Onko sulla tyhjän paperin ongelma, kysyi Janne, kun istuin tyhjä
Word-tiedosto auki ja tuijottelin ikkunasta ulos. Todellakin on. Ideoita ja
aiheita blogitekstejä varten olen kyllä kirjoitellut paperille ylös, mutta
jotenkin en vain saa niistä kiinni. Jotain tekee mieli kirjoitta ja julkaista,
mutta ideat on hukassa, vaikka paperilla onkin juttuja. Ne eivät kuitenkaan nyt
innosta ja ajatukset jumittaa. Tai sitten ne juoksee liian lujaa, enkä pysy
perässä tai pomppivat aiheesta toisen, eikä niissä ole mitään järkeä tai
riittävästi sisältöä kirjoittamista varten. Tai sitten ajatus vain matelee
eteenpäin, enkä jaksa ajatella loppuun asti.
Mutta ehkäpä se kuvastaa hyvin juuri elämää tällä hetkellä. Päivät
kuluvat toisinaan nopeasti, toisinaan ei. Usein tekisi mieli istua sohvalla ja
tehdä omia juttuja, neuloa villasukkia, lukea kirjaa tai vain olla. Mutta
monesti voiton vie kotityöt; pyykit, tiskit, imurointi ja paikkojen järjestely.
Ja sitten huomaan, että jokin homma jäi kesken, kun siirryin jo toiseen.
Kaapinovi jäi auki, kun oli tarkoitus säilöä lehdet turvaan tuhoajalta, mutta
rupesinkin pyyhkimään keittiönpöytää.
Eniten aikaa kuluu tietenkin tytön kanssa; syödään, leikitään,
kielletään ja nukutetaan. Sitten välillä lohdutetaan, kävelytetään ja
vaihdetaan vaippaa. Nauretaan ja lauletaan. Vaikka ilokseni olen huomannut,
että tyttö viihtyy välillä myös itsekin. Konttailee pitkin asuntoa ja tutustuu
tavaroihin ja opettelee seisomista sohvaa vasten ja hakkaa kauhalla kattilaa.
Oleminen on huomattavasti helpompaa kuin puolivuotta sitten. Ja yösyötötkin
saatiin aika iisisti lopetettua ja päiväunetkin sujuu taas vähän paremmin, jes.
Niin, kuten huomaatte, ajatus pomppii aiheesta toiseen tai sitten ne
loppuvat kuin seinään. Enkä nyt keksi mitään nasevaa ja kokoavaa ajatusta.
”Hänen päänsä oli täynnä pieniä ajatuksia, joille ei
löytynyt paikkaa.” - Muumimamma
Ujostuttaa ihanasti tuo muorin kierrätystakki.niin söpö ja turha vaate.
VastaaPoistaTalvivaatteita tosiaan vähän jo testailtiin. Katotaan, vieläkö tuo sopii, kun on vähän viileämpää keliä.
Poista