoholia. 

Hyvän päivän bingo

Vauva-arjen päivät ovat hyvin vaihtelevia. Yksittäinen päiväkin saattaa muuttua hetkessä kauheasta hyväksi ja päinvastoin. Muodostin päässäni bingon, listan asioista, jotka toteutuessaan muuttavat päivän usein hyväksi ja päinvastoin huonoksi. Nyt muutkin kotiäidit voivat pelata hyvän päivän bingoa. Sovitaan, että jo yksi bingorivi on merkki siitä, että päivä on hyvä, kaksi riviä on jo erinomainen ja koko bingolistan täyteen saaneella äidillä on ollut oikein extraloistava päivä.

Kuvausstudiolla

Viime vuonna meidän joulukortteja koristi kimalteiset kuuset, sitä edellisenä vuonna piparit ja vuonna 2011 jouluiset kuviot. Tänä vuonna ei joulukorttien askarteluun tuntunut riittävän ideoita tai tyhjää pöytätilaa, jossa askarrella. Niinpä päätin mennä helpon kaavan mukaan. Helpoin tietenkin olisi ollut jättää joulukorttien lähettäminen kokonaan välistä tänä vuonna, toiseksi helpointa olisi ollut turvautua valmiisiin kortteihin.  Ja kolmanneksi helpointa on lähettää sukulaisille ja ystäville kuva kotona asuvasta tontustamme.

Päiväunien aikaan raivasin olohuoneeseen tilaa seinän viereen ja asensin paikalle kaikki asunnostamme löytyvät liikuteltavat valot. Luonnonvalosta ei viime aikoina ole ollut paljon iloa, joten kaikki lisävalo on tarpeen, koska kamerassamme ei ole salamaa.

Tonttutyttö oli iloinen kuvattava ja malttoi istua paikoillaan, tonttulakki päässä kauan. Joulupallot kiinnostivat ja maistuivat. Ihan riittävää valaistusta en lampuilla saanut aikaan, joten lopputuloksen kuvat ovat turhan epätarkkoja ja tärähtäneitäkin. Monta hyvää kuvaa/ilmettä piti hylätä, kun kuva oli teknisesti huono. Lopulta sieltä kyllä löytyi ihan hyvät kuvat kortteihin. (ne eivät ole nämä, mitä tässä näytän.)