Luova leikkijä

Vauvakerhossa muut äidit saavat minut toisinaan hymähtelemään. ”Kyllä meidän naperolle täytyy ostaa kotiinkin tällainen piano, kun hän niin tykkää leikkiä sillä täällä.” ”Mistä näitä rytmimunia saa ostaa? Haluan ostaa meidän ipanalle samalaisen, kun niin innoissaan sitä täällä heiluttaa.” ”Pitääpä hankkia vauvelille pallo, kun hän on siitä kovin kiinnostunut.” Ehkäpä ne lelut kiinnostavat siksi, että ovat erilaisia kuin kotona olevat. Vaikka epäilen kyllä, ettei vauvakerhon alle 1-vuotiaat ole kovinkaan tietoisia siitä, millä leikkivät, eivätkä he varsinkaan osaa vaatia, saati edes toivoa, että kotona olisi samanlaisia kuin kerhossa, jossa käydään kerran viikossa.

Meidän napero leikkii eli syö, heiluttaa, paukuttaa, tyhjää lelukoriaan, heittelee ja siirtelee kädestä toiseen kaikkea, mitä lattialta löytyy ja mikä ei pakoon juokse. Hän ei ole kovin tarkka siitä, onko kyseessä oikeasti leluksi tarkoitettu esine vai tyhjä kosteuspyyhepakkaus, paperirulla, vispilä tai pahvilaatikko. Tai rikkoontunut imurinvarsi. Mielenkiintoisimman lelun kohde vaihtuu monesti päivässä. Toisinaan parasta ajanvietettä on ruisleivän järsiminen.

Toivon, että lapseni jatkaisi luovaa leikkimistä myös sitten, kun hän alkaa oikeasti ymmärtää lelujen päälle. Toivon, että hän ymmärtää, ettei leikkimiseen välttämättä tarvita valmiita muotteja ja leluja, vaan hän käyttäisi omaa mielikuvitustaan ja voisi nähdä tavallisissa tavaroissa mahdollisuuden hienoihin leikkeihin. Ja tietenkin toivon myös itseltäni, että voisin äitinä auttaa ylläpitämään ja kehittämään luovuuttaan. Tehdä tyhjistä ketsuppipurkeista marakasseja ja ommella ja neuloa itse nukenvaatteita, kuten meidänkin äiti teki.